Sven Hassel

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sven Hassel poseeraa palvelusaseineen, pukeutuneena Hitlurin Saksalan feldgrau-uniformuun.

Sven Hassel alias Sven Pedersen aka Børge Villy Redsted Pedersen, Sven David Hasselhoff, Heinrich Himmler, Suutari Petersen, Kuu-ukko, Napoleon Bonaparte, Mutta Svenhän On Kiltti Potilas (s. 6.6.606 eaa. tai 19.4.1917 ja myös 19.19.1919 Frederiksborg, Tanska tai Chicagoborg, Yhdysvallat tai Borg-Borg-Borg, Uusi-Seelanti) oli tai ei ollut tanskalainen tai jostain muualta oleva sotilas ja/tai natsi tai huijari ja pikkurikollinen, joka joko taisteli tai ei taistellut Natsihitlerilän puolella toisessa maailmansodassa tai joka oli joko vankilassa irstailemassa ja/tai huijaamassa mummoilta rahat sillä aikaa, kun muut taistelivat. Tämä maailman patologisin valehtelija, toisen maailmansodan paroni Münchhauseniksi kutsuttu mies tai nainen, huolimatta psykopatiasta ja muista vaikeista persoonallisuusongelmistaan, on sittemmin kirjoittanut joukon suosittuja satukirjoja, tai sitten hänen vaimonsa tai aviomiehensä on kirjoittanut ne.

Don't Hassel the Hoff[muokkaa]

Satukirjasarjan Sven Hassel on tanskalainen pikkurikollinen, homoprostituoitu, joka välillä piipahtaa rajan yli Hampuriin myymään karvahanuriaan. Kerran hän sai vakipokakseen saksalaissotilaan nimeltään Heinz Guderian. Sven suuttui Heinzille, koska tämä oli salamannopea sänkypuuhissa. Kostoksi Sven huumasi Heinzin sekoituksella oopiumia, tyrmäystippoja, benzedriiniä ja schnapsia. Sitten hän varasti Heinzin uniformun ja puki sen päälleen. Kuten yleisesti tiedetään, homomiehet pitävät uniformuja eroottisina. Ihastellessaan uutta asuaan peilistä Sven joi hajamielisesti loppuun Heinzille sekoittamansa drinksun. Maailma muuttui hassun psykedeeliseksi ja Sven kuvitteli olevansa sinertävänvihreä punahäntäpeura, joka juoksenteli pitkin Kanarian Las Palmasin hiekkarantoja sukeltaen välillä aaltoihin. Todellisuudessa hän juoksenteli ympäri Reeperbahnia ja hyppi kahviloiden ikkunoista sisään kertoen olevansa Heinrich Himmler. Paikalle tulleet järjestyspoliisin miehet kiikuttivat univormupukuisen miehen lähimmälle kasarmille, koska poliisiasemalle olisi ollut liian pitkä matka ja kasarmin vierellä oli kuppila, jonka isotissinen emäntä myi hyviä donitseja. Sotilasvirkailijat sitten kirjasivat miehen, joka nyt ilmoitti olevansa sukua Hassel-pähkinöille, sotamieheksi Natsila-Saksalan asevoimien Wehrmachtin maavoimien Heeriin.

Kertomansa mukaan, jonka kaiken hän vannoo olevan 110-prosenttisesti totta, Hassel taisteli kumppaneineen kaikilla rintamilla jatkuvasti ja usein jopa yhtäaikaa. Mikäli tällainen erikoisyksikkö olisi ollut olemassa, se selittäisi pitkälle natseilu-Hitlerilässä syntyneen polttoainepulan, sillä erikoisyksikön raahaaminen aina mahdollisimman dramaattisesta paikasta toiseen olisi vastaavasti kuluttanut valtakunnan energiavarat nopeasti loppuun. Toki, jos Hasselin kuvauksiin sotatuomioistuimista uskoo, niin koko Wehrmacht oli useampaan kertaan tuomittu teloitettavaksi pikkurikkeistä ja siksi vähiä jäljellä olevia olisikin ollut pakko liikutella sinne missä milloinkin on tarjolla keskivertolukijaa kiinnostavaa toimintaa.

Hassel kertoo olleensa erinomainen panssarivaunun ampuja, joka tuhosi sodan aikana ainakin tuhansia vihollispanssareita ja tykkejä, sekä ampui konekiväärillä vähintään kymmeniä tuhansia liittoutuneiden ja puna-armeijan sotilaita kuoliaaksi. Ja tässä ei mainita edes toimintaa Suomen talvisodassa, jossa hän ilmoittaa tulleensa palkituksi Mannerheim-ristillä, vaikka kyseistä mitalia ei ollut vielä edes keksitty.

Hassel vihasi natseja, armeijaa ja sotaa. Mutta niinpä vain kertoo taistelleensa natsien armeijassa sodassa.

Erikoisryhmä[muokkaa]

Vain muutaman tunnin kuluttua Sven siirettiin divisioonansa erikoisyksikköön; "erikois-" siis siinä mielessä, kuten sinäkin olet äitisi spesiaalilapsi. Se oli terapiaryhmä, johon kuuluivat ne kiikun-kaakun-tapaukset, joista ei oikein osattu sanoa laittaako Zyklon B-suihkun kautta polttouuniin vai päästääkö armeijaan. Ryhmään kuuluivat:

  • Vääpeli Willie Beier, jota sanotaan myös "Vanhaksi". Porukan johtaja, joka jäi lapsena ilman rintaruokintaa. Selvitäkseen oidipaalisen shokin aiheuttamasta henkisestä puutostilasta "Vanha" imeskelee jatkuvasti piippuaan, johon ei tosin ymmärrä ladata tupakkaa. Surkea tapaus, mutta vaisulla, jotenkin surullisella tavalla lempeä, luotettavanoloinen pikkumies. Vaikuttaa viisaammalta kuin on, koska ei juuri puhu mitään. Vääpeliksi hänet ylennettiin eräänä sateisena torstaina, kun esiupseerimessin biljardipöydän verkaa huollettiin eikä arvon herra eversteillä ollut parempaakaan tekemistä.
  • Joseph Porta, yhtä luotettava ja vaitelias kuin markkinoiden helppoheikki. Kleptomaani ja moottoriturpa, joka hölöttää tylsiä ja muka-hauskoja tarinoitaan koko ajan 200 sanan sanavarastollaan. Kaiken lisäksi hän on jostain syystä ylennyt Esikuntakorpraaliksi. Hyvä esimerkki Portan kleptomaniasta on kun hän ystäviensä pelihimoa hyväksi käyttäen käyttää merkittyjä kortteja, ja kun kaikki lopulta ovat perse auki, hän lainaa heille rahaa kiskurikoroilla kiristäen myöhemmin viihdykkeitä heiltä (Vodkaa, Oopiumia yms.) Paljastaa teokset fiktiivisiksi, sillä tosielämän yhteisössä, jossa on paljon aseistettuja miehiä tämänkaltaiset luikuripojat ammutaan aika nopeasti.
  • Barcelona Blom, sekopää, joka luuli taistelleensa Espanjan sisällissodassa vuorollaan molempien osapuolten joukoissa. Eli oli jossain vaiheessa päättänyt loikata kommunistista fasistiksi, tai päinvastoin, vaikka tosiasiassa oli vain harhainen narsisti, joka riehui sisällissodan aikana vaahto suussa italialaisessa koirapuistossa.
  • Alfred Kalb, monella tapaa pienikokoinen mies, jota kutsutaan myös nimellä "Legioonalainen". Kutsumanimi viittaisi Kalbin kuuluneen joskus Ranskan muukalaislegioonaan, mutta tämä ei pidä paikkaansa, sillä vaikka muukalaislegioonaan värvättiin kaikenlaisista inhottavista rikoksista tuomittuja karkulaisia, oli heilläkin jokin roti siinä kuka pääsi sisään ja kuka ei. Kalb sai lisänimensä syystä että oli legioonalaistaudiksi kutsutun tarttuvan keuhkotulehduksen ensimmäinen kantaja ja levittäjä.
  • Ensimmäisen luokan sotamies Wolfgang Creutzfeldt, "Pikkuinen". Huolimatta lempinimestään Creutzfeldt on oikeasti hyvin iso. Kun porukka antaa isolle miehelle lempinimeksi "pikkuinen", voidaan tehdä hyvin luotettava johtopäätös, ettei porukan yhteinen älykkyysosamäärä ylitä edes 102, minkä pitäisi olla keskivertotulos yhtä henkilöä arvioitaessa. Ensimmäisen luokan sotamies tarkoittaa tässä tapauksessa armeijaa edeltävää kansakoulun opinarvoa.
  • Julius Heide, "Julius Jutkunvihaaja", natsi, rasisti, sosiopaatti, joka ilman natsihallitusta, armeijaa ja sotaa olisi henkipatto rikollinen sarjamurhaaja. Tuolloin vallinneissa sosiaalisissa puitteissa Heide on kuitenkin moitteeton, palkittu ja kunniallinen kansalainen. Heide yrittää aina välillä tappaa muut terapiaryhmän jäsenet, mutta nämä osaavat jo suojautua hänen murhayrityksiltään. Tietynlainen anaalihygieenisyys osoittaa, ettei Heide ole ollut normaalissa seksuaalisessa tekemisessä naisväen kanssa. Heide nimittäin on hohtavan puhdas ja siisti jopa lähitaistelun jälkeen. Freudin ja Wilhelm Reichin mukaan esteisyys tai kyvyttömyys normaaliin seksuaaliseen kanssakäymiseen näkyy pakonomaisena itsensä hoitamisena, kun taas ulospäin suuntautuessa luonne purkautuu järjenvastaisina tekoina ja ajatuksina, joihin epäilemättä natsiaatteen kannattaminen kuuluu.

Lukijatyyppejä[muokkaa]

Sven Hasselin lukijat ovat jaettavissa seitsemään kastiin:

  • Sotafanit, jotka käyvät omaa päänsisäistä sotaansa, jonka ovat tuomitut häviämään. Vaikka Eurooppa on ollut rauhallinen jo sukupolvia, he näkevät konekiväärin piippujen pilkistelevän kerrostalojen ikkunoista, tai ainakin toivoisivat, että näkisivät.
  • Natsit, jotka lukevat kirjoja kestoerektio päällä ja jännäävät milloin seuraavaksi Julius Heide esiintyy.
  • Sekopäät, jotka lukevat kirjoja kestoerektio päällä ja kuola suupielessä. Heitä ei haittaa vaikka kirja olisi sattunut olemaan ylösalaisin, kun se sattuu käteen. Natseja ja sekopäitä on usein hankala erottaa toisistaan käyttäytymisen perusteella.
  • Feministit, jotka lukevat kirjoja yhtä kiihoittuneessa tilassa, joka johtuu kirjojen oudosta maailmankuvasta, jonka he jollain nihilistisellä tavalla kokevat pelonsekaisesti omakseen. Natseja, sekopäitä ja feministeja on usein hankala erottaa toisistaan käyttäytymisen perusteella.
  • Tontot, jotka uskovat kaiken mitä lukevat ja pitävät Hasselin tekstiä jotenkin realistisena esityksenä yhtään mistään.
  • Nurkkapatriootit, jotka kyynelehtivät isänmaallisen liikutuksen vallassa siitä, kuinka ihan oikea eurooppalainen ihminen ilmoittaa käyneensä Suomessa joskus tekemässä jotain ja arvostavansa siitä huolimatta Suomea ja suomalaisia. Vaikka sama henkilö ei ole vaivautunut ottamaan edes vähiä asioita selvää siitä, miten asiat olisivat oikeasti olleet jos hän olisi oikeasti joskus vaivautunut käymään Suomessa tai edes ottamaan maan asioista ja historiasta vähän paremmin selvää.
  • Terveet humoristit, jotka näkevät koko jutun yhtenä suurena vitsinä. Tämä lukijaryhmä on kuitenkin häviävän pieni ja ilmeisesti katoava luonnonvara muutenkin.

Teosluettelo[muokkaa]

  • Kuohittujen legioona (1953)
  • Kuolema telaketjufeminismiin (1958)
  • Iso-aseiset veljet (1960)
  • Rangaistuspanokööri (1962)
  • Gestapon veikeät päivät (1963)
  • Monta Casanovaa Monte Cassinossa (1965)
  • Tuhotkaa iloinen Pariisi! (1967, alkup. "Destroy the gay Paris")
  • Äsh, äsh - mikä kenraali! (1969)
  • Pantu armeija (1971)
  • Rumpu tuli (1973) - päähenkilönä sotamies Heinz Rumpu
  • Herran hyväilemät (1976)
  • Sotaoikeus ja kohtuus (1978) - Hassel sai tätä kirjaa tehdessään paljon vaikutteita Jane Austenilta.
  • G.P.U. (1981, lyh. "Gay Päivystävä Upseeri")
  • Komistus komissaariksi (1984)