Sputnik

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

”PIIP!”

~Sputnik 1

”Sputnik! Sanoi ryssä, kun ilmapallon näki.”

~Kummeli
Sputnik

Sputnik (ven. Дрочер, Dročer) oli neuvostoliittolainen avaruusohjelma, jonka päämääränä oli lähettää satelliitteja avaruuteen. Ohjelma oli yllätys koko maailmalle, sillä yleisesti ajateltiin, että neuvostoliittolaiset eivät saisi edes paperilennokkia ilmaan, saatika sitten satelliittia avaruuteen. Ohjelmassa ei ihmisiä lähetetty avaruuteen, sillä mikään taivaankappale ei ollut tarpeaksi punainen jotta kommunismi olisi tuntenut olonsa mukavaksi siellä. Ei edes Mars.

Sputnik 1[muokkaa]

Sputnik 1:n suunnitteli Sergei Fedoriva (ent. Koroljov). Hän nautti suurta valtion tukea suunnittelutyöllensä. Tämä oli erittäin haastava tehtävä venäläisille, sillä ontto metallipallo oli heille niin kehittynyt, että se olisi voinut tulla peräti toisesta maailasta. Lopulta Sputnik 1 lähti matkaan Kazakstanin paskanviljavilta aroilta R-7:ksi kutsutun raketin avulla. Voit valmistaa kyseisen raketin ohjeen avulla. Ohjeen löytääpi täältä: [1]. Sputnik painoi noin 80-85 kg. Sputnikin perässä oli neljä ns."piiska-antennia", jotta se voisi leikkiä dominaa. Sputnikissa oli kaksi radiolähetintä joiden avulla se piipitti maassa oleville ihmisille. Syy tähän ominaisuuteen oli tuntematon. Venäläisen suunnittelutyön logiikka on pettämätöntä. Lopulta Sputnik syttyi tuleen avaruudessa ja rupesi syöksymään maata kohti, mutta paloi loppuun ilmakehässä. Kysymyksiä herättää se, miten mikään, etenkin aine joka ei voi syttyä tuleen, leimahtaa liekkeihin avaruudessa, jossa ei ole happea. (Palamiseen tarvitaan happea.) Kuten sanottu, Sputnik oli venäläistä laatutyötä.

Sputnik 2 ja 3[muokkaa]

Sputnik 2 oli kartio, jonka takaluukun kautta tungettiin sisään Laika-koira, jonka takaluukun kautta tungettiin sisään toinen kartio. Neuvostoliitossa ajateltiin, että Sputnik 2:sta käsin Laika-koira voisi vakoilla porvaristifasistikapitalistimaita ja raportoida tapahtumista Kremliin. Homma tyssäsi siihen että koiralta loppui happi, jota ei ollut varastossa. Vodkaa tosin löytyi. Lopulta tämäkin satelliitti tippui alas. Sputnik 3 oli samanlainen, mutta se ei tehnyt mitään eikä sen sisällä ollut mitään elävää.

Sputnik 4 ja 5[muokkaa]

Sputnik 5:n miehistö valmistautuu lentoon.

Sputnik 4:n ideana oli kokeilla miehitetyn lennon mahdollisuutta. Sputnik 4:n sisällä oli televisiokamera ja puhallettava Barbara.

Sputnik 5 oli ensimmäinen kapseli, joka palautti miehistönsä maahan. Kapselissa oli kaksi haukkuvaa rakkia kapteeneina, 40 rottaa sekä vanhoja vihanneksia, eli koko Neuvostoliiton hallitus. Ensimmäisellä laukaisukerralla raketti hajosi, sillä sen liitokset oli tehty puikkoliimalla. Toinen kerta onnistui: tällä kertaa oli käytetty erikeepperiä. Kapselin laskeuduttua kapteenit väittivät kapitalismin olevan oikeassa, joten heidät tapettiin ja täytettiin. John F. Kennedy adoptoi toisen kapteenin lapsen.

Sputnikit 6 - 10[muokkaa]

Nämä Sputnikit olivat kapseleita joihin sullottiin nukkeja ja koiria. Ne eivät tehneet oikeastaan muuta kuin haistattelivat länsimaille. Sputnik 6 räjäytettiin kesken lennon, sillä mukana olleen koiran turkissa näytti olevan varjostuksesta johtuen hakaristi.

Muuta[muokkaa]

Vuonna 2002 venäläiset paljastelivat itseään ja tekojaan: heidän mukaansa Laika-koira olisi kuollut jo parin tunnin sisällä raketin laukaisusta. Venäläisten mukaan Laika tukehtui neuvostopropagandan suoltamaan paskaan.