Timo T. A. Mikkonen

Hikipedia
Ohjattu sivulta Timo T.A. Mikkonen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Timo T. A. Mikkonen sellaisena kuin hän ihmisille näyttäytyy

Timo Torst Antero Mikkonen (tulev. Timotea Mikkonen) on suomalainen sokeutunut karaokelaulaja, joka välitöinään kokee pistäytyä televisiossa Suomen kansan maailmankuvaa rakentamassa. Timo myös laskeutui vuonna 1969 ensimmäisenä ihmisenä Kuuhun, tosin tästä on kiistaa Sven Hasselin kanssa, että kumpi oikeasti oli ensimmäinen.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Timo T. A. Mikkonen vuodattaa uutisia

Asiat oivaltavana miehenä Timo T. A. Mikkonen on havainnut, että moottoripyörällä pääsee keskimäärin kovempaa kuin muilla kulkuvälineillä. Erityisesti 1980-luvun alkupuolella raportoidessaan Pohjois-Irlannin mellakoita Mikkonen havaitsi moottoripyörän kiistattomat edut aina kun tuli kiire poistua paikalta tai paikan välittömästä läheisyydestä. Haittapuolena tässä tavassa oli se, ettei Mikkonen useinkaan ollut paikalla siinä vaiheessa kun ihan oikeasti alkoi tapahtua. Tämä on herättänyt epäilyksiä siitä, että toimittaja Mikkonen on saattanut esiintyä liian provosoivasti paikallisen väestön keskuudessa.

Mikkonen pakenee hänelle tuohtuneita protestantteja, katolilaisia sekä pohjoisirlantilaisia tv-katsojia Belfastin yössä.

Timo T. A. Mikkonen kysyy vastauksillaan ja vastaa kysymyksillään. Hänen hennonluja äänensä esittää syvämietteistä pohdiskelua milloin mistäkin aiheesta. Timo T. A. Mikkosen kohdalla tämä on helppoa, sillä hän tietää kaikesta kaiken - eikä häpeä salata sitä. Merkittävintä Timo T. A. Mikkoselle on kuitenkin se, että hänelle maanpuolustustyö on kaiken elämän ja olevan henki ja sisältö. Myös lasten päivähoitoon Mikkonen on perehtynyt huolellisesti ja lausunut aiheesta vaimonsa Nina Mikkosen selän takaa käsityksiään julkisuuteen televisiokanava Nelosella. Mikkonen tunnetaan myös siitä että on suorittanut siviilipalveluksen. Hän myös suosittelee sitä vaihtoehtona kaikille halukkaille. Aika-ajoin vaimenemisen merkkejä osoittanut Timo T. A. Mikkosen antipalvonta on näin kiihtynyt uuteen roihuun.

Mikkonen perehtyi maanpuolustustyöhön Vietnamissa tutustumalla China Beachin juoksuhautoihin. Hän harrasti siellä mm. vesiestejuoksua.
Timo T. A. Mikkonen China Beachilla juoksemassa pakoon Vietkongin sissejä.

[muokkaa] Takarivin televisiomies

Timo T. A. Mikkosella on ilmiömäinen kyky pompata näkyviin aina silloin, kun suuri yleisö sitä vähiten osaa odottaa. Enimmäkseen hänen näkyvän työnsä runsaus on nopeaa seurausta sille, että joko ohjelma, kanava, tai ainakin Timo T. A. Mikkosen osuus kaikessa katsotaan päättyneeksi. Syksyllä 1998 Timo T. A. Mikkonen löi rajusti takaisin ankkuroimalla itsensä kahleilla tv-studioon, jotta kansa voisi ihailla häntä taukoamatta. Vielä ei ole olemassa puolueetonta tietoa siitä, tapahtuiko todella näin.


[muokkaa] Jos ohjelma menee rikki

Vastuullisena ja huolehtivana mediaihmisenä Timo T. A. Mikkonen antaa ohjelmilleen takuun. Häiriötilanteissa hän tulee itse paikalle ja korjaa ongelman, muttei poista sitä, tällöin ongelma voi toistua, mutta se täytyy vain korjata uudelleen.

[muokkaa] Timo T.A:sta Timoteaksi

Vuosikymmeniä kestäneen itsehäpeän jälkeen Timo T.A. Mikkonen tulee vuonna 2012 ulos kaapista transseksuaalisuutensa suhteen. Mikkonen myöntää Seta-lehdesää, että idioottimainen initiaalien käyttö nimessä on aina ollut vain keino saada ihmiset kutsumaan häntä Timoteaksi. Vastaavanlainen peittely oli aikoinaan myös TV2:n erittäin nolon hittimittari-sarjan taustalla. Sarja syntyi Timotean ollessa liian ujo ehdottamaan haaveilemaansa homoeroottista hinttimittari-ideaansa TV2:n pomoille.

Timotean vaimo Niina Mikkonen kuulee ns. miehensä leikkausaikeista ollessaan lastensa kanssa Pohjois-Koreassa Kim Jong-Un:in virkaanastujaisjuhlissa ja päättää olla palaamatta takaisin Suomeen. Tämä kuitenkin tulee johtumaan ideologisista syistä, eikä Timotean tulevasta elämänmuutoksesta, jota Niinan älykkyysosamäärä ei edes riittäisi tajuamaan.

Viimeisenä tekonaan ennen leikkausta Timotea suorittaa omakustanteisen yksityis-siviilipalveluksen Puolustusvoimien pääesikunnassa sotilaskotisisarena.

[muokkaa] Timo T. A. Mikkosen vaikutus lupamaksuihin

Timo T. A. Mikkonen on esiintymisellään saanut monet suomalaiset luopumaan tv-maksun suorittamisesta ainakin eräpäivään mennessä. Tämä ei silti ole tarkoittanut sitä, etteikö toimiva tai ainakin oleva vastaanotin vielä olisi kotitalouteen jäänyt. Timo T. A. Mikkonen on tästä pelkästään hyvillään, sillä hän tietää osaltaan työllistävänsä TV-lupatarkastajia, joilla on kiertävä työ ja hyvä ansiotaso. Nykyisin Mikkonen esiintyy lähinnä MTV3-kanavalla, jolloin ohjelmatiedoissa mainitaan aina erikseen, ettei lupamaksuvaroja olla käytetty sellaisten ohjelmien tuottamisessa, jossa Timo T. A. Mikkonen mainitaan edes nimeltä. Tästä syystä Oy Suomen Yleisradio Ab on ehdottomasti kieltäytynyt missään yhteydessä edes ajattelemasta sanaa Timo T. A. Mikkonen ääneen. Useat televisionkatsojat ovat tästäkin huolimatta vaatineet kirjallisen ja oikeaksi varmennetun todistuksen asiasta. Mikkosen kyky puhua alinomaisesti reikiä päähänsä on kansainvälisestikin arvioituna huippuluokkaa.

[muokkaa] Ihastu myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut