Juhani Otsanen

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingissä asuva Juhani Otsanen on palkittu syyskuun Kuukauden kyttääjänä 2004. Hän on pitänyt huolta siitä, että kaikki lähikortteleiden kerrostalot ovat tasa-arvoisessa asemassa porttikäytäviin ja ovensuihin virtsaavien ohikulkijoiden suhteen.

Juhani Otsanen

Juhani Otsanen asuu Helsingin Kalliossa alueella, jossa on paljon olutravintoloita. Hänen asuintalonsa ohi kulkee useita kertoja viikossa henkilöitä, jotka pysähtyvät tyhjentämään rakkonsa rappukäytävän ovenpieleen.

Saman korttelin muut kerrostalot ovat syrjäisempiä ja niiden porttiholvit tarjoavat huonosti näkösuojaa, joten Otsasen talo houkuttelee kastelijoita ylivoimaisesti eniten. Tämä on ollut Kuukauden kyttääjän mielestä varsin epäoikeudenmukaista, joten hän on ottanut tehtäväkseen käydä virtsaamassa naapuritalojen ovensuuhun itse.

Päivittäisen "kastelukierroksensa" Kuukauden kyttääjä hoitaa yleensä iltapäivällä. Tullessaan töistä kotiin hän juo ensin muutaman kupin kahvia ja litran tai pari vettä. Sen jälkeen hän rentoutuu lueskelemalla päivän lehteä, kunnes aineenvaihdunta on tehnyt tehtävänsä, ja lähtee sitten kävelylle korttelin ympäri.

Aluksi kävelylenkit olivat vain korttelin mittaisia, mutta nyt Otsanen tapaa kääntyä ensin Helsinginkadulle, siitä Fleminginkadulle ja vasta sieltä takaisin kotiin. Toistaiseksi hän ei omista koiraa, mutta sellaisenkin hankinta on käväissyt mielessä, koska toiminnan laajentuessa omat resurssit eivät enää riitä.

Yhtenäiset lammikot ovat selvästi kohentaneet alueen yhteishenkeä, ja naapuritalojen asukkaat kiittävät Juhani Otsasen työtä. "Aikaisemmin minun kävikin usein sääliksi tuota Otsasen taloa, mutta ei käy enää", toteaa korttelin toisella puolella asuva Mirju Hansalahti. Siivous tulisi liian kalliiksi

Jotkut Otsasen oman talon asukkaista eivät kuitenkaan pidä ratkaisua tyydyttävänä. Tilanne on kieltämättä tasapuolinen, mutta naapurit ovat valittaneet hajua ja toivoneet, että lammikot siivottaisiin useammin, esimerkiksi kahdesti viikossa nykyisin tapahtuvien vuosittaisten joulu- ja juhannussiivousten lisäksi.

Juhani Otsasta eivät väitetyt hajut häiritse, eikä hän ymmärrä, miksi taloyhtiön pitäisi tuhlata rahaa turhaan siivoamiseen, kun lätäkkö haihtuu joka tapauksessa itsestään muutamassa päivässä. "Ja ellei ehdi haihtua ennenkuin seuraava tulee tilalle, niin mitäs sitä turhaan siivoamaankaan", sanoo hän olkapäitään kohauttaen.

Siivouskuluissa säästyvät rahat Otsanen ehdottaa sijoitettavaksi talon sisäisen oikeudenmukaisuuden valvontaan, kuten kolikkokäyttöisen vesimittarin asentamiseen yhteiseen saunaan, etteivät pitkään suihkuttelijat ja tarpeettoman kosteita löylyjä heittävät naapurit enää pääse läträämään vettä naapurien kustannuksella. Tasapuolista toimintaa lain puitteissa

Kuukauden kyttääjä myöntää, että aikaisemmin hän yritti kohentaa talojen välistä tasa-arvoa estämällä porttiholviin virtsaamista sen sijaan että olisi edistänyt sitä.

Hän yritti ajaa virtsaajat oman talonsa kohdalta muiden talojen porttikäytäviin asentamalla sähköpaimenia, valokuvaamalla heitä ja uhkailemalla kiväärillä, mutta nämä toimet johtivat rikosilmoituksiin, joiden käsittelystä Otsanen kärsii edelleen. Koska kävi ilmi, että itse virtsaaminen on ainoa asia, johon viranomaiset eivät puutu, hän keksi ratkaista ongelman reilusti samoilla aseilla.

Kuukauden kyttääjä kertoo alkaneensa vasta nyt ymmärtää porttiholveihin virtsaajien ajatusmaailmaa. "Ei ihme, että eläimet merkitsevät reviirinsä tällä systeemillä", Otsanen selittää innostuneesti. "Minustakin alkaa tuntua kuin omistaisin koko korttelin. Sitäpaitsi jos olen huonoissa väleissä jonkun kanssa, joka asuu naapuritalossa, niin käyn vain heidän kohdallaan vähän useammin. Tästä saa mahtavia vallan tunteita."

Juhani Otsanen suunnittelee tehostavansa tulevaisuudessa toimintaansa ottamalla mukaan myös oksentamisen ja pullojen särkemisen.