Todellinen holokausti

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Monikulttuurisessa yhteiskunnassa runsaspigmenttiset ovat aina uhreja, ja ansaitsevat sääliä, hyväksyntää ja asetoimituksia, tekivät tai suunnittelivat he sitten mitä tahansa, siis aivan mitä tahansa.

Todellinen holokausti (هولوکاست به کشتار) on erään nimeltä mainitsemattoman rauhan uskonnon tavoite Euroopan ja Lähi-Idän Juutalaisväestön kohtaksi. Päin vastoin kuin holokausti, todellinen holokausti ei saa osakseen rauhanpuolustajien ja monikulttuurisuuden kannattajien jyrkkää paheksuntaa, sillä ovathan sen suunnittelijat sentään tummassa erilaisuudessaan ja toiseudessaan niin kihelmöivän tunteita herättävän ihquja. Jostain syystä ihan tavalliset ihmiset kuitenkin tuomitsevat todellisen holokaustin siinä missä holokaustinkin. Ovatko tavalliset eurooppalaiset todellakin näin rasistisia? Kansalaisjärjestöt ja tiedostavat ihmiset ovat huolissaan, osa paniikin partaalla.

Nimitys todellinen holokausti tulee siitä, että sen on suunniteltu lopettavan holoseenikauden eli nykyaikana tunnetun rasismin ja vihan täyttämän maailmankauden. Sananmukaisesti holokausti tarkoittaa "holoseenin heittämistä". Todellisen holokaustin kannattajat tarkoittavat tässä todellisella sellaista, mitä "Juutalaisten salaliitto" ei ole keksinyt päästäkseen maailmanvaltaan. Seuraava maailmankausi on Islamin hallitsema saraseenikausi, jolloin rauha ja rakkaus kukoistavat.

Vaikka rauhanpuolustajat ja suvaitsevaiset ihmiset eivät sinänsä hyväksy joukkomurhia, on monikulttuurisuus kuitenkin niin arvokas asia, että he hyväksyvät todellisen holokaustin osana vierasta kulttuuria. "Eihän Eurooppaan oltaisi alun alkaenkaan päästetty ihmisiä, joista tutkitusti yli 85% kannattaa todellista holokaustia, jos todellinen holokausti ei olisi jollain mystisellä tavalla ihan selkeästi hyväksyttävää," puolustelee Amnesty for Terrorists Internationalin pääjohtaja Sven Ahmadinejad Euroopan maahanmuuttopolitiikkaa.

Islam on suvaitsevainen rauhan uskonto

Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat kuitenkin keskimääräisesti valitettavan rasistista kansaa, ja monet suhtautuvat usein kaikkeen vieraaseen torjuvasti, vaikka Helsingin Sanomat ja Yle, vanavedessään keltainen lehdistö, ovat jo vuosikausia yrittäneet muokata ihmisten asenteita myönteisemmiksi terroria, naisten alistamista, uskonnollista suvaitsemattomuutta ja todellista holokaustia kohtaan. Varsinkin nuorison asenteista ollaan huolissaan. Ikävän tilanteen vuoksi Helsingin Sanomien toimituksessa juodaan kahveja väärään kurkkuun ja saadaan hysteerisiä kohtauksia, ja "uutisoinnin" taso on taas sen mukaista. Saamme taas lukea, miten rasistisia ja huonoja ihmisiä suomalaiset ovat, kun muslimeihin suhtaudutaan niin tympeästi, eikä edes niitä jutkuja olla vieläkään saatu viettämään tervehenkistä leirielämää luonnon helmassa. Jotain positiivista Helsingin Sanomat kuitenkin suomalaisuudesta löytää: jo satoja suomalaisnaisia on saatu pukeutumaan säkkiin.

Allahin aamu koittaa

Lähi-Idän osalta ollaan lähes huojentuneita, sillä siellä juutalaiset ovat pakkautuneet tiiviimmin ja eristäytyneet muista kansoista, jolloin heitä ei tarvitse poimia muun väestön joukosta melko hankalien rotutestien ja sukuselvitysten avulla. Iran on enää muutaman askeleen päässä toimivasta huipputeknologian rauhansovelluksesta, joka sitten voidaankin kuljettaa Tel Aviviin ohjuksella tai vaikka aasin selässä.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Snow.svg Artikkeli on tynkä kuin tontun pippeli pakastimessa.
Laajentamalla artikkelia saat Hikipedian lämpötilan nousemaan.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut