Tintin seikkailut

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Tintin ja Paavo Väyrysen ensi kohtaaminen

Tintti, (1920-29 synnytys- ja jälleensyntymisvaiheet olivat hitaita ja tuskallisia) – 3. maaliskuuta 1983 luojansa mukana, mutta jatkaa elämäänsä piirroshahmona), alias Tintin de Tiainen, salanimi G.R. (belgilainen shakinpelaaja ja Hercule Poirot'n sukulaissielu, joka nimenomaisesti pelasi vain tasapelejä [Remi]), toimittaja ja uutisseikkailija, Hergé.

Tintti (oikealla) ja Milou eräässä myöhemmässä elokuvassa.

Syntysanat

Ornitologinen määrittely

Tintti on tiaislintujen heimon ja töyhtöhyypiöiden klaanin risteytymä, joka sai kuitenkin kehitysopillisista saavutuksistaan ihmismäisen hahmon bonuksena, ja kunnian syntyä ihmeellisen tähden alla. Hän on ensimmäinen henkilö, joka on katsellut oikeaa maisemaa (siis Kuusta), sekä seissyt oikean meteorin päällä harjoiteltuaan lipun pystytystä edellisessä toimittajanelämässään Iwo Jiman saarella, missä hänellä oli lipunpystytystiimi käytössään. Hän esiintyy Suomessa television ajankohtaisohjelmissa toimittajan hahmossa, muttei ole saanut hiustyyliään täysin peitetyksi, pitää talk-showta, juttutuokiota amerikalaisella (Tintti kirjoittaa Amerikan Amerika, niinkuin kuuluukin. Mitä kuu-luu? Hauhhah.)

Varhaisella toimittajanmatkalla siellä jossain.

televisiokanavalla samalla huonolla hiustyylillä, tosin värjäys on onnistuneempi. Näistä hänen mediamaailmassa tunnetuista alter egoistaan on ainakin yksi elokuva-alan tekijä tunnistettavissa. Oheinen kuva onkin toiminut innoittajana myöhemmille meriaiheisien elokuvien ohjaajille.

Alkutaival

Perustuu kenraali Alcazarin haastatteluun ennen ottelua Tapiocan kanssa. Tohtori Rotulen tietojen pohjalta muokannut Jules Cala, Tintin varhaisjaksojen kollega

Tintti koirineen tyypillisesti kiiruhtamassa Haddockin luo tämän päähänpistoja oikomaan.

Hän syntyi 1920-luvun iloisina vuosina (Yhtenä niistä, olematta siis mikään niistä vuosista.) belgialaisen piirtäjän ja hänen kynänsä ynnä paperinsa yhteiselon tuloksena alunperin mustavalkoisena kuin pianon koskettimisto.

Tintti sai myöhemmin väriä, mistä ei enää päässyt eroon, mutta Milou jäi mustavalkoasteelle varhaistuotantokauden reliktinä. Ei koskaan hankkinut kampaa, vaan pani siinäkin asiassa kampoihin, mistä syystä ei saanut koskaan jälkeläisiä. Ei tiettävästi osoita seksuaalista mielenkiintoa edes kampoihin enää. Käyttää fiksaationomaisesti golfhousuja, vaikka eli farkkuaikakaudella. Tämä voi viitata Tintin menneisyyteen mailapoikana golfklubien takahuoneissa.

Syaaninturkoosi paita osoittaa Tintin sairastavan kroonista turkoosia, tuota pelättyä varsinaissuomalaista sairautta, joka saa uhrinsa uskomaan, että pitää jatkuvasti porista ilman mitään syytä (Mitä syytä siihen nyt voisikaan olla?), nielaista sanojen loput (Et tulis vähempi sanoi.) , ja painottaa ne muutenkin epäsuomenkielisesti. Tämä raumaattinen tila vaivasi Tinttiä kaikissa seikkailuissaan, ja muutkin saivat sen tuta luissaan tarinan edetessä vääjäämättömästi kohti varsinaissuomalaista loppuhuipennusta, mikä se lieneekin. Erikoiseksi tämän tekee, että (Tintti EI käytä muodollista subjektia, koska sellaista ei ole olemassakaan suomessa, etenkään belgialaisittain pannuissa olutmurteissa.) Tintti ei tiettävästi ole voinut olla missään suoravaikutussuhteessa länsimielisiin suomalaismurteisiin, eikä edes tiennyt missä niitä puhutaan, koska suomeksi yleensä vain vaietaan sujuvasti. Tintin salanimellä toimittamia juttuja julkaistiin aikoinaan varsinaisissa sanomalehdissä myös Suomessa. Milou esiintyi sarjakuvakoirana nimellä Turun Murre.

Kun otetaan huomioon kaikki Tintin sarjakuvasankaruuteen valmistavat muutkin elämänvaiheet, on pakko todeta, että hän oli todella hyvin varustettu tuleviin koetoksiin (EI koitoksiin koituksiin - toim.huom.) niin kansainvälisenä sotakuvaajana kuin kansainsekaisena sekakansan edustajana, olivathan hänen juurensa flaami-valloniasta, Belgiasta, missä kieliristiriidat velloivat yhtenään, eikä mitenkään olisi edes voitu ajatella mitään varsinaista kielisuudelmaa näiden toisiaan huonosti sietävien sukupuolten kesken. Siksi monissa keitoksissa ja liemissä hän oli kypsynyt säilyttämään ikuisen poikuutensa poikamaisuutensa.

Merkittävät uroteot

Tintti perhekuvassa tärkeimpine ystävineen ja maanvaivoineen. Milou-koiralla on suussaan Rasta-Popoulosin reisiluu.

Allons alors, j´ai trouvé le trésor de Rackham le rouge!

Kapteeni Haddock löydettyään vielä yhden avaamattoman malspiikkipullon.

Jo varhaisista vaiheista, neuvoteltuaan liitosta Kongon zaïrelaistamisesta vastaan Afrikan maaperällä jossain amerikkalaisen majan pihan perällä chicagolaisten joukkiolaissielujen kanssa, Tintti on seurustellut kiinteästi valkoisen (tietysti) koiraa muistuttavan, kuitenkin puhekykyisen otuksen kanssa, jota aiheellisesti epäillään (siis arvellaan olevan -toim.huom.) Tintin biologiseksi elin-kumppaniksi.

Tämän salaisen taipumuksensa taidokkaasti ulkoistaneen hahmon (Siis Tintin suomen akkusatiivissa, ei ransk. eristenimi tässä tapauksessa.) juoppouden onnistuneeksi polarisaatioksi joutui ensiksi viaton luontokappale, jota myöhemmin täydennettiin vielä onnistuneemmin toisella, ihmistä enemmän muistuttavalla hahmolla, johon Tintin mainittu erityspiirre projisoitiin vielä huomattavasti onnistuneemmin, kuin parannetussa versiossa ikään.

Tintti on pitkään parrasvaloissa paistatellut tunnettu maailmanpolitiikan tekijä useissa maapallon

Kuuluisa Intian valtameren ylityskilpailu, mutta Tintin mela osoittautui liian pieneksi. Professori Tornado kannustaa horisontissa. Muistattehan, hä- joka-luuli-Rastapopoulosia-venttiiliksi.) Pääpalkintona oli faraon sikari.

osavaltioissa aina Tiibetistä ennen sen Kiinanvalloitusta Etelä-Amerikan Andeille, ja Lyonin satamasta Skotlannin salaisiin rahanpesuluoliin asti, ja myös Neuvostojen maasta aina Tyynen Valtameren perimmäiseen kolkkaan.

Tintin zoologiset taidot ilmenevät parhaiten kyvyssä hillitä villiintyneitä gorilloja (Siis oikeita?), vapauttaa ravut purkeista, ja kietaista kissapetoja pakkopaitaan , ja pelästyttää tiehensä lumimiehiä aivastamalla. Tintin korkean paikan sietokyky ilmenee erittäin selkeästi hänen kirmatessaan Himalajan vuorilla kuin keväisillä Alpeilla ilman kunnollista pakkasvarustusta (Mistä Haddock heitti kommentin: jumpuran poika, ei sen päätä palele; vai olko se jostain uintiretkestä?- toim.huom.)

aiemmin jo mainitun Jetin kanssa, ja hänen cousteaulainen merentutkimisviettinsä ilmenee vastustamattomasti hänen toimiessaan syyvyksien maestrona haiden seassa milloin meressä, milloin järvellä. Tintin maagisista kyvyistä voidaan mainita selviytyminen voittajana useiden fakiirien ja taikureiden kanssa käymistään otteluista, kuin myös voitokkaat episodit muutamien sitkeästi kehiin palaavien lääketieteen kyseenalaisten edustajien ja elokuva-alalla ”työskentelevien” narkoleptisten aineiden kauppiaiden kanssa. Viimeksi mainitusta ryhmästä hän kaappasi itselleen uuden avustajan, johon sittemmin projisoi aiemmin kuvatun erityistaipumuksensa skotlantilaisen kansallisjuoman nauttimiseen. Tintti on sarjakuvien Chuck Norris!

Tintti Kuun kamaralla Mare Tranquillitatiksen pohjalla tutkimassa muinaista marsilaisalusta.

.. isipä onkin emiiri...

Prinssi Abdullah opetustuokion jälkeen.


Myös hänen lasten kasvatuksessa saavuttamansa voitot ovat ihailtavuudessaan ääripedagogienkin ylistyksen kohteena (Menestyi erinomaisesti arabiemiirin pojan koulutuksessa keskellä öljysotaa.). Tintti olisi kelpuutettu ilman muuta (Hän ei tietääkseni edes osannut ammua.) opettajaksi mihin tahansa muuallekin kuin afrikalaiseen kouluun. (Oho, tuo oli paha juttu, kai hän nyt ainakin amerikalaiseen kouluun?) Hänen kulttuuriantropologiset saavutuksensa ovat niin ikään vailla vertaa. Riittää, kun viittaan muinaisten hautojen tutkimukseen, mitä Tintti harjoitti inkakulttuurin haudansisäisen elämän ja uskonnonharjoittamisen salaisuuden paljastamiseksi.

(Missä yhteydessä hän tuli auringonpimennystestinsä avulla paljastaneeksi myös, etteivät inkat tunteneetkaan tähtitiedettä erityisen hyvin.)

Hän osallistui pyramidikaivauksiin muinaisen Egyptin faraoiden tupakointitottumusten selvittämiseksi (Hän osoitti faraoiden käyttänen nautinnonlähteenään kuivattuja kuubalaisia lehtikääryleitä.), ja tietysti Maan ulkopuolisen kulttuurin toiminnan ja humanoidien viallisen virallisen kielen paljastaminen (eesti ma oon) eräällä Tyynen Valtameren saarella, ei kovin kaukana Iwo Jimalta, mistä Tintti kylläkin vaikeni (Siis tästä myöhemmästä saaresta nimeltä Pulau-Pulau-Pompa, Iwo Jiman tietojen vuotamisesta hikipedestrianisesti julki hän en koskaan saanut tietää -toim.huom.) vedoten julkisuudessa muistinmenetykseen (mikä oli tietenkin valetta, sillä muistikampaa ei ollut tuolloin vielä keksitty) matkakumppaneiden menettäessä muistinsa todellisesti kyseistä tapahtumasarjaa koskevalta aikaväliltä.

'Ole nyt sapristi Milou jo hiljaa välillä, minähän tätä kirjoitan. Puuttuu enää, että saisivat sen selville tätä lukiessaan, että sinä sanelet suurimman osan elämääni. Ei, minulla ei ole kaksoisveljeä, senkin skotlanninbernhardlainen, Dupondilla ja Dupontilla on, molemmilla.'

Tie maineeseen

Eih bennek, eih blavek. Kuuluisan taiteilijan maalaus mustalla hevosella ratsastavan Tintin voitonparaatista Pariisin Bois de Bolognessa.

Kirjoittanut Séraphin Lampion, vakuutusyhtiö Turma

Tintti on kirjoittamatta yhtään varsinaista lehtijuttua kaiken maailman (Erikseen tai yhteen, kuinka vain.) mediaväen hermeettinen ja hermanlindkvistinen sanansaattaja ynnä idoli, koska elää kuin omistaisi vähintään Europan (muoto Eurooppa oli Tintistä kovin vanhanaikainen ja kansainvälitön), eikä koskaan pelännyt monien mutta runsaiden matkojensa kuluista syntyvän minkäänlaisia jälkikäteis- tai luottokorttikyselyitä. Tällaista tuloksekasta toimintaa Tintti täydensi janguillou-henningmankellmaisella dekkaristisella sivutoimellaan, jota pääasiassa ammattinsa sijaan harjoitti uransa kiihkeimpinä vuosikymmeninä. Hänen menestyksensä merkittäviä apulaisia ovat aiemmin jo mainitut Robert de Capa Capu, alias Cédric Haddock, Tintin miesystävistä läheisin, nestehukkavainoharhainen merimies,

Haddock tekee Tuhatkaunolle pelin turskamaisen selväksi.

joka ihaili suunnattomasti Tintin viinipullohartioita ja pullonkorkkimaista päätä, Milou, koiranhahmoinen lähemmin määrittelemätön olento, ja professoriTeophilus Kierto,

Jos kerran hiekassa voi lasketella, miksei voisi uidakin? Logiikan mestarit taas hommissa,

alias Calculus, Tournesol, myöhemmin Daisy eli Tuhatkauno, distraktiotieteen huippuartisti, kaikkien haastatteluja tekevien paparazzien kauhu, keksintöjen mestari ja entinen savatén suurmestari (ennen norrislaista kautta.) Hänet tunnettiin myös salanimellä Tuhatluikaus, Tuhatviulu ja Tuhattulimmaista, hallitsi suvereenisti katoamisen taidon. (Auringon tomppeli, Tuhatkaunon vapaus -toim.huom.) Käytti myös menestyksekkäästi kapteenin piippua kuulotorvenaan, joka puolestaan poltti oikeaa kuulotorvea kuin omaansa. Lisäksi mainittakoon enemmän tai vähemmän haittaa myös Tintin joillekin vastustajille aiheuttaneet Surétén, Ranskan salaisen poliisin kaksosagentit Shérlock "Shérry" Holméz ja Arsène "Luupää" Lupin , etunimettömät Dupond ja Dupont, nuo portaissa kulkemisen ja matalissa ovissa kävelemisen mestarit, joiden knallihatun alla piili mitä ihmeellisimpiä rikosteorioita, joita esittämällä he poissulkivat usein hyvin monenlaisia rikosten selvittämismahdollisuuksia. Kyseisten viranomaisten naamioitumiskyky lienee vertaansa vailla. Edes Hercules Poirot, Tintin maanmies, ei olisi kyennyt moiseen.

Dupondtit jäätyään kiinni väärän kansallisnaamioitumispuvun käytöstä Vlad Tepesin linnan lähellä.