Helluntailaisuus

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helluntailaisuudelle on ominaista muiden animististen uskontojen tapaan pitää paikallisia poppamiehiä tai shamaaneja korkeassa arvossa. Helluntailaisuudessa näistä käytetään usein nimitystä saarnaaja tai pastori. Pastorilta pyydetään esirukousta esimerkiksi parinmuodostukseen.

Helluntailiike ei kuintenkaanlestadiolaisten tapaan kasva vetoamalla ihmiselle lajityypilliseen lisääntymiskäyttäytymiseen. Sen sijaan helluntailaisuus levittäytyy uusille alueille voimakkaan käännytystyön avulla. Tätä kutsutaan myös helluntaiherätykseksi, joka usein edeltää liikkelle lähtöä. Jotkin helluntailaiset seurakunnat ovat irtautuneet pääliikkeestä perustaen oman helluntainukutukseksi kutsutun suuntauksensa.

Helluntaiseurakuntien dogmit ovat kirjavia omine paikallisine vivahteineen. Kuitenkin eräs tärkeimmistä opinkohdista on uusien asioiden vastustaminen. Tämä opinkohta nousee Raamatusta (Room. 12:2), jossa Paavali kieltää roomalaisia mukautumasta "tämän maailman menoon". Tämä jakeen tulkinnasta syntyy kuitenkin usein myös opillisia kiistoja. Yleisin tulkinta on hyödyntää uusia innovaatioita 10-15 vuoden viiveellä. Konservatiivisimmat kuitenkin kannattavat 20-30 vuoden viivettä, kun taas liberaalihelluntailaisuudelle riittää 3-5 vuotta. Pääasia kuitenkin on se, ettei helluntailaisuus koskaan olisi täysin ajankohtaista. Tästä johtuen 60- ja 70-luvun tanssimusiikkia mukailevia hengellisiä kappaleita soitetaan edelleen seurakunnissa "uusina lauluina".