Spede Pasanen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Spede Pasanen
Lenin RedSquare.jpg
Spede oli oikea (puoli)jumala!
Koko nimi: Pertti Olavi Pasanen
Syntymäaika: 10. huhtikuuta 1930
Syntymäpaikka: Kalakukkokaapunnii
Uskontokunta: Rähmäläisyys
Kuolintapa: Sydänkohtaus
Hiusten väri: Kalju
Saavutukset: 2 Oscaria, 6 Kultaista leijonaa, 7 Kultaista palmua
Miksi mainitaan
Hikipediassa:
Hänhän on Spede!
Pilkkanimet: Spete

Spede "Pertti Olavi" Pasanen (10. huhtikuuta 1930 Kuopio7. syyskuuta 2001 Kirkkonummi, Likanen Etelä, 17. tammikuuta 2015 Pasila) oli suomalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja, näyttelijä ja keksijä, jota pidetään Ingmar Bergmanin, Vittorio De Sican ja Federico Fellinin ohella 1900-luvun suurimpana eurooppalaisena elokuvantekijänä. Woody Allen kutsui Pasasta "ehkä suurimmaksi elokuvataiteilijaksi sitten elokuvakameran keksimisen".

Pasasen laaja elokuvatuotanto pureutuu postmodernin ironian, tietoisen antihuumorin ja illusorisen dekonstruktion keinoin suomalaisen kulttuurin ja yhä selkeämmin amerikkalaistuvan maailmankulttuurin vuorovaikutuksen kipupisteisiin tyylillä, jota pidetään universaalisti vetoavana.

Elokuvaura[muokkaa]

Spede pienenä

Spede Pasanen aloitti taipaleensa kyläpahasesta Kuopiosta, mistä hän siirtyi 1952 armeijaan vänrikiksi ja sieltä opiskelemaan Helsinkiin 1953. Spede aloitti uransa Helsingin televisioasemalla vuonna 1954 työskentelemällä assistenttina ja pääsi kerran sivurooliin ohjelmassa, jossa hänen piti näytellä hovimestaria. Spede kylläkin sekoitti roolinsa vuorosanat, mutta yleisön suuren suosion ansiosta hän sai oman ohjelmansa, missä hän spedeili ovien kera. Ohjelman juontajana toimi Spedeen televisioasemalla ystävystynyt Uuno Turhapuro, joka erotettiin pian Speden päähän nousseen urinaalin takia. Ilman Uunoa ja vaihdettuaan vitsailun aiheet ikkunoihin, sai ohjelman suosio suoran laskun ja ohjelma jouduttiin lakkauttamaan.

Tästäpä ei Spede lannistunut, vaan hänessä oli syttynyt intohimo elokuvaa kohtaan. Hän sai pieniä rooleja Suomi-Filmin elokuviin yhtiön nousukauden lopulla. Näistä huomattavin on sivurooli kansainvälisesti tunnustetussa klassikossa Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä. Spedellä oli samoihin aikoihin oma ohjelmaformaatti Spede Show, jossa esiintyi muun muassa hänen ystävänsä Uuno Turhapuro omana itsenään. Tämän innoittamana Spede päätti tehdä Uunosta oman elokuvansa, joka julkistettiin 1975. Tämän myötä suomalainen elokuvakulttuuri pelastui Speden massiivisella Uuno-tuotannolla.

Tyyli[muokkaa]

Pasasen elokuvallinen tyyli on ainutlaatuinen ja selkeästi erottuva. Sitä voi kutsua kuvakerronnallisessa mielessä suoraviivaiseksi, mutta muu kerronta on usein metakinemaattisen ironian, trash/pulp-esteettisen kliseetematiikan ja absurdismin läpitunkemaa. Pasasen elokuvafilosofiaa kutsutaan usein Rähmä-kollektiiviksi tai Rähmä 95 -tyyliksi. Nimi juontaa Pasasen 1960-luvun kuluessa useassa osassa julkaisemasta Rähmä-manifestista, joka sisältää 95 elokuvantekoa koskevaa teesiä. Myöhemmin Pasanen totesi, että Rähmä 95 -teesejä ei voi lukea ehdottoman kirjaimellisesti, vaan suhteessa kokonaisuuteen; 1990-luvulla hän totesi, että "Rähmä 95 on iteroitu kokonaisvaltaisimmin elokuvatuotannossani, ei manifesteissani".[1] Elokuvaa tuntemattomille mainittakoon, että Rähmä 95 ennakoi vuosikymmeniä etukäteen tanskalaisten Lars Von Trierin ja Thomas Vinterbergin Dogme 85 -liikettä, jossa tärkeintä oli se, että kamera tärisee ja räkä valuu, ihan oikeasti.

Rähmän teesejä ovat mm.:

  • Elokuva on vale, joka tulee dekonstruoida. Katsojalle on muistutettava, että hän katsoo elokuvaa. Tämän tulee olla elokuvanteon ensimmäinen ja johtava periaate. Aitouden jäljittelystä on luovuttava, ja sen sijaan korostettava keinotekoista, epäuskottavaa, kankeaa ja läpinäkyvää. Kuvauksen tulee pyrkiä monotoniaan ja laiskuuteen.
  • Käsikirjoituksen keinotekoisuus on paljastettava. Käsikirjoitus on tietoisesti rikottava laiskuudella, välinpitämättömyydellä ja hälläväliä-asenteella. Henkilöhahmoja ei tule syventää, eikä niiden tule vaikuttaa eläviltä. Juonen on oltava epäuskottava ja amatöörimäisesti rakennettu.
  • Tekniikka on spesialistien huijausta. Kunnollinen äänitys tai ammattitaitoinen leikkaus ovat tuomittavaa hämäystä ja elitismiä, ja miksi kuvata ylimielisten spesialistien elokuvakameroilla, kun voi käyttää TV-kameroita tai vaikka alkeellisia lomavideokameroita?
  • Kulttuuri on kiertoa ja tarinat syklisiä. Eri elokuvaprojekteja ei tule voida erottaa toisistaan juonen, henkilöiden tms. perusteella. Kaikissa elokuvissa tulee kierrättää samoja juonielementtejä, samoja näyttelijöitä, samoja gagejä jne.

Spede Pasasen tyyliä ei voi luonnehtia puhtaan neorealistiseksi sanan italialaisessa mielessä. Yhtymäkohtia on: italialaisten neorealistien tapaan Pasanen suosi elokuvantekoa aidoilla kuvauspaikoilla (ulkona, kadulla, Uudenmaan pusikoissa, ohjaajan ja näyttelijöiden kotona jne.) studion tai muiden kunnolla lavastettujen tilojen asemesta. Toisaalta Pasasen elokuvissa esiintyvät enimmäkseen ammattinäyttelijät, eivät italialaisohjaajien suosimat amatöörit. Tosin Pasanen valitsi tuottajan ominaisuudessa luotto-ohjaajakseen Ere Kokkosen, jota amatöörimäisempää elokuvaohjaajaa saa hakea. Tämä ratkaisu on tuonut useisiin Pasasen elokuvaprojekteihin ammattitaidottomuuden ja kankeuden silauksen, joista ne piireissä tunnetaan. Kokkosen toiminta ohjaajana oli aina omiaan murtamaan elokuvan illusoriset suojamuurit ja viestimään katsojille, että kyseessä on fiktio, ei todellisuus.

Pasasen elokuvatuotanto on ottanut vaikutteita myös Ranskan elokuvan ns. uudesta aallosta. Alhaiset tuotantoarvot, pitkät otokset ja kyseenalaiset valaistusolot ovat ilmeisiä yhteisiä piirteitä.

Pasasen elokuvat ovat verraten lyhyitä ja pisimmilläänkin keskimittaisia. Tästä on johdettu elokuvakielessä 65–85 minuutin elokuvakestoa merkitsevä spedekesto.[2]

Filmografia[muokkaa]

  • X-Paroni, 1964
  • Y-Vapaaherra – X-Paronin poika, 1965
  • Millipilleri, 1966
  • Kullipilleri, 1967
  • Hukkapälli-Suomi, 1967
  • Noin seitsemän veljestä (pienen budjetin suomalaistettu versio Fellinin elokuvasta ), 1968
  • Näköradiomiehet ihmeelliset siekailut, 1969
  • Tarkoitukselliset kijroitusvihreet ovat hauskoja ja oivaltavia, 1969
  • Leikkikalugangsteri, 1969
  • Pohjan tähteet, 1969
  • Jussi Pussi, 1970
  • Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika, 1971
  • Kahdeksas veljes, 1971
  • Noin kahdeksannen veljeksen poika, 1972

Uunot[muokkaa]

Pääartikkeli: Uuno Turhapuro
  • Uuno Turhapuro, 1973
  • Uuno Turhapuron paluu, 1975
  • Uuno Turhapuro porvarina, 1976
  • Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon sekä kuinka onnistui pitämään tämän kanssa avioliittoa yllä ilman vaimon lähdettyä matkoihinsa, 1977
  • Uuno Turhapuro töissä, 1978
  • Uuno Turhapurolla menee välit poikki, 1981
  • Uuno Turhapuro transvestiittinä, 1982
  • Uuno Turhapuron transvestiittiset halut katoavat pätkittäin, 1983
  • Uuno Turhapuro intissä, 1984
  • Uuno Epsanjassa, 1985
  • Uuno Turhapuro maajussina, 1986
  • Turhapuro, Uuno Turhapuro, 1987
  • Uuno Turhapuro kahdesti, 1988
  • Uuno Turhapuro ja muuri Berliinissä, 1989
  • Uuno Turhapuron villit nuoruusvuodet, 1990[3]
  • Uuno Turhapuro Helsingin herran herrana, 1991
  • Uuno Turhapuro Suomen tasavallan herra presidenttinä, 1992
  • Uuno Turhapuron äpärä, 1993[4]
  • Uuno Turhapuron velipuoli, 1994[5]
  • Uuno Turhapuro maailmanmestarina, 1995
  • Uuno Turhapuro talvisodassa, 1996
  • Pisnismies Uuno Turhapuro, 1998
  • Uuno Turhapuro maailmanlopun jälkeen, 2000
  • Uuno Turhapuro – This Is My Life, 2004

TV-formaatit[muokkaa]

  • Spedevisio, 19651970
  • Spede Show, 1964, 1971–1976, 1982 ja 1984–1987
  • Speden tee-se-itse TV, 1991–1992
  • Speden Spelit, 1988–2002
  • Speden mausoleumi, 2001–2004

Kuolema[muokkaa]

Spede MTV3:n aseman alla olevassa mausoleumissa

Speden vieraili Kirkkonummen golfklubilla 7. syyskuuta 2001, missä hän aikoi tehdä uuden Uuno-elokuvan nimeltä Uuno golfin ihmeellisessä maailmassa [6](joka olisi pitänyt tulla elokuvateattereihin vuonna 2002). Spede kun paikan päällä oli, halusi kokeilla lyödä rautamailalla hole-in-onen. Valitettavasti hän ei edes kerennyt osua palloon, kun sai mailan käteen otettuaan hirveän sydänkohtauksen, minkä johdosta hän joutui sairaalaan ja sieltä hautaan. Sydänkohtauksen aiheutti Pasasen itse kehittelemä sähkömoottoroitu golfbägi, joka antoi rautavitoselle hengenvaarallisen varauksen.

Speden tradegiasta tehtiin elokuva Uuno Turhapuro – This Is My Life vuonna 2004, joka oli myös viimeinen Uuno-elokuva.

Keväällä 2015 Spede teki lyhyen paluun, joka toimi Kingi -ohjelman tuomarina.

Kritiikki[muokkaa]

Näyte videolle kuvatun elokuvan Lentävät luupäät (Flygande fåntrattar, 1984) vastaanotosta:

Jarno Mällinen (Kaleva 21.2.1984) arveli elokuvan nähtyään, ettei millään ole ilmeisesti enää mitään väliä, sillä "tämä synkeä selluloidiuloste, jota jostain syystä kai elokuvaksi kutsutaan, kertoo suomalaisuuden painajaismaisesta olemuksesta enemmän kuin koko itsenäisyytemme ajan itsemurhatilastot, Kansa taisteli -lehden vuosikerta tai herätyskokous kirkonkylän shellillä pystyvät koskaan tekemään. Tämän elokuvan tahdissa isäntä tyhjentää kossupullon, tarttuu haulikkoon ja menee ampumaan perheensä ja hirttämään itsensä. Vähämielinen poika mölisee uuninpankolla, lehmä poikii kaksipäisen vasikan ja syysjäät pettävät pilkkijän alla. Tämä on huumoria tosikoille, infantilismia seniileille ja elokuvaa sokeille."[7]

Katso myös[muokkaa]

Samannäköisiä henkilöitä[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Spede da Vinci: Elokuvan yleisnero omin sanoin. Parnasso 3/1994.
  2. spedekesto, Urbaani sanakirja
  3. Poikkeaa monella eri tapaa 4. elokuvaa nähden
  4. Aiemmin suunniteltu 3. elokuvaksi, mutta budjetti lykkääntyi
  5. Elokuvassa Turhapuro ei esiintynyt, minkä takia on epävirallinen Uuno-elokuva
  6. Uuno kun oli näyttänyt mahtipontiset golftaitonsa ollessaan oppaana Epsanjassa
  7. Lentävät luupäät: Lehdistöarvio. Elonet – Kansallisfilmografia.