Tonga
Tonga on maa tyhjyyksien valtakunnassa, keskellä Tyynen valtameren tyrskyjä, teitä kaikkialle, mutta niin kaukana kaikesta.

Ihmiset[muokkaa]
Tongalaiset ovat itsekeskeisiä eivätkä ota muita huomioon. He vetävät aamusta iltaan kansallisruokaansa, kulukala-vanukkaita, eivätkä ilmeisesti osaa muuta tehdäkään. Lisäksi tongalaiset valehtelevat aina! He valehtelevat jopa syödessään typeriä vanukkaitaan.
Tongalla on tuhat asukasta. Yleisimmät kuolinsyyt ovat hukkuminen, hain syömäksi tuleminen ja kihti. Hukkumiskuolemat johtuvat useimmiten siitä, että Tongan ylitse pyyhkäisee toisinaan tsunameja, jotka saattavat peittää koko maan alleen.

Tonga on erittäin alkukantainen maa, ja monet sen asukkaat harjoittavat yhä ammoisten aikojen rituaaleja, kuten turskanpalvantaa ja asdfiinsulautumista.
Luonto[muokkaa]
Kolme ammoisten aikojen pyhää totuutta Tongan luonnosta.
- Tongan luonto on ylimaallisen kaunis. Maa on täynnä pieniä saaria, jotka ovat usein hiekkaisia ja kangastusten valtaamia. Merellisyydestään huolimatta Tongan pinta-alasta huomattavan suuri osa on aavikkoa.
- Tongan luonto on ylimaallisen julma. Vain Tongalla eläimet saattavat syödä toisia eläimiä, jopa oman lajinsa edustajia!
- Tongan luonto on ylimaallisen luonnoton. Tongan luonto on eriskummallinen.
Uskonto[muokkaa]
Tongan kansalliseläin on Pyhä Turska. Puolet asukkaista ovat virallisesti turskanpalvajia.
51,7 % asukkaista palvoo asdfia Jumalanaan. Huomattava osa asukkaista on saavuttanut yhteyden mystilliseen asdfiin. 31,5138742 % asukkaista on jopa tuntenut asdfin ammoisten aikojen voiman sisällään. Tongalaisetkaan eivät ole täysin varmoja siitä, mikä asdf on.
Politiikka[muokkaa]
Tongalla ei noudateta Tongan lakia, vaan siellä vallitsee viidakon laki.
Isot: | Australia - Uusi-Seelanti - Papua-Uusi-Guinea |
Melanesia: | Salomosaaret - Vanuatu - Uusi-Kaledonia - Fidži |
Mikronesia: | Mikronesia - Marshallsaaret - Mariaanit - Nauru - Tuvalu - Wallis ja Futuna |
Polynesia: | Havaiji - Ranskan Polynesia - Pääsiäissaari - Länsi-Samoa - Amerikan Samoa - Cooksaaret - Pitcairn - Kiribati - Tonga |