Vauvat

Hikipedia

Ohjattu sivulta Vauva
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hyvä vauva.
Huono vauva.

Vauvat ovat ihania, pulleaposkisia, nakkisormisia, noin 2–4-kiloisia ihmisenalkuja. Toisinaan vauvat ovat hyvin äänekkäitä ja aiheuttavat vanhemmilleen vaivaa kakkaamalla ja pissaamalla vaippaan, joka pitää sitten vaihtaa. Vaivaa aiheutuu myös siitä, että vauvoja pitää ruokkia (imettää?), kylvettää, helliä, nukuttaa, röyhtäyttää... Vauvoja voi olla sekä tyttö- että poikapuolisia. Suurin osa tytöistä haluaisi isona lapsia, ja suurin osa aikuisistakin haluaisi niitä. Kaikki eivät kuitenkaan voi saada vauvoja eli lapsia, vaikka haluaisivat. Vauvoja voi myös adoptoida, mutta siihen vaaditaan paljon erilaisia asioita.

Vuonna 2008 suoritettu biologinen tutkimus paljasti, että haikara ei tuo vauvoja.

[muokkaa] Usein kysyttyjä kysymyksiä

– Vetämällä sitä turpaan.
– Heitetään vauva kattotuulettimeen.
– Jos lapsi syntyy kuolleena, saadaan lihakeittoa.
– Vauva jolla on AIDS.
– Kuollut vauva klovninpuku päällä.
– Pudottaa sen sinne.
– Katkoo siltä jalat.
– Tehosekoittimella.
  • Miten ne saa ulos?
– Pillillä.
– Vauva tehosekoittimessa.
– Että näkee sen ilmeen.
  • Mitä saat kun laitat sen päälle?
– Erektion!
– Kynnet.
– Vauva joka on sidottu auton perään.
– Lyö sitä kirveellä päähän.
– Sillä ei ollut käsiä.
– Sitä ammuttiin haulikolla päähän.
– Kastelee sen bensiinillä ja heittää tulitikun perään. WUUFF!
– Jäädyttää sen pakastimessa ja sitten ajaa sirkkelinterän läpi. MIIAAUU!
– Antaa sille rautanaulan ja vie leikkimään pistorasialle. ZZZT!
– Se oli kiinnitetty nitojalla kanaan.
– Koti-ikävää poteva abortti.
– Vauva joka leikkii muovipussilla.
  • Mikä on vihreä ja makaa nurkassa?
– Sama vauva kuukautta myöhemmin.
– Vauva joka syö partakoneenteriä.
– Vauva joka on leikkinyt moottorisahalla.
– Vauva lihakoukussa.
– Vauva mikroaaltouunissa.
  • Mikä pihisee ja koputtaa lasia kymmenen sekunnin välein?
– Vauva pyöriväalustaisessa mikroaaltouunissa.
  • Mikä räjähtää?
– Sama vauva minuuttia myöhemmin.
– Vauva akvaariossa.
– Vauvojen repiminen irti seinästä.
  • Mistä tietää että vauva on kuollut?
– Kun se ei itke kun sen naulaa seinään.
– Hiekkalastia ei voi purkaa talikolla.
  • Mistä tietää että vauva on vielä elossa?
– Talikko värähtelee.
  • Miksi vauvalasti kannattaa purkaa talikolla?
– Saa selville mitkä vauvat ovat elossa.
– Tynnyrillinen kuolleita vauvoja.
– Pohjalla on yksi elossa.
  • Mikä on naurettavaa?
– Se aikoo syödä tiensä ylös.
  • Mikä on hassua?
– Se onnistuu.
  • Mikä on hullunkurista?
– Se palaa santsaamaan.
– Se kun voi ylpeillä verijäljillä.
  • Mikä on hauskempaa?
– Peruuttaminen.
– Palovammainen vauva suolasäkissä.
  • Mikä kirkuu kovempaa?
– Kaksi palovammaista vauvaa suolasäkissä.
– Vauva joka kampaa tukkaansa juustohöylällä.
– Kuollutta koiranpentua.
– Vauva jolla on haarukat silmissä.
– Vauva joka jäi lumilingon alle.
– Vauva joka jäi ruohonleikkurin alle.
– Ruohonleikkurilla ajaminen.
– Vauva happokylvyssä.
– Kahvipöydän.
  • Mitä voi tehdä neljästä kuolleesta vauvasta?
– Tuolin.
– Vauva joka hakee leluaan takasta.
– Sikiöt ovat mainioita syöttejä.
– Vie kuolleen vauvan näyttelyyn.
– Valmista siitä jouluateria.
– Sipulin viipaloiminen itkettää.
– Otetaan jalka pois sen pään päältä.
– Dingo jolla on pilli.
  • Mikä on sikiön pahin vihollinen?
– Dingo jolla on imuri.
– Halkaistaan kallo ja lasketaan renkaat.
– Ei läheskään riittävän montaa!
– Orgasmin!
– Vauva ei mahdu leivänpaahtimeen.
– Pizza ei kilju uunissa.
– Rautatiekiskoa on vittumaista potkia ja ikävä leikata moottorisahalla.
– Kun siltä katkaisee toisen jalan sitä voi käyttää pingismailana.
– Riippuu kuinka kovaa niitä puristaa.
– Vauva jonka keuhko on puhjennut.
– Vauva jolla on omena suussa.
– Heitetyn vauvan noutaminen.
  • Mikä on punainen ja vihreä ja roikkuu pitbullterrierin suussa?
– Verinen vauvan nuttu.
– Katso onko siellä luita.
- Voileipää ei raiskata ennen syömistä.
- Hiekalla ei voi kurlata.
– Mikä saatanan luuseri sä olet?! Ei kukaan fiksu kerro enää hehkulamppuvitsejä!

[muokkaa] Lähteet

http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vauvaik%C3%A4&oldid=6199464

[muokkaa] Katso myös

edeltäjä:
Synnytys
Vauva seuraaja:
Lapsi
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut