Töölö

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suur-Töölön valtakunta
Töölölippu.png
lippu

vaakuna
Valtiomuoto Liberaali luterilainen teokratia
Vaaliruhtinas Arvonta käynnissä paraikaa
Pääkaupunki Töölö City
Muita kaupunkeja Pikku-Huopalahti, Kallio, Pasila
Pinta-ala
 – josta sisävesiä
ainakin neljä km²
ei merkittävästi
Väkiluku (2013)
 – väestötiheys
 – väestönkasvu
ainakin neljä
7757,7 hlöä / km²
ainakin neljä %
Viralliset kielet töölönsuomi
Pääuskonnot luterilaisuus
Valuutta euro ()
Elinkeinorakenne maatalous {{{maatalous}}} %,
palvelut {{{palvelut}}} %,
teollisuus {{{teollisuus}}} % BKT:sta
Itsenäisyys
 
1894
- Kansallissankari
- Kansallisurheilulaji
"Munaa perseeseen" -mies
Persaasi
Kansainvälinen
suuntanumero
+358
Motto Ei se oo niin justiinsa
Kansallislaulu 'Moi mun nimi on Jukka'


Töölö (virallisesti Suur-Töölön valtakunta) on valtio, joka sijaitsee Keski Etelä-Suomessa, enklaavina Helsingin kaupungin alueella. Se kattaa suurimman osan Helsingin pohjoisesta kantakaupungista. Töölö on jaettu viiteen alueeseen: varsinaiseen Töölöön, Meilahden, Pasilan ja Kulosaaren lääneihin sekä Kallion vasallivaltioon. Nämä alueet jakaantuvat edelleen piireihin. Kustakin läänistä vastaa töölöläinen lääninherra ja Kalliota johtaa Töölön neuvoston asettama nukkehallitsija Paavo Arhinmäki.


Historia[muokkaa]

Töölön itsenäistymisen ajankohdaksi on yleisesti hyväksytty vuosi 1894, jolloin Etu-Töölön eteläpuolitse kulkeva satamaradan ratakuilu (nykyisin polkupyöräväylä) vihittiin käyttöön. Ratakuilu antoi Töölölle suojaa etelän vihamielisiä, Kampissa hengaavia heimoja vastaan ja täydensi alueen luonnollisia, vesistöihin perustuvia rajoja.

Nuoren ja tuolloin vielä harvakseltaan asutun maan ensimmäiset 20 vuotta olivat hurjaa etsikkoaikaa. Kaupunkimaisen asutuksen ohella rakennuslistalla oli kansallinen identiteetti, jonka peruspilariksi koottiin vuosisadan vaihteessa Töölön kansalliseepos Yöntimot ja Ertimot. Lähdeaineistona toimivat lähinnä nykyisen Ruskeasuon paikkeilla majailleen mystisen metsä-äijän, Haraldin, kertomukset.

Vuonna 1914 synkät pilvet kerääntyivät Euroopan ylle. Töölö ajautui konfliktiin niin läntisen naapurinsa Meilahden kuin itäisen Kallionkin kanssa. Maiden väliset väkivaltaisuudet ja valloitusretket kestivät neljä vuotta. Vielä loppuvuodesta 1917 näytti mahdolliselta solmia rauha Töölölle edullisesti, mutta seuraavan vuoden alussa, Suomen sisällissodan tuomaa sekasortoa hyödyntäen, liittyi leikkiin myös Espoo, joka näki tilaisuuden laajentaa valtapiiriään pääkaupungin alueelle. Näin Töölö pakotettiin taipumaan, ja Tamminiemen rauhassa (1919) sille langetettiin raskaat rauhanehdot: Töölön oli mm. demilitarisoitava Rajasaari sekä luovutettava Kalliolle Linnunlaulun huvila-alue Töölönlahden itärannalta. Sotakorvauksina Töölön sokeritehtaan vuosittaisesta tuotannosta puolet vietiin Kallioon, jossa siitä tehtiin kiljua.

1920-luvulla Töölön väkiluku kasvoi hiljaksiin, mutta etenkin Taka-Töölö pysyi vielä matalasti ja harvaan rakennettuna alueena. Töölön varakkaiden perheiden opiskelijavesat olivat ajan tavan mukaan kiinnostuneita kotiseutunsa historiasta, ja erityisesti heitä kiehtoi tieto, että Töölön alueella oli ollut asutusta jo 1300-luvulta lähtien - kauemmin kuin muualla Helsingissä. Lisäksi vanhojen karttojen tarkastelu paljasti, että kaukana pohjoisessa, nykyisen Pasilan alueella, oli vielä 1800-luvulla sijainnut Töölönjärvi. Näin töölöläisissä heräsi ajatus itsestään "alkuperäisinä" helsinkiläisinä, jotka sitä paitsi olivat ennen asuttaneet paljon nykyistä laajempaa aluetta. Aatos Hiltusen vuonna 1922 perustama kiihkotöölöläinen opiskelijajärjestö APS (Akateeminen Pasila-seura) vaati historiallisin perustein Pasilan liittämistä Töölöön ja Suur-Töölön luomista.

APS:n kiihotustyö kantoi hedelmää. Töölön asukkaat eivät olleet unohtaneet katkeraa rauhantekoa Meilahden, Kallion ja Espoon kanssa, ja suunnitelmat tämän historian epäkohdan hyvittämiseksi käynnistyivät 1930-luvun alussa. Tuolloin Taka-Töölön asutus muuttui jo tiheämmäksi, ja suuren lukumääränsä turvin töölöläisten uskottiin voivan levittäytyä naapurialueillekin. Kaupunginosaneuvoston puheenjohtajaksi kohonnut Aatos Hiltunen sanoi Tamminiemen rauhanehdot irti vuonna 1934, ja seuraavana vuonna Töölön asevoimat aloittivat operaatiot, joilla Meilahti, Pasila ja lopulta myös Kallio saatettiin osaksi Suur-Töölöä. Alkuperäinen tarkoitus oli vetää itäraja rautatietä myöten, mutta halu kostaa Kalliolle sokerin menetyksestä oli liian kova, ja niinpä tavoitteeksi otettiin Vantaanjoki-Vanhankaupunginlahti-linja. Näin edettiin toki suhteettoman pitkälle itään, mutta rajalinjaus voitiin perustaa luontevasti vesistöihin.

Sodan päätyttyä vuonna 1937 töölöläisten oli vain keksittävä, mitä valloitetuilla alueilla tehdään. Kallio oli ainoa runsasväkinen voittomaa, joten sitä pidettiin potentiaalisena kapinapesäkkeenä. Fanaattinen Aatos Hiltunen vaati kaikkien kalliolaisten lähettämistä Viroon "elintilan" hankkimiseksi töölöläisille, mutta Töölön neuvosto ei tukenut hänen ehdotustaan. Tästä suivaantunut Hiltunen pakkasi tavaransa ja muutti Saksaan, jossa hänen mukaansa "oli vielä jotakin tajua siitä, kuinka vähemmistöjen kanssa toimitaan". Kallion johtoon päätettiin laittaa joku, johon sikäläiset luottaisivat, mutta joka olisi valmis antamaan töölöläisille viimeisen sanan päätöksenteossa. Alueen statukseksi tuli siis vasallivaltio. Muut valloitukset jaettiin suoraan Töölön alaisiin lääneihin, joihin neuvosto asetti korkeimmiksi virkamiehiksi lääninherrat.



800px-Taajama 571.svg.png Tämä paikka ja sitä käsittelevä artikkeli ovat tynkiä.
Estä väkivaltaiset alueliitokset laajentamalla artikkelia
.