Porvoo

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Porvoo sijaitsee Uusimaassa Loviisan ja Helsingin puolivälissä. Pitäjä on (surullisen)kuuluisa vanhuudestaan: mikään ei ole muuttunut sitten vuoden 1380, jolloin kylä perustettiin. Porvoossa sijaitsee suuri kaatopaikka, johon kipataan Loviisan ydinvoimalaitoksen radioaktiiviset jätteet. Kaatopaikan säteilypitoisuuksien ja kylän vanhanaikaisuuden vuoksi Porvoo on jäänyt kehityksestä muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna. Tutkijat kiistelevät kuuluisiko heidät laskea Homo habilis -olennoiksi vai peräti ihmisapinoiksi.

Kirkonkylän keskusta[muokkaa]

Porvoossa on Citymarket, ja massiivisen suuri kauppakeskus Lundi joita yhdessä kutsutaan keskustaksi. Lundin räkikset ovat ottaneet kovan otteen jenggivallaan porvoon keskustasta, ja siellä on vaarallista liikua ilman asiaan sopivaa aseistusta. 20v luusereilta ostettua röökiä posottavat yläasteilaisjoukot kannattaa kiertää siis kaukaa. Keskustasta voi ostaa mitä hienoimpia rautakauden tarve-esineitä, joita useimmat paikalliset eivät kuitenkaan osaa käyttää tuotteiden monimutkaisuuden vuoksi. Vuonna 2006 Citymarket alkoi myydä tulitikkuja, mutta ne vedettiin pian pois markkinoilta erään askolalaisen pakanan sytytettyä Porvoon Tuomiokirkon tuleen. Kirkko rakennettiin pikaisesti uudestaan halvan ja huonon virolaisen työvoiman avulla. Kirkko osoitti aitoa Kristillistä Henkeä vaatiessaan mitä ankarimman tuomion mokomalle nuorelle gangsterille. "Polttakaa se noita!", kuultiin Porvoon piispan huutavan. Porvoo koostuu kahdesta alueesta, kaupungista joka käsittää torin ja sen lähikadut, sekä maalaiskunnasta, johon kuuluu mm. Huhtinen, Kevätkumpu, Hamari, Tarmola ja Hinthaara. Lisäksi on vielä eräänlainen ingenmansland, joka kattaa Epoon, Emäsalon, Kråkon ja muun rannikkosaariston. Siellä tavataan usein teillä rikollisjoukkoja jotka yrittävät pysäyttää sinut ja viedä omaisuutesi, sekä henkesi.

Liikenneyhteydet[muokkaa]

Porvoosta on päivittäinen viikinkien orjalaivayhteys Novgorodiin, vanha ruosteinen junaraide, jossa kulkee noin 10 junaa vuodessa (fakta), mootoritie sipoon kautta helsinkiin. Sekä tie Loviisaan. Kyseinen tie on äärimmäisen huonokuntoinen, ja se on koitunut useiden matkustavaisten viimeiseksi matkaksi. Mikäli matkalainen kuitenkin selviää Porvooseen saakka, kohtaa hän alkukantaiset asukkaat, jolloin henkiinjääminen on kovin epävarmaa.

Asukkaat[muokkaa]

Asukkaita (joita kaupungissa on säälittävän vähän) on kahta eri rotua: köyhiä ojassa makaavia kerjäläisiä sanotaan olevan n. 40% väestöstä, kun taas 39% viettävät kaiken aikansa valkoisessa huoneessa tuijotellen seiniä koko kurjan elämänsä ajan. lisäksi kaupungissa on myös 20% törttöilevää nuorisoa, jotka patrolloivat keskustan aluetta linkkuveitsineen. tietenkin kaupungissa on myös 1% erittäin rikkaita suomenruotsalaisia porvareita jotka ovat lobanneet itselleen oman ala ja yläasteen sekä lukion, että heidän ei tarvisi sekoittua suomalaisen rahvaan kanssa.

Nähtävyydet ja turismi[muokkaa]

Porvoo on tunnettu lukuisista nähtävyyksistään, joihin kuuluu esimerkiksi tuomiokirkko, Kevätkummun alkoholista ja huumausaineista täysin kieltäytyneet, raittiit Kevätkummun nunnat sekä Porvoon vanhakaupunki, joka ei juurikaan eroa kaupungin uudesta osasta.

Porvoo vetää monia turisteja puoleensa kuin mangneetti. Turisteilla on ilmeisesti kova hinku päästä ahmimaan Brunbergin makeistehtaan viimeiset konvehdit.

Tunnettuja porvoolaisia[muokkaa]

Katso myös[muokkaa]