Sivistyssana
Sivistyssana[1] eli elitistis-intellektuaalisuustason osoittamiseksi tipauteltu foneettinen resitointi tai translitterointi on arkikielestä etääntynyt ryhmän tai yhteisön inter-/intraspesialistinen sosiolekti tai muu erikoiskieli, joka on saavuttanut eksklusiivisen kongregaation mutuaalisessa ekstrapoloinnissa klarifikoinnin mutuaaliseksi perspektiiviksi. Sivistyssana on lokaalisen saturaation konkretismia, metastabiili normatiivinen osa estesiologista hegemoniaa joka immersiokokemuksen intrapsykisoinnin keinoin projisoi pseudoharmoniaa, jossa intermediaalinen status määrittyy obskurantismiksi.
Spesifinen funktio
Sivistyssana antaa eksperttien toteuttaa sekundaarisen evaluaation informaationvaihdon kumppanin kognitiivisista parametreistä. Dialektinen sivistyssanojen adaptoiminen implikoi, että sivistyssanoilla generoidaan koreografinen esteettinen taso, joka tekee lausujastaan esteettisen entiteetin, jolloin banaalin ja triviaalin ekspression kautta kanalisoidaan arkaaista mentaliteettia. Tällöin, konversion tai diasporan hengessä, manipuloidaan dialektisin metodein katarsis, joka essentialisoituessaan kulminoituu hegemoniseksi diskurssiksi.
Potentiaaliset sekundaariefektit
Hypokondrinen plebeijaani substantoimattomalla narsistisella jumalkompleksilla, joutuessaan konfrontaatioon esoteerisen jargonin kanssa voi regressoitua kognitiiviseen dissonanssiin tämän, shokikseen, observoidessaan vain argumentin pinnallisen irrationaalisuuden. Sitä seuraava itsereflektio dekoodaa infantiilin egoprojektion ja dominoi heidän defenssinsä. Diletantin denialistisen postulaatin haperoituessa, premissi osoittaa mentaalikomposition reiterointiin joka mediaanina navigoi internaalejen paradigmojen rekonstruktointiin, tai maksimaalisesti jopa spirituaaliseen käänteispolarisaatioon. Figuratiivisena oppositiona tälle filistealaisen, labiilin mielen omaava persoona voi nähdä tämän ylenkatseellisena ja transitioitua spontaanisti kineettiseksi antagonistiksi.
Summa summarum: referenssimateriaali ehdottaa että jargonia utilisoidaan frugaalisti kun sosiaalisen tilanteen prognoosi on eksoottinen.
Juridis-poliittinen konteksti
Spirituaalisesti steriilien, amoraalien pukumiesten traditio torpedoida journalistien tai plebeijaanien initioimat interrogatiiviset offensiivit sivistyssanakollaaseilla on sertifikoitu ja validi vastahyökkäysvektori. Patologinen disinformaation germinaatio on, empiirisesti, robustimpi soluutio kuin banaali negligaatio, joka odotusarvollisesti vain transformoi kysymyksen rekursiiviseksi. Intensiivinen, elegantti retoriikka on efektiivinen sabotoimaan demoottisen persoonan position, kommunikoitaessa de jure.
Heuristinen analyysi voi kuitenkin revalvoida poliitikkojen arsenaalin sisältävän primääristi tautologioita, varsinkin ad libeissä. Idiosynkraattinen demagogi kun, indepenttinä potentiaalisesta lingvistisestä auteurismista, operoi vain dogmaattisten aksioomien derivatiivissa.