Vanha testamentti

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaikki paha Vanhassa testamentissa alkaa tästä.

Vanha testamentti (Niille teistä lukijoista, jotka kuulutte ns. valittuun kansaan, tiedoksi että kyseessä on sama opus kuin Tanakh !) on pilkottu Raamattu, jossa on ne vanhat osat. Niissä Jumala on lähinnä kosminen psykopaatti; hyvin mielivaltainen, vihainen ja ärtynyt olento, joka rankaisee. Hän myös luo. Uuden testamentin Jumala on ihan erilainen. Moni kirjallisuudentutkija ja teologi epäilee, että ne eivät olisi sama henkilöhahmo lainkaan. Juutalaiset puolestaan ovat sitä mieltä, ettei Uuden Testamentin Jumalaa ole olemassakaan. Teoksen kirjoittaja ei halua kommentoida asiaa. Toiset sanovat, että Jumala vaihtoi Uuden Testamentin, joka mitätöi Vanhan Testamentin. Juristit ovat erimielisiä, koska Uusi Testamentti ilmestyi ensimmäisen kerran tietoisuuteen jotakuinkin 70 vuotta edunsaajan kuoleman jälkeen, ja valtaosa sen sisällöstä on tämän kyseisen edunsaajan puhetta. Vanha Testamentti sen sijaan sisältää taatusti täysissä sielun ja henkiruumiin voimissa olevan Jumalan testosteronilta tuoksahtavaa tekstiä.

Vanhan testamentin keskeisin osa on viisi Mooses Lipposen kirjaa, jotka ovat Neon Genesis Evangelion, Sexodus, Levitikku, Numero, Deutschekonomium. Ns. valitun kansan (millä perustein valittu?) jäsenet tuntevat tämän kokonaisuuden nimellä Tora

Vanhan Testamentin teksti on puisevaa ja siinä on paljon toistoa ja vetoamisia eri jakeisiin. Väliin mahtuu pornoa, murhia, raistauksia, petoksia, insestiä, väkivaltaa, julmuutta, eläinrääkkäystä, juonittelua, yhdeksän kansanmurhaa, ihmisoikeusloukkauksia, epäjumalanpalvontaa ja muita rikoksia. Kaikenkaikkiaan kirja ei anna kovin miellyttävää kuvaa Jumalasta kuin sen paremmin hänen valitusta kansastakaan.

[muokkaa] Tekstinäyte: 1. Mooses Lipposen kirja (2:18-29)

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta, kuten sen, että Le Chiffre kuolee mätkiessään James Bondia munille.
18. Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva". 19. Ja niin Herra Jumala teki hänelle saappaat. Ne olivat haisaappaat, jotka sopivat haipukuun. 20. Mutta Herra Jumala näki, että ne olivat liian pienet ja kalvasivat kantapäistä. "Voi Jeesus, teinpä liian pienet", hän sanoi. 21. Ja Herra Jumala teki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva. 22. Mutta ihminen ihmetteli, raapi korvallistaan ja kysyi: "Miksi teit nämä elukat? Kissa on kyllä ihan kiva." 23. Silloin Herra Jumala selitti: "Näin heti, ettei sinun ole hyvä olla yksinäsi, joten värkkäsin sitten nämä". 24. Silloin ihminen kysyi: "Loitko minut sitten ennen eläimiä?" 25. Ja Herra Jumala sanoi: "Senkin tollo, juurihan sanoin, että loin eläimet vasta kun huomasin, ettei sinun ole hyvä olla YKSINÄSI! Pölvästi! Idiootti! Umpivintti! Muulinpaska!" 26. Ja niin jatkoi Herra Jumala, niin lausui, noin nimesi: "Kaiva vaikku korvistasi! Sillä kaikeksi rangaistukseksi kovakorvaisuudestasi minä nyt luon sinulle avun, joka totisesti on sinulle sopiva." 27. Ja niin Herra Jumala loi naisen. 28. Ja niin tapahtui, että mies makasi sohvalla Herra Jumalan antama kossupullo hänen kätensä lähellä fudista katsellen kun nainen hänen kylkiluustaan käänsi kanavaa juuri kun Ronaldíno kikkaili maalin. 29. Ja mies risti kätensä ja kysyi: "Voi herra Jumala, miksi?"

Koko Vanhan testamentin teksti löytyy kuvitettuna täältä[1].

[muokkaa] Tuttuja Vanhasta testamentista

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä