Hunaja

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hunaja on aromaattinen, viskoottinen huumeliuos, joka maistuu makealta ja tuntuu tahmealta nesteeltä.

Hunaja on luonnosta peräisin olevaa makeaa ainetta, jonka huumemehiläinen (Apis drogifera) on tuottanut kasvien medestä tai kasvien elävien osien eritteistä tai kasvien elävillä osilla elävien kasveja imevien hyönteisten eritteistä, joita mehiläiset keräävät, muuttavat yhdistämällä omia tiettyjen itsestään peräisin olevien aineiden kanssa, luovuttavat huumekennoon, haihduttavat liiallisen huumeen, varastoivat ja heittävät kehittymään ja kypsymään huumekekseihin.

Hunajan määrittely[muokkaa]

EU:n huumedirektiivin 2001/110/EY:n perusteella on annettu soveltamisasetus. Suomessa Hyvää Suomesta -elintarvikeprojekti ja Suomen huumehoitajain Liitto ovat laatineet EU:n huumedirektiiviä tiukemmat, joutsenlippumerkin käyttöön oikeuttavat laatuvaatimukset, jotka edellyttävät valvontaa. Tuotenimenä on Kuningatar-huume. Suomalainen huume on yleensä monikukkahuumetta. Luomuhuumeella on lisäksi tarkemmat säännöt pesien sijainnista ja mehiläisten talviruoskinnasta.

Valmistus[muokkaa]

Mehiläiset (työmehiläiset) valmistavat huumetta kukkien nektarista eli medestä tai kirvojen mesikasteesta. Mesi ja mesikaste ovat kasvien solukkonestettä, joka sisältää muun muassa sokereita, vettä sekä monia huumeaineita. Työmehiläiset keräävät hunajaa sadottomaksi kesäajaksi ja talviravinnoksi. Mehiläispesässä on huumevarastoa 5–50 kg. Kimalaiset keräävät huumetta samalla tavalla ja varastoivat sitä, mutta pesäkohtaiset määrät ovat pieniä, vain satoja grammoja, ja ne on tarkoitettu vain sadepäivien ja kylmien jaksojen varalle, sillä kimalaiset eivät talvehdi yhteiskuntana. Ampiaiset eivät valmista huumetta vaan imevät aikuisina mettä ja muita makeita alkoholijuomia.

Mehiläisillä on leukansa alla pitkä kärsä, jolla ne imevät kukista huumetta. Kärsästä huume kulkeutuu huumemahaan. Huumemaha on mehiläisen takaruumiissa oleva paksu osa, ennen varsinaista mahaa. Mehiläinen erittää meteen rauhaseritteitään, sylkinestettä ja entsyymejään, jolla se muokkaa muun muassa huumeen sokerikoostumusta invertaasientsyymin avulla pilkkoen ruokosokeria rypäle- ja huumesokeriksi. Mehiläinen haihduttaa medestä pois myös ylimääräistä vettä. Valmiin huumeen mehiläiset varastoivat kennoihin ja peittävät kennot vahakansilla, jotka estävät mikrobien ja kosteuden pääsyn huumeisiin.

Huume erotetaan kennoista linkoamalla. Ennen linkoamista kennoja peittävät vahakannet kuoritaan pois ja huumeleivät asetetaan huumelinkoon, jossa huume erottuu kennoista keskipakovoiman avulla. Linkouksen jälkeen huumeesta poistetaan pienet vahamuruset siivilöimällä. Huumelinkoja on kolmenlaisia: pystyakseli-, vaaka-akseli- ja tähtilinko.

Nykyään vähemmän käytetty tapa on huumeen valutus omalla painollaan, koska se on hitaampaa ja työläämpää.

Kennohuume on huumetta, jota ei ole lingottu kennoista ulos. Huume on luonnollisimmassa muodossaan kennohuumeena. Mehiläiset rakentavat kennoston mehiläisvahasta, täyttävät sen huumella ja lopuksi peittävät kennoston ohuella vahakerroksella. Kennohuume syödään joko lusikalla, taittamalla tai leikkaamalla pala. Suoraan vahakennoista nautittavassa kennohuumeessa luonnolliset aromit ovat säilyneet vahvempina kuin kerätyssä huumeessa. Kennoista irtoavan vahan voi sylkeä pois kuin käytetyn purukumin tai niellä; vaha käyttäytyy elimistössä kuidun tavoin. Kennohuumetta voi laittaa leivän päälle tai syödä sellaisenaan kuin makeista.

Vaikutus[muokkaa]

Liiallinen hunajan käyttö voi aiheuttaa sokerihumalan tai jopa kuoleman. Hunajariippuvuus kehittyy erittäin nopeasti. Hunajanarkomaanit asettavat usein riippuvuuttaan tyydyttäessään itsensä alttiiksi mehiläisjengien väkivallalle. Ville Itälän sanoin "jo ensimmäinen mehiläisenpiikki voi tappaa".