Sienestäjä

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sienestäjä

Sienestäjä on nisäkäs, joka muistuttaa erehdyttävästi ihmistä ulkonäöltään. Sienestäjän kuitenkin tunnistaa korista tai ämpäristä, joka täynnä tai puolillaan sieniä, riippuen saaliista. Usein mukana on myös veitsiä vihollisten nitistämiseksi ja harja sienien putsaamiseen.

Sienestäjät elävät lähinnä metsissä, jossa niitä tapaa etenkin syksyllä, kun paras sieni aika on käynnissä. Sienestäjät liikkuvat useimiten yksin, mutta saattavat joskus muodostaa pieniä yhteisöjä. Reviirit ovat hyvin tarkat, ja sienestäjät merkitsevät reviirinsä vääntämällä kyykypaskat alueelleen. Reviirilleen luvatta eksyneet "lajitoverit" he karkoittavat pyllyttämällä. On ollut myös raportteja, jonka mukaan sienestäjiä olisi tavattu myös omakotitalojen takapihoilla. Jos tapaat sienestäjän luonnossa, älä kiinnitä siihen mitään huomiota.

Sienestäjistä saa melkoisen herkullista paistia aikaiseksi, mutta ne ovat rauhoitettuja.

Sienestäjä on läheistä sukua marjastajalle. Nuorten sienestäjien lukumäärä on ollut lähiaikoina kovassa kasvussa, mutta tutkijat eivät vielä ole saaneet selville miksi.

Sienestäjää ei pidä sekoittaa narkomaaniiin; jotka tunnetaan ajoittain muistuttavan sienestäjiä.

Katso myös[muokkaa]