Wikimedia Foundation Inc.

Hikipedia
Ohjattu sivulta Wikimedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pahamaineisen Wikimedia Foundationin logo, joka kuvastaa Telluksen pirstaloituvaa biosfääriä.
”Paras asia Wikipediassa on se, että nyt voin keksiä jotain ihka omia juttuja ja tunkea ne sinne!”
~David Smith
”Ei se kuule niin mene. Artikkeleissa on oltava lähteet, ne eivät saa sisältää uutta tutkimusta, ne on luokiteltava, ja tietojen on oltava tarkistettavissa, sillä muuten artikkeli voidaan poistaa. Jos näin tapahtuu, älä kuitenkaan ala häiriköidä, vandalisoida tai haukkua meitä nörttejä. Lisätietoja löytyy keskustelusivuilta. Muistathan toki allekirjoittaa kaikki niille jättämäsi viestit. Toivon totisesti, että uskot, kun sanon kertoneeni tämän kaiken sinulle vain hyvää tarkoittaen, sillä tarkoituksenani ei todellakaan ollut kiusata uutta tulokasta.”
~Wikipedian ylläpitäjä pätee käytännöillä

Wikimedia Foundation Inc. (myös Säätiö) on kansainvälinen maailmandominiota tavoitteleva järjestö, jonka toimintaa rahoitetaan lahjuksilla. Wikimedia tuottaa "sisällöltään vapaalaatuisia" hakuteosmaisia "hankkeita". Sen kulissikonttori sijaitsee Kaliforniassa, San Fransiscossa, kun taas sen henkinen ja aatteellinen koti on 1930-luvun Natsi-Saksassa ja fasistisessa Italiassa. Säätiön henkilökunta koostuu pääasiallisesti elämänsä hukanneista nörteistä, näiden kehittelemistä ohjelmista ja Jimbo Walesista.

Wikimedian "hankkeet"

Wikimedian ylipappi, Jimmy Wales, valmistaa seurakuntaa yhteen Säätiön salalahkon pirullisista sakramenteista.
Tyypillinen yhtiökokous

Pääartikkelit: Wikipedia sekä sisarprojektit ja äpärälapset.

Wikimedia ylläpitää useita erilaisia sivustoja, joilla mistään mitään tietämättömät kansan syvät rivit voivat käydä purkamassa pätemisen- ja riidanhaluaan. Näille sivustoille kertyy valtavat röykkiöt epäluotettavaa tietoa, sillä kuka tahansa saa niitä muokata. On joukossa tietysti ihan oikeassakin olevia yksittäisiä lausahduksia, samalla tavalla kuin äärettömien apinoiden kokeessa[1][2] syntyy ennen pitkää joitakin yksittäisiä ihan oikeitakin lauseita. Wikimedian projektien häijyys piilee siinä, että se tekee niitä käyttävät ihmiset niistä riippuvaisiksi.

Jimbo ja palvelius

Säätiön isä, Jimbo Wales, jonka vastuulla ovat kaikista hämärimmät osat Wikimedian toiminnassa, ylläpitää Säätiön sisäisiä salaseuroja. Niissä huhutaan mm. uhrattavan n00beja Wikipedian palvelimille sekä nautittavan kannibalistisia ehtoollisia. Väitetään, että Wikimedian projektien ohjesivuille on kätketty saatanallisia viestejä opasteeksi vakiokäyttäjille, jotka haluavat tutustua kiellettyihin muokkaustekniikoihin ja salaseuroihin. Säätiö aikoo vallata maailman, kun taas ultimaaliseksi Jimbon tavoitteeksi on arveltu Wikipedian oikein ajoitettu, yhtäkkinen palvelimen kumoon potkaisu, jota seuraisi väistämätön kaaos maailmanlaajuisesti, ehkä jopa maailmanloppu.

Katso myös

Star.svg
Tämä artikkelisarja on kouluesimerkki siitä, miltä hyvät sivut voivat näyttää.
kaikki oleellinen
Ei oo mitään hauskaa!
Wikipediasta

Sisältö
Wikipedian käytännöistä
Wikipedian käytäntöjä
Wikipedian päätöksenteko
Asiantuntija-arvioita artikkeleista
(in English)
MC Vittumeitsi

Historia
Toinen muokkaussota
Suuri ylläpitäjien joukkopako
Porchesian holokausti

Sisarprojektit ja äpärälapset
Wikimedia Foundation Inc.

Ihmiset
Wikipedian käyttäjät:
A-E, F-L, M-S, T-Ö, CCB, puheita
Wikipedian ylläpitäjät
Wikipedian entiset ylläpitäjät
Wikipedian sensorit
Wikipedian n00bit
Jimmy Wales
Wikipsykologia
Wikisosiologia

Vandalismi
Ilmenemismuodot (kaikki)
Levykevandaali
Sukkanukkeilu
Ohjeistus sock puppetien käyttöön

Viitteet

  1. Äärettömien apinoiden koe
  2. Täällä apinoita voi seurata reaaliajassa