Sirjo Pupuli

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heinäkuun 2003 Kuukauden kyttääjäksi on valittu sikäli erikoinen henkilö, että hän ei paljonkaan kyttää. Espoolainen Sirjo Pupuli on toiminut pikemminkin auttajana ja tukijana muille kyttääjille. Hänen väitteensä yliluonnollisista kyttäysmenentelmistä ovat kiistanalaisia, mutta varmaa on se, että kymmenet tai jopa sadat suomalaiset kerrostalokyttääjät kiittävät häntä onnistuneista häädöistä. Sirjo Pupulilla on lämmin ja voimakas kädenpuristus. Ammatiltaan hän ilmoittaa olevansa meedio. Pupuli on erikoistunut etsimään kerrostalonaapureita koskevia tietoja henkimaailmasta. Kuulostaa melko omalaatuiselta, mutta tämä valkoihoinen, siististi pukeutuva rouva hymyilee ymmärtäväisesti kaikille ennakkoluuloille.

Sirjo Pupuli

"Minun luonani käy ihan tavallisia kerrostalokyttääjiä, joilla on ihan tavallisia kysymyksiä", vakuuttaa Sirjo Pupuli, jonka aviomies Riku työskentelee kiinteistönvälittäjänä.

Useimmat asiakkaat pyytävät rouva Pupulia kertomaan heidän naapureistaan perustietoja, joita on vaikea saada itse selville, kuten kenen asunnosta tupakanhaju tulee, mitä ohjelmia naapuri seuraa televisiosta jne. Sirjo Pupuli kertoo vastaavansa tällaisiin kysymyksiin helposti.

Kyttäyksen vaietut ilmiöt Kerrostalokyttäykseen liittyy monia outoja ilmiöitä, joista yleensä vaietaan. Osa näistä on hieman pelottaviakin. On esimerkiksi varsin tavallista, että kun naapurihuoneiston alle 30-vuotias opiskelija hankkii uuden polkupyörän, niin muutaman vuoden sisällä samassa talossa asuva eläkeläinen kuolee. Varmaa selitystä tälle ilmiölle ei tunneta.

Toinen kuuluisa esimerkki on Jyväskylässä asunut, nyt jo edesmennyt vanhempi rouva, jonka korvaa alkoi aina kutittaa, kun pyykkituvassa pestiin vaatteita ilman asianmukaista merkintää varauslistaan. Tätäkään erikoista ilmiötä ei ole onnistuttu tieteellisesti selittämään.

Tulokset puhuvat puolestaan Kun maailmassa tapahtuu joka tapauksessa kaikenlaista eriskummallista, niin ehkei ole ihme, että kyttäysmeedio Sirjo Pupulin työkin tuottaa vaikuttavia tuloksia.

Muuan vantaalainen taloyhtiö pyysi esimerkiksi Pupulin apua tapauksessa, jossa pyöräkellarin ikkuna oli särkynyt. Talon vanhempi väki epäili erästä nuorta tietokoneasentajaa alusta saakka, mutta miestä ei koskaan saatu tunnustamaan. Todistusaineiston puuttuessa eräs kyttääjistä kävi lopulta pyytämässä neuvoa Sirjolta, joka vahvistikin epäröimättä, että nuori mies oli tosiaan teon takana.

Mies kiisti syytökset viimeiseen asti, joten hänelle annettiin häätö. "Uskomattomaltahan se kuulostaa, mutta meedio päätyi ihan samaan tulokseen kuin mekin", ihmettelee talotoimikunnan puheenjohtaja Mauri Kantoma.

Tämä tapaus ei ole ainoa laatuaan. Sirjo Pupuli on antanut erilaisista ilkivalta- ja rikostapauksista vihjeitä, joiden perusteella kymmenet kerrostaloasukkaat ovat saaneet varoituksia ja häätöjä. Nämä häiriköt ovat usein olleet niin hämmästyneitä syytöksistä, ettei voi olla ajattelematta, että niiden takana on todella ollut jotakin yliluonnollista.

Pupuli ei kerro paljon menetelmistään, mutta hän paljastaa kanavoivansa suuren osan tiedoista eräältä Einar-nimiseltä mieheltä, joka asui samassa talossa ennen kuolemaansa vuonna 1975. Einar tunnettiin kautta korttelin todellisena kaikkitietävänä mestarikyttääjänä. "Yleensä istunnossa asiakas kysyy jotain sellaista, kuin että olivatko tupakantumpit portaikossa siltä alakerran pojalta", kuvailee Pupuli. "Sitten kysyn asiaa Einarilta, kuuntelen vastausta ja vastaan asiakkaalle, että kyllä olivat."

Kuukauden kyttääjä löysi erikoislaatuiset lahjansa kymmenen vuotta sitten, kun hänen polkupyöränsä oli varastettu. Syyllistä ei löytynyt millään, kunnes eräänä päivänä hän huomasi pihalla maleksivan naapurin pojan ympärillä selvän punaruskean auran, ja meni välittömästi selvittämään rikoksen pojan vanhempien kanssa. Internetin kautta on myöhemmin löytynyt paljon ohjeita henkien kanssa kommunikoimiseen.

Kysymyksiä laidasta laitaan Entä millaisia tapauksia kyttäysmeedio joutuu tavallisesti ratkaisemaan?

"Aika usein minulla käy rouvia, joiden naapurissa asuu nuori tyttö, jonka luokse on nähty menevän miesvieraita", Pupuli kertoo. "Kun tytön luota ei ole yöllä kuulunut mitään ääniä, he haluavat että minä kerron, onko siellä harrastettu seksiä. Muutenhan tytölle ei voi antaa häätöä."

Monet pyytävät neuvoa myös ratkaiseviin kyttäyspäätöksiin, kuten valitessaan uutta asuntoa, lomamatkan ajankohtaa tai uusien verhojen materiaalia. Sirjo Pupuli vakuuttaa, että aivan pienimpienkin kyttäysongelmien kanssa saa tulla käymään. Yksi puolen tunnin tapaaminen maksaa tapauskohtaisesti 50 - 100 euroa, eikä asiakas joudu Sirjon mukaan tekemään "mitään kummallista".

Kaikelta neuvomiseltaan Sirjo Pupuli ei itse juurikaan ehdi kytätä omia naapureitaan. Mutta ehkä hänen ei tarvitsekaan kytätä yhtä paljon kuin meidän tavallisten tallaajien - tietääkö hän kykyjensä avulla naapureista yhtä ja toista ilman kyttäämistäkin? "Eihän sitä koskaan tiedä", hymyilee Sirjo arvoituksellisesti pilke silmäkulmassaan.

Kyttäysmeedio Sirjo Pupuli ottaa vastaan Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry:n jäseniin kuuluvia asiakkaita kotonaan Espoossa osoitteessa Espoonlahdentie 39 E. Hänelle voi lähettää myös kysymyksiä WWW-toimituksemme sähköpostiosoitteeseen.

Aiheesta muualla