Vapaa kasvatus

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vapaan kasvatuksen tulos alkaa näkyä jo nuorena.

Vapaa kasvatus on lapsiin sovellettava kasvatusmuoto, joka on alkoi hiljalleen yleistyä, kun ruumiillinen kuritus kasvatuskeinona kiellettiin Suomen laissa vuonna 1984. Muualla maailmassa käsitettä ei oikeastaan tunneta millään tavalla, sillä esimerkiksi amerikkalaiset ja japanilaiset lapset ovat jo syntyessään niin hulluja, ettei heidän pelastamisekseen ole käytettävissä kasvatus- tai mitään muitakaan keinoja. Islamistit sun muut ääriuskontojen edustajat taas tunnetusti rakastavat lastensa hakkaamista, joten hekään eivät ole liiemmin perehtyneet vapaaseen kasvatukseen.

Mitä vapaa kasvatus on?[muokkaa]

Vapaa kasvatus tarkoittaa käytännössä sitä, että lapsi saa tehdä mitä tahansa ilman minkäänlaista rangaistusta. Esimerkiksi jos äiti asioi kaupassa 4-vuotiaan uhmaikäisen lapsensa kanssa, ja lasta ei satu miellyttämään kassajonossa edellä kulkevan henkilön kenkien väri, hän voi halutessaan purra edellä kulkijan jalan irti, virtsata hänen päälleen ja karjua kuin mielipuoli. Vapaata kasvatusta kannattavan vanhemman on tämän jälkeen taputettava lastaan päähän ja lausuttava: ’’Voi, no nyt meidän pikku Seppo-Kyllikille tuli paha mieli. Älä välitä, mennään kotiin jossa on karkkia ja saat palkinnoksi katsoa televisiota koko yön’’. Purtua henkilöä vanhemman on mulkoiltava vihaisesti ja sihistävä hampaidensa välistä: ’’Kuinka kehtasit aiheuttaa syyttömälle rakkaalle lapselleni raivokohtauksen typerillä kengilläsi?!’’ Myös poliisin hälyttäminen paikalle on suotavaa. Jos saat sen henkilön, jota lapsesi puri, järjestettyä vankilaan kertomalla että hän on pahoinpidellyt lastasi henkisesti käyttämällä väärän värisiä kenkiä, aina vaan parempi.

Vapaan kasvatuksen tulokset[muokkaa]

Vapaan kasvatuksen tulos alkaa näkyä lapsessa hiljalleen noin 15 vuoden iässä. Vapaan kasvatuksen saanut lapsi ajaa raivon vallassa mopoautolla ympäri kaupunkia tupakka huulessa kaiket yöt, eikä välitä mahdollisista tielle osuvista mummoista. Vapaan kasvatuksen saanut lapsi ei käy koulua vaan käyttää aikansa mieluummin kävelemällä kadulla ja huutamelemalla vastaantulijoille (eläimet mukaan lukien) ’’Vitun homo!’’ Myös ES-varkaudet ja yleinen jonneilu kuuluvat asiaan.

Miksi vapaa kasvatus ei kannata/kannattaa?[muokkaa]

Jos kasvatat lapsesi pelossa ja hakkaamalla, kuten kunnon vanhempien kuuluu, lapsesi opiskelee varmasti itselleen hyvän ammatin, ei poistu kotoa koko lapsuutensa aikana ja nörttäilee silmälasit päässä. Tämän vuoksi lasta toki kiusataan koulussa, mutta tämä on pieni paha. Jos taas pyrkimys on kasvattaa 200-kiloinen kiroileva rekkakuski jonka älykkyysosamäärä on samaa tasoa kuolleen kalan kanssa ja lempiharrastuksena kaljanjuonti ja ihmisten heittely HK:n eineslihapullapaketeilla, on vapaa kasvatus ainoa suositeltava vaihtoehto.

Tunnettuja vapaan kasvatuksen uhreja[muokkaa]