Sokrates
Sokrates (6. syyskuuta 455 eaa, Iraklion – 9. joulukuuta 399 eaa, Ateena) on Platonin näytelmien päähenkilö ja yksi tunnetuimpia eläviä mielikuvitushahmoja. Sokrates on lähteestä riippuen ollut joko parrakas suurikokoinen sotilas, parrakas suurikätinen kuvanveistäjä tai parrakas suuriegoinen filosofi.
Elämä[muokkaa]
Sokrates syntyi tarinan mukaan jumalien oikusta, kun nämä huomasivat, että ihmiskunta alkoi olla melko koppava opittuaan rakentamaan temppeleiden päätyjä kultaisen leikkauksen mukaan. Syntymänsä ja kuolemansa välissä Sokrates ehti tehdä kaikkea, mitä tavallinen mies antiikissa ylipäätään teki, mutta Sokrates ehti tämän lisäksi suututtaa puoli Ateenaa olemassaolollaan. Platon kuvaa Sokratesta henkilöksi, joka tiesi aivan kaiken paitsi sen, että mikäli tietää kaiken, sitä ei kannata kuuluttaa turuilla ja toreilla – ihan vain oman terveyden vuoksi.
On hankala kuvitella, mitä kaikkitietävä henkilö päättää tehdä elääkseen, mutta Sokrateen tapauksessa siitä ei ollut epäselvyyksiä: hän päätti rikastua bingossa. Voitettuaan kolmentoista vuoden ajan Areiopagin suurbingon Sokrateella ei ollut (taloudellista) huolta huomisesta, ja hän päätti perustaa itsensä kunniaksi uuden tieteenalan, filosofian. Tämän lisäksi Sokrateen tiedettiin soittaneen ainakin yhdessä pahennusta herättäneessä lyyrabändissä, jonka lyriikat hämmentävät filosofista maailmaa sadan vuoden päästäkin.
Platonin kustannustoimittaja päätti, että Sokrateen hahmoa olisi terävöitettävä. Niinpä he kirjoittivat deus ex machinan, jossa jumalat käskivät Sokratesta soluttautumaan Ateenan puolustusverkkoon ja lamauttamaan sen. Peloponnesolaissodassa Spartalle kärsityn tappion myötä Sokrateksesta tulikin Kreikan vihatuimpia henkilöitä. Katsojat eivät selvästi pitäneet ratkaisusta, ja Platon joutui kuoppaamaan hahmonsa 399 eaa. Tämän jälkeen hän rahasti sievoisia summia kirjoittamalla 39 eri varianttia Sokrateksen oikeudenkäynnistä ja tämän toilailuista Vergiliuksen kanssa Tuonelassa.
Kuolema[muokkaa]
Platon plagioi Sokrateen kuolemantuomiojakson kuusisataa vuotta myöhemmin ilmestyvästä kulttiklassikosta nimeltä Raamattu, jossa kovasti Sokrateelta vaikuttava ja yhtä mielikuvituksellinen hahmo laitetaan hengiltä ja tempausta kadutaan heti, kun viimeinen hengenveto on vedetty. Syytöksetkin olivat samoja: nuorison turmeleminen ja vallanpitäjien sukuelinten pituuden arvostelu.
Filosofia[muokkaa]
Ilkeämielinen saattaisi sanoa, että nykyaikainen länsimainen filosofia koostuu vain pikku huomautuksista antiikin ajattelijoiden teosten marginaaleissa. Tämä on kiusannut kautta historian kaikkia muita paitsi Sokratesta, joka lanseerasi koko tieteenalan ja rajasi tutkimuskysymykset niin ahtaiksi, että hän pystyi yksinään kyselemään lähes kaiken, mitä alasta kannattaa kysyä. Sen, mitä ei kannattanut, hän jätti Aristoteleelle, joka parhaansa mukaan totesi loput. Filosofian keskeisimpiä kysymyksiä ovat, mihin veisin koirani tänään lenkille, onko huomenna aamiaiseksi puuroa ja mistä lapset tulevat. Platonia on kritisoitu siitä, että hän ei uskaltanut esittää kysymyksiä omissa nimissään, vaan pisti kiusallisimmat jutut Sokrateen nimiin.
Sokrates loi muille filosofisiksi kulttihahmoiksi haluaville ohjeet ainoassa painetussa teoksessaan Minä Sokrates olen, mutta oletko sinä? Siinä hän kuvaa, että tärkeintä uskottavan filosofinuran luomisessa on, ettet pidä luentoja, et perusta koulukuntia etkä vahingossakaan kirjoita (tai ainakaan julkaise) mitään (paitsi Näin sinusta tulee kuuluisa filosofi -ohjeteoksia, joilla voit rahastaa idiootteja, mikäli taloudellinen tilanteesi on tukala).
Sokrates lanseerasi kielellisen habituksen lisäksi filosofien ulkoiset tuntomerkit: parran ja halun vetää koko muuta maailmaa henkisesti turpaan. Tämän lisäksi hän kehitti filosofien tunnetuimman metodin eli kaaoksen luomisen tyhjästä: ensin kaikki näyttää hyvältä ja asiat ovat kunnossa, mutta sitten paikalle astelee filosofi ja kaikki, mikä äsken vaikutti selvältä, on päin helvettiä.[1]
Sokraattinen metodi[muokkaa]
Kaaosmetodi saavutti valtaisan suosion ja kaikki Sokratesta seuranneet filosofit ovat hyödyntäneet sitä enemmän tai vähemmän katastrofaalisesti. Heikommin menestyi Sokrateksen toinen kehitelmä, Sokraattinen metodi, jolla mikä tahansa väite voidaan osoittaa perättömäksi. Metodi perustuu siihen, että filosofi esittää kyselevää typerystä, joka lopulta vetää viittansa syrjään ja sivaltaa uhria sarkasmilla ja sivistyssanoilla ja siten osoittaa väittelykumppanin aasiksi tai tosikoksi tai molemmiksi. Metodi paljastaa tehokkaasti huonot häviäjät ja huonot häviäjät, jotka ovat herkkiä lyömään. Metodin rajoituksena on, että käyttäjän on tiedettävä kaikesta kaikki. Nykyään sitä käyttävätkin lähinnä liberaalit ja muut automaattisesti oikeassa olevat tahot.
Metodi toimii vuoropuheluna näin:
- –Tuomari: Laki on oikeudenmukainen.
- –Sokrates: Aijaa. Ihan tosi?
- –Pappi: Pyhyys on pyhää.
- –Sokrates: Jaa..? Sou?
- –Liberaali: Liberalismi on täydellistä elinkeinovapautta ja markkinoiden täydellistä vapautta kannattava oppisuunta. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, kartelleja, monopoleja jne. ei saisi estää eikä mitään kuluttajansuojalainsäädäntöä pidä olla.
- –Sokrates: Ehkä, mutta liberalismi ei oikeastaan ole kokonaisvaltainen aatejärjestelmä siinä mielessä, että se tarjoaisi vastaukset kaikkiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin...
- –Liberaali: Ad hominem! Ad hominem! Ad hominem! Argumentum ad kirvesvartta!
Sokrates laajensi myöhemmin kyseenalaistamisteoriaansa koskemaan tietoa ja sen jälkeen kaikkea. Hän teki kuitenkin uskottavuuden nimissä kaiken kyseenalaistamiseen poikkeuksen, jonka muotoili muotoon ”Paitsi Sokrates”. Ainoastaan David Hume on myöhemmin uskaltanut problematisoida tätä kohtaa.
Politiikka[muokkaa]
Kun henkilö on rikas, perustanut oman tieteenalan ja saanut kaikkien kotikaupungissaan asuvien vihat päälleen, on loogisin vaihtoehto pyrkiä politiikkaan. Sokrates aloitti pitkän perinteen, jossa humanistit, jotka eivät tienneet käytännöstä mitään, menevät mekkaloimaan kokouksiin ja parlamentteihin. Ura tyssäsi lyhyeen, sillä Sokrateella oli ongelmia hyväksyä demokratia, diktatuuri, harvainvalta, teokratia ja ylipäätään kaikki valtiomuodot, joiden johdossa ei ollut bingolla rikastunut mielikuvitusfilosofi.
Vaikutus[muokkaa]
Sokrates muistetaan erityisesti perustamastaan yhtyeestä Trio Sokrates ja Stolainen Tieto-oppi, jonka lyriikat hän laati Herakleksen kanssa. Näissä he lanseerasivat uusia muotisanoja, joita kukaan ei ymmärtänyt. Yksi syy tähän oli, että bändi heilutti keikoilla partojaan niin villisti, ettei lyyran rämpyttämisestä ja laulamisesta tullut samaan aikaan mitään. Keskeisimmät termit olivat:
- Tieto on jotain, mitä muilla on mutta sinulla ei ole, vaikka muilla ei oikeasti ole ja sinulla on. Tieto on siis kaikin tavoin kuin huono perse.
- Hyve on sitä, että kun kuulet tietyn bändin soittavan erittäin hyvin, tajuat automaattisesti mennä ostamaan heidän levynsä. Mikäli jokin soittajista on rikastunut bingossa, tajuat ostaa kaksi.
Bändi kaatui lopulta erimielisyyksiin, sillä Platonilla oli kiire päästä kirjoittamaan murtautumisista Ateenan tietojärjestelmiin eikä hän jaksanut keskittyä Sokrateen bändin jatkuvaan keskinäiseen harmoniaan ja hameiden alle kurkisteluun. Maailman humanistit ovat joka tapauksessa Sokrateelle paljon velkaa, sillä enää ei tarvinnut kerätä vaivalloisesti empiirisiä havaintoja ja kehitellä hämäriä tutkimusasetelmia. Sokrateksen jälkeen tieteen tekeminen tädin puutarhassa kahvikupposen ääressä muuttui mahdolliseksi.
Viitteet[muokkaa]
|
Filosofisia haihattelijoita |
|---|---|
|
Herakleitos - Parmenides - Sokrates - Platon - Aristoteles - Kungfutse - Goazi - Augustinus - Tuomas Akvinolainen - René Descartes - Arnold Geulincx - Gottfried Leibniz - John Locke - George Berkeley - David Hume - Voltaire - Jean-Jacques Rousseau - Immanuel Kant - G. W. F. Hegel - Arthur Schopenhauer - Karl Marx - Søren Kierkegaard - John Stuart Mill - Friedrich Nietzsche - Ludwig Wittgenstein - Martin Heidegger - Theodor Adorno - Louis Althusser - Jacques Derrida - Michel Foucault - Paul Feyerabend |