Tarja Kanpela

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rattijuoppo leima.png

Stop hand.png Tarja Kanpela on julistettu idiootiksi Yhdistyneiden kansakuntien
Ole oma itsesi, ja se riittää” -julistuksen liian kirjaimellisen noudattamisen vuoksi.

Tarja Tyllerö Vienonen-Karpela-Saarela-Tarja Karpela (os. Viinanen, aiemmin Kanpela, myös Kampela, s. 22. elokuuta 1970) on sosionomi AMK, keskustan kansanedustaja ja II opetusministeri (eli kulttuuriministeri) Jätteenmäen ja Uusiksen hallituksessa. Kanpela tunnetaan myös vuoden 1991 tissikisojen voitosta.

Kanpela on tunnettu flirttailutaidoistaan ja kädettömyydestään. Kanpelan tunnistaa myös hänen ulkonäöstään, jota voisi parhaiten kuvailla ilmaisulla Räjähtänyt Barbi.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kansanedustajana

Kanpela valittiin eduskuntaan 1999 kepulaisten edustajana, koska hänellä oli isommat ja ryhdikkäämmät ryntäät kuin sikafarmari Anttilalla, joka myös tuli valituksi vanhemman pov..., siis polven äänin. Kanpela jäi yllättäen äänivyöryn alle ja joutui kahdeksi viikoksi teho-osastolle. Heti sairaalasta päästyään Kanpela koki kulttuurishokin nähdessään teeveessä pornoa. Niinpä hänestä tuli kulttuuriministeri. Ministerin mielestä oli sopimatonta esittää pornoa julkisilla kanavilla ilman asiaan kuuluvaa, veroluontoista kanavankatselumaksua, mitä voidaankin pitää lähtölaukauksena korttipohjaisen tv-tarjonnan suuntaan. Ilman korttia näet ainoastaan uusintoja säätiedotuksista ennen vuotta 1980.

Kanpela meni naimisiin kesällä 1995 Totti "Hottentotti" Kanpelan kanssa. Hotti sai kuitenkin jäädä, sillä vuonna 2003 hän leikitteli työtoverinsa Sauli Niinistön kanssa. Sauli, tuo pienimunainen tumpelo, sai jäädä, sillä Tarja löysi uuden rakkauden: Gramexin ja Teoston. Avioitui myöhemmin myös Olli Saatanan kanssa ja vaihtoi jälleen nimensä, ahidistui ja erosi jälleen.

[muokkaa] Kanpela ja media

MP3-soittimet, Internet ja televisio ovat Kanpelan rakastamia medioita. Siksi Tarja on ottanut elämäntehtäväkseen levittää P2P-ohjelmistojen ilosanomaa.

[muokkaa] Lex-Kanpela

Tarja Kanpela esitti kulttuuriministerinä viattoman idean tekijänoikeuslain muuttamisesta. Muutos herätti voimakasta keskustelua, sillä kansanedustaja kansanedustaja J.J. Kasvi äänesti vahingossa lainmuutosta vastaan. Tiukassa äänestyksessä tekijänoikeuslaki hyväksyttiin lukemin 198–1.

Lex-Kanpelaksi nimetty uusi tekijänoikeuslaki velvoittaa jokaisen Suomen kansalaisen digitoimaan omat mediatiedostonsa ja jakamaan niitä Internetin P2P-verkoissa. Lain noudattamista valvotaan P2P-ratsioiden voimalla ja eniten leechaavia kansalaisia odottaa kuritushuonetuomio.

[muokkaa] Internetin vapauttaminen

Joulukuussa 2005 kansalaisvääryysjärjestö EFFI myönsi Kanpelalle My Dear Brotha -palkinnon, koska Tarja määräsi kirjastoihin ja kouluihin asennettavaksi uudet helppokäyttöisemmät pornografisen materiaalin levittämiseen kehitellyt tiedostonjako-ohjelmat.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut