Theodore Roosevelt

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Theodore "Teddy" Roosevelt
Roosevelt T.jpg
Rooseveltia kohtasi jälkimmäisellä presidenttikaudellaan erittäin näkyvä valtakrapula.
Yhdysvaltain presidentti
vallassa 19011909
edeltäjä William McKinley
seuraaja William Howard Taft
syntyi 27. lokakuuta 1858
New York City, New York
kuoli 6. tammikuuta 1919
New York
puolue Yhdysvaltain rebublikaanit

Theodore "Teddy" Roosevelt (18581919) oli Yhdysvaltojen 26. presidentti ja pahin riidanhaastaja kyseisessä virassa sitten George Washingtonin. Roosevelt rähjäsi yleisesti ottaen melko paljon ja muutti Yhdysvaltojen poliittisen kulttuurin presidenttikeskeiseksi. Hän myös keksi teddy-karhut, joilla leikkimistä rakasti suunnattomasti. Kaikkia näitä leikkejä ei voida suositella aivan varauksettomasti. Hän muun muassa suljetutti Chicagon teurastamoista lähes puolet, koska palvelijan tuoma aamiaismakkara oli jäähtynyt.

Hän rakasti myös erilaisia suunnattomia kaivuuhankkeita, joissa voi tapattaa paljon ihmisiä kerralla ihanteellisissa malariaolosuhteissa, ja kuuluisin näistä lienee Panaman kanava jossakin hevonv---ssa*. Roosevelt sai Nobelin rauhanpalkinnon huomautettuaan Venäjän tsaari Nikolai II:lle, että olisi ehkä parasta lopettaa Japanin-sota (paitsi tietysti, mikäli tavoitteena olisi hankkiutua helposti eroon koko Venäjän laivastosta). Poliittisen uransa jälkeen Roosevelt keskittyi luonnonsuojeluhankkeisiin. Hän vaikutti aktiivisesti suurten luonnonpuistojen perustamiseen ympäri maailmaa. Sitten hän tuli metsästysretkelle ja ampui kaikki alueilta löytyvät villieläimet.

* Tarkalleen ottaen Panamassa

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä ja ura

[muokkaa] Villi länsi

Roosevelt on amerikkalainen legenda. Hän seikkaili nuorena villissä lännessä. Oikeastaan hän "seikkaili" Dakotassa, joka oli 1800-luvulla maailman tylsin paikka heti Sveitsin jälkeen. Olihan siellä toki hienoja maisemia ja lehmiä. Paljon lehmiä. Ja pari intiaania, mutta niistä hankkiuduttiin eroon nopeasti, ja jäljelle jäi paljon lehmiä. Roosevelt väitti olevansa "cowboy", mutta se oli pelkkä häikäilemätön vale. Kaikki cowboyt, joita televisiossa näkee, eivät nynnyile paimentamalla nautoja preerialla, vaan ammuskelevat kaduilla ja silmäilevät toisiaan tuikeasti saluunoissa. No, kyllä Roosevelt kai pari karjavarasta sai kiikkiin, myönnetään. Roosevelt tapasi myös Culebrassa Roope Ankan, jonka kanssa he pöllivät intiaanien vanhimman aarteen (homeinen tomahawk) ja lähtivät baariin. Roosevelt tulikin jo kuukauden päästä pois baarista, mutta Roope Ankka taisi jäädä sinne.

[muokkaa] Verta nenästä

Roosevelt osasi olla pelottavan näköinen. Ja nuo hampaat eivät varmasti ole oikeat, katsokaa vaikka!

Rooseveltin elämän suuri intohimo oli etsiä vaikeuksia ja kaivaa verta nenästään aina pienimmänkin mahdollisuuden koittaessa. Hän tuppautui ensimmäisenä Kuuban kapinaa kukistamaan ja yleni heti everstiksi. Silloin sai käyttää oikeita aseita ja hienoja univormuja. Tai ainakin univormuja. Koska Roosevelt oli yksinkertaisesti niin kova jätkä, on hämmästyttävää, että hänestä tuli aluksi vain mitättömän William McKinley -nimisen tyypin varapresidentti vuonna 1900. Kukaan ei ole koskaan kuullutkaan siitä luuserista, mutta Wikipedian mukaan McKinley-niminen kaiffari oli presidenttinä kahdella(!) kaudella. Joku vielä surkeampi mitättömyys ampui McKinleyn 1901, ja Rooseveltistä tuli presidentti, kuten pitikin. Roosevelt oli paljon kovempi presidentti kuin McKinley. Tämä näkyy jo siitä, että siinä missä McKinleyn mukaan on nimetty alaskalainen vuori, on Rooseveltin kuva hakattu kokonaiseen vuoreen. On siinä kolme muutakin presidenttiä, mutta silti!

[muokkaa] Presidenttinä

Roosevelt ei ollut luuseri eikä antanut anarkistiretkujen ampua itseään. Jos joku ampui, niin se oli Teddy itse! Hän aloitti myös laajat humanitaariset toimenpiteet trooppisten sairauksien kitkemiseksi Filippiineillä, Kuubassa, Puerto Ricossa ja Panamassa. Roosevelt ohjasi alueille teknistä kehitystyötä pyyteettömästi. Se, että toimenpiteet sattumoisin samalla vahvistivat Yhdysvaltojen otetta näistä maista, oli sattumaa, eikä Rooseveltilla ollut mitään sensuuntaista mielessään näiden projektien yhteydessä. Kai.

Roosevelt suuntasi erityistä huomiota Väli-Amerikkaan ja edesauttoi Panaman itsenäisyystaistelua. Roosevelt lahjoi Panamaa valvovat kolumbialaiset sotilaat tupakalla ja halvalla tequilalla häipymään maasta. Panama vapautui Kolumbian ikeestä, ja sitten Roosevelt päättikin sopivasti, että maan läpi pitäisi kaivaa kanava amerikkalaisia laivoja varten. Toiminnan miehenä Roosevelt kaivoi itse yksin koko 82 kilometrin pituisen kanavan. Egyptissä kanavista innostuneet ranskalaiset olivat tehneet jo aiemmin Panaman kannaksella joitakin valmisteluja, mutta kanavat menivät muodista vuoden 1899 syyssesongin alkaessa suosia Pariisissa rautatiesiltoja kanavien sijaan. Muotitietoiset ranskalaiset hylkäsivät koko projektin.

Roosevelt perusti Yhdysvaltoihin ensimmäiset kansallispuistot omiin ja kavereidensa metsästyskäyttöön.

[muokkaa] Safari

Roosevelt oli republikaani. Republikaanisen puolueen tunnus on norsu. Sattumaako?

Rooseveltin elämän toinen suuri intohimo oli kohdata mahtavia villieläimiä niiden luonnollisessa elinympäristössä ja tappaa ne. Presidenttikautensa jälkeen Roosevelt lähti National Geographic -lehden ja Smithsonian Institutionin rahoittamalle safarille Afrikkaan. Kaikkiaan 88 eläinlajia kuoli sukupuuttoon safarin seurauksena. Roosevelt oli varustautunut norsupyssyillä, kivääreillä, harppuunoilla, tykeillä, haupitseilla, pistooleilla, puhallusputkilla ja ritsoilla. Mukana oli kamerakin, jolla harvinainen eläin kuvattiin, kunhan se oli ensin ammuttu.

Myöhemmin Roosevelt matkusti myös Etelä-Amerikan viidakoihin, mutta ei pitänyt tästä kokemuksesta yhtä paljon, koska A) suurriistaa oli vähemmän ja siihen oli vaikeampaa osua, B) ei tuntunut kovin sankarilliselta poseerata kaadetun laiskiaisen tai vyötiäisen vieressä ja C) hän sai kammottavia trooppisia sairauksia.

Nallekarhu (engl. Teddy bear) on osuvasti ristitty Rooseveltin mukaan.

[muokkaa] Myöhäinen elämä ja kuolema

Roosevelt yritti vielä väen vängällä koota joukon yhtä rämäpäisiä kavereitaan ja lähteä löylyttämään sakuja ensimmäiseen maailmansotaan, mutta silloinen presidentti Woodrow Wilson ei antanut hänelle lupaa. Wilson lupasi pyhästi, että Yhdysvallat pysyttelisi erossa sodasta. Sitten hän johti maansa sotaan, kuten voi odottaa. Roosevelt oli kuitenkin pettynyt, kun ei päässyt vielä viimeistä kertaa kunnon rähinään, joka sitä paitsi osoittautui siihenastisen historian suurimmaksi.

Roosevelt kuoli 1919. Hän veti juuri ennen kuolemaansa saappaat jalkaansa, koska oli vannonut lähtevänsä saappaat jalassa. Hän oli juuri sellainen pahuksen rähinöitsijä, joka ei pystynyt edes kuolemaan arvokkaasti.

Rooseveltin elämässä on jonkin verran melko paljon runsaasti tolkuttomasti aika helvetin paljon piirteitä, joiden perusteella voisi olettaa, että hän oli hankaluuksia etsivä moukka, kuten eräät myöhemmät poliitikot. Roosevelt kuitenkin osasi todistettavasti lukea ja kirjoittaa (muutakin kuin selkokielisiä lastenkirjoja) ja kirjoitti koko joukon teoksia omista ihmeellisistä seikkailuistaan ja niissä osoittamastaan verrattomasta urheudesta.


Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä