Suomen presidentinvaali 1962

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Toistakaa perässäni: "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..."

Suomen vuoden 1962 presidentinvaali oli suuri riemuvoitto istuvalle presidentille Urho Kaleva Kekkoselle, joka sai vaalissa vahvan mandaatin kekkoslovakisoimisohjelmalleen. Vuonna 1962 Suomessa yhä vaikuttaneet taantumukselliset ja neuvostovastaiset aatteet, kuten demokratia, antikommunistinen sosialidemokratia, liberalismi ja Kansallinen Kokoomus kärsivät ratkaisevan tappion. Tappio marginalisoi nämä ääriryhmät aina siihen saakka, kun Suomen ja Länsi-Euroopan välinen rautaesirippu murtui.

Kuten aina vuoteen 1994 asti, tämäkin presidentinvaali käytiin valitsijamiesvaalina, jossa kansa valitsi 300 valitsijamiestä, jotka sitten suljetussa lippuäänestyksessä valitsivat Kekkosen tasavallan presidentin. Kuriositeettina mainittakoon, että vuoden 1962 presidentinvaalissa suosituin Kekkosen tukijoiksi ilmoittautuneista valitsijamiehistä oli Nikita Hruštšov.

Tausta: UKK:n ensimmäinen kausi[muokkaa]

Kekkonen valittiin tasavallan presidentiksi vuonna 1956 yhden valitsijamiesäänen erolla. Vastavalittu presidentti päätti, että moista ei saisi enää kuunaan tapahtua. Vanhana Etsivän keskuspoliisin miehenä Kekkonen selvitti pikavauhtia vaalissa väärin äänestäneiden 149 valitsijamiehen sidosryhmät ja aloitti toimet näiden ryhmien tuhoamiseksi. Alkoi vuosikymmeniä kestänyt ns. Kekkoslovakian likainen sota, jossa oikeistokonservatiivit, -liberaalit, demokraatit ja ylipäänsä muut kuin maalaisliittolaiset, kommunistit ja SDP:n äärivasemmistolainen siipi katosivat jäljettömiin hallituspolitiikasta ja jopa maan poliittiselta kartalta. Toisinaan jonkin valtiollisen laitoksen johtotehtävistä löydettiin runneltu poliittinen ruumis, jonka UKK:n salainen poliisi oli jättänyt varoitukseksi muille.

Kun Kekkonen kohtasi vaikeuksia valtapyrkimyksissään, hän päätti tukeutua sellaiseen korkeampaan voimaan, johon sisäpoliittisilla toisinajattelijoilla ei olisi valtaa. Kun Jumala kieltäytyi vastaamasta presidentin aloitteeseen,[1] kääntyi tämä Jumalasta seuraavan tahon eli Neuvostoliiton puoleen.

Kekkosen merkittävimpiä varhaisia uhreja oli vuoden 1956 melkein presidentti, SDP:n Karl-August Fagerholm. Fagerholm onnistui ponnistamaan presidentinvaalitappiosta huolimatta pääministeriksi ja oli näin vaarallinen Kekkoselle. Syksyllä 1958 Neuvostoliitto syytti enemmistöhallituksen pääministeri Fagerholmia yöpakkasista, jotka olivat vaarassa romuttaa neuvostovaltion viisivuotissuunnitelman tavoitteet. Neuvostoliiton Suomen-suurlähettiläs Lebedev väitti Fagerholmin mananneen pahoja henkiä hävittämään neuvostokansan rannattomat viljameret.[2] Fagerholmin enemmistöhallitus erosi tammikuussa 1959 todettuaan nauttivansa kyllä eduskunnan, vaan ei Kremlin luottamusta.[3] Fagerholm vietti loppuelämänsä kultaisessa häkissä eduskunnan puhemiehenä ja kultaisessa pullossa Alkon johdossa.

Vastaavat manööverit seurasivat toistaan. Härski menettely takasi presidentille Maalaisliiton ja Kremlin kauko-ohjauksessa[4] olevan laitavasemmiston tuen. Muut, varsinkin eristysselliin suljettu SDP:n johto, eivät pitäneet tilannetta järin mukavana. Kekkosen uudelleenvalinta 1962 saattaisi tietää heille menolippua Siperiaan – varsinkin, jos UKK:n suunnitelma montesquieuläisen vallan kolmijaon uudelleenmuotoilusta toteutuisi.[5]

Honka-liitto[muokkaa]

Olavi Honka harrasti lyhyiden poliittisten ekskursioiden ohella mm. paperien pinoamista ja nysväämistä.

Vainotut oppositiovoimat yhdistivät voimansa 1961 ja etsivät yhteisehdokkaan vuoden 1962 vaaleihin. Kun kandidaatit Mänty ja Petäjä kieltäytyivät kunniasta peläten perheidensä turvallisuuden puolesta, saatiin UKK:n haastajaksi lopulta Honka – oikeuskansleri Olavi Honka. Honka kolisteli SDP:n, Kokoomuksen, Kansanpuolueen, RKP:n, Suomen Pientalonpoikien Puolueen[6] ja Vajaamielisten Liiton yhteisehdokkaana. Hongan keskeinen kampanjateema oli parlamentarismi. Kekkonen sai allergiansa vuoksi parlamentarismista näppylöitä, rupia, paiseita ja pukamia. Alkoi vastakampanja. Maalaisliiton luotettava paperitiikeri Maakansa syytti ”oikeusgangsteri” Honkaa pyrkimyksistä juoda vastasyntyneiden verta saatanallisissa rituaaleissa.

Enemmän ongelmia Honka-liitolle aiheutui siitä, että sen kampanjateemat painottuivat sisäpolitiikkaan. Tästä UKK-leiri päätteli freudilaisesti, että liiton todelliset tavoitteet olivat ulkopoliittisia. Kekkoslaiset syyttivät Honkaa siitä, että tämä halusi vaarantaa Suomen hyvät ja nöristelevät suhteet itäiseen naapuriin. Honko kiisti haluavansa muuttaa maan ruskeakielistä ulkopolitiikkaa ja yritti kääntää keskustelun takaisin sisäpoliittisiin kysymyksiin. Se osoittautui vaikeaksi siitä syystä, että Hongan tukipuolueilla ei ollut muuta yhteistä sisäpoliittista ohjelmaa kuin dumpata Kekkonen. Liiton ”UKK haisee” –kampanjajulisteet kuvastivat Hongan vaikeuksia tällä alueella.

Noottikriisi[muokkaa]

Lokakuussa 1961 Kekkonen lähti viralliselle valtiovierailulle Yhdysvaltoihin. Presidentti piti ensin matkaa rentouttavana taukona kotimaan vaalikampanjoinnista. Toisin kävi. Kekkonen ei voinut sietää presidentti John F. Kennedyä, jonka tuuhea ja ilmava tukka herätti hänessä suunnatonta kateutta. Kekkonen tunnetusti oli menettänyt tukkansa jo varhain faustisen sopimuksen myötä.[7] Lopulta Kekkonen löysi itsensä siihenastisen uransa aallonpohjasta: idioottimaisessa paidassa leit kaulassa Havaijilta samalla tavalla pukeutuneen, kookosviinahöyryissä örveltävän ulkoministeri Karjalaisen seurasta. Hän ei voinut enää sietää tilannetta, vaan halusi pois mahdollisimman nopeasti. Siinä tarjoutui tilaisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla – tai sattuvammin sanoen kaataa kaksi honkaa yhdellä lyönnillä.

Kekkonen oli hyvää pataa Hruštšovin (kesk.) kanssa, vaikka pääsihteeri anastikin presidentin kellon, jonka koneisto edesauttoi Neuvostoliiton avaruusohjelmaa huomattavasti.

Kekkonen otti puhelun Moskovaan. Hän lähetti kännisen Karjalaisen hämäämään FBI:n ja CIA:n miehiä puhelun ajaksi. Karjalainen ajautui nopeasti käsirysyyn, ja hänen taltuttamisekseen paikalle oli kutsuttava Hololulun kansalliskaarti. Kekkonen sai puhua rauhassa. Ohessa Kekkosen ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Nikita Hruštšovin välinen puhelinkeskustelu:[8]

Hruštšov: Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto, satelliittivaltioiden mikromanagerointia vuodesta 1921. Miten voin auttaa?
Kekkonen: Urkki täällä hei.
H: Aah, gospodin Kekkonen! Mitäpä tällä kertaa, Urho Juhojevitš?
K: Yks ulkopoliittinen nootti, kiitos.
H: Tulee. Majoneesi vai sotilaalliset konsultaatiot?
K: Otetaan sotilaalliset konsultaatiot, kiitos.
H: Da. Ja retoriikka, kylmänä vai kuumana?
K: Saisko hyytävänä?
H: Järjestyy. Nootti on valmis siinä puolessa tunnissa. Tuleeko se mukaan?
K: Kotiinkuljetus, kiitos. Suomen Moskovan-lähetystöön.

Neuvostoliiton nootti aiheutti saapuessaan 30. lokakuuta 1961 Suomessa hillittömän paniikin, kun ihmiset ryntäsivät hamstraamaan kahvia, voita ja sokeria. Nootissa viitattiin siihen, kuinka Naton imperialistit olivat kärjistäneet Berliinin tilannetta nauramalla Itä-Saksan muurinrakennuspuuhille ja esitettiin Suomelle YYA-sopimuksen mukaisia sotilaallisia konsultaatioita. Nootissa valiteltiin myös ”tiettyjen piirien” neuvostovastaiseen agendaan. Ketään ei mainittu nootissa nimeltä, mutta siinä kerrottiin, että ”tietyn piirin pahan johtohahmon” sukunimi alkaa H-kirjaimella. Kekkonen sai tästä hyvän syyn karistaa Havaijin hiekat sandaaleistaan. Hän palasi Suomeen isänmaan pelastajana. Kun presidentin juna lähti neuvotteluihin Novosibirskiin Siperian Keppihelvetin hallintoalueelle, tärisevät kansalaiset kokoontuivat asemalle laulamaan, että Urkki ompi linnamme ja vahva turva aivan.

Kriisi laukesikin sitten ihan kohta. Ei ollut enää mitään tarvetta konsultaatioille, Berliinissä oli kaikki ihan kivasti ja muutenkin harashoo. Honka-liitto kuitenkin natisi ennen kriisin laukeamista. Tiedettiin varsin hyvin, ketkä internoitaisiin kriisitilanteessa ensimmäisenä. RKP:ltä ja Kansanpuolueelta petti pokka. Ne vetäytyivät liitosta. Sitten tuntemattomiksi jääneet miehet kävivät pieksämässä Olavi Hongan, joka ilmoitti luopuvansa presidenttiehdokkuudesta ”isänmaan ja Kekkosen sekä omien munuaisten edun nimissä”.

Ai niin, vaalikin vielä[muokkaa]

Kun Honka oli kaadettu, jäi hänen tukijoilleen käsiin lähinnä käpyjä, joista piti sitten joku lehmä vaaleihin ehtiä sörkkimään. SDP, joka oli ollut innokkaimpia honkalaisia, valitsi enttententtenillä presidenttiehdokkaakseen kansanedustaja Rafael Paasion, joka oli niin hidas, ettei ehtinyt saada edes ehdokkuudenhyväskymispuhettaan pidetyksi ennen kuin vaalit olivat jo ohi.

Kansanpuolueen enemmistö ja RKP:n vähemmistö saatiin uhkailtua Kekkosen taakse, ja Kokoomus lähti vaaleihin ns. suljetuin lyhdyin. Niitä ei sen koommin enää sytytettyä saatukaan. Kekkoslaisten valitsijamiesääniharavaksi nousi NKP:n puoluesihteeri Nikita Hruštšov, ainoa Suomessa missään vaalissa ehdolla ollut henkilö, jolla ei ollut Suomen kansalaisuutta.

K-linjan vaalimainos vuoden 1961 lopulta. Kekkosta on kuvassa retusoitu ikäistään vahemman näköiseksi valtiomiesmäisen vaikutelman vahvistamiseksi.

Valitsijamiesten suorittamassa presidentinvaalissa kävi sitten näin:

ehdokas asettanut
puolue
äänet
Urho Kaleva Kekkonen Maalaisliitto, KP:n enemm,
RKP:n väh., NKP
199
Paavo Aitio SKDL 62
Rafael Paasio SDP 36
Emil Skog TPSL 2
Aku Ankka sit. 1

Kaikenlaisten varteenotettavien vaihtoehtojen suomalaiselle kekkokratialle luomat uhkat oli näin pyyhkäisty pois yli seuraavien kahden vuosikymmenen ajaksi. Rafael Paasio pääsi vielä pääministeriksi pyydettyään Kekkoselta henkilökohtaisesti anteeksi omaa ehdokkuuttaan ja sallittuaan puolueensa liukua äärivasemmistoon. Kekkonen ei ollut yhtä suopea Olavi Honkaa kohtaan. Presidentti lähetti tälle kirjeen, jossa moitti tämän ratkaisua vetäytyä ehdokkuudesta. Kekkonen pahoitteli kirjeessään, että Hongalla oli mennyt "vellit housuun" siitä, että K-linjan väki "hiukan kurmuutti". "Haista paska", päätti presidentti kirjeensä Hongalle.[9]

Viitteet[muokkaa]

  1. Hänellä oli vertauskuvalliset kädet täynnä töitä ydinsodan estämisessä; kerrankin sekin tyyppi onnistui jossain!
  2. Moinen toiminta oli vastenmielistä jo siksikin, että henkien käyttö tihutöissä oli merkki marxilaisen materialismin kiistämisestä.
  3. Kekkonen uudisti pian tämän jälkeen perustuslakia tosiasioiden mukaiseksi näiltä osin.
  4. Neuvostotiedemiesten vallankumouksellinen keksintö palvelee kansojen välistä ystävyyttä!
  5. Presidentin hankkeessa lainsäädäntövalta korvattiin U:lla, toimeenpanovalta K:lla ja tuomiovalta toisella K:lla.
  6. LOL
  7. Uuno Klani: Caesarista Kekkoseen. Kaljuuden ja kompetenssin korrelaatio maailman poliittisessa historiassa, s. 113. WSÖY 1983.
  8. Juhani Suoli (toim.): Urho Kekkosen puhelut ja muistilaput, s. 319—320. WSÖY 2003.
  9. Urho Kekkonen: Kirjeitä pyllystäni 1, s. 138. Ottava 1976.