Saksalainen ritarikunta

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saksalaisen ritarikunnan tunnusta näkee nykyisin kaiken maailman tyylittömien juippien huppareissa.

Saksalainen ritarikunta (lat. Ordo domus Sanctæ Mariæ Theutonicorum Hierosolimitanorum l. Ordo Teutonicus, saks. Orden der Brüder vom Deutschen Haus St. Mariens in Jerusalem l. Deutschritter-Orden l. Deutscher Orden) on vuonna 1190 perustettu hilpeiden saksalaisten ristiretkeläisten seuramatkatoimisto, joka järjesti ekskursioita Pyhälle maalle, Preussiin, Baltiaan, Venäjälle ja Transylvaniaan. Matkoihin kuului pyhiinvaeltajien suojelu, paikallisten lahtaaminen, sairaalatoiminnan järjestäminen, paikallisten lahtaaminen, vääräuskoisten saraseenien jekuttaminen (joka tapahtui usein paikallisia lahtaamalla), preussilaisten ja liettualaisten pakanoiden käännyttäminen ainoaan oikeaan uskoon (mihin liittyi usein paikallisten lahtaamista), novgorodilaisten ja kumaanien hurskaille kristityille muodostaman uhan torjumista (arvatkaa millä keinoilla) ja yleensä myös vallattujen alueiden uuden yläluokan muodostamista.

Ritarikunta tunnetaan useilla sivistyskielillä, kuten latinaksi, kreikaksi, ranskaksi ja englanniksi "teutonisena". Teutonit olivat antiikinaikainen germaanikansa, joka aiheutti roomalaisille siinä määrin harmia, että nämä päättivät painaa nimen mieleensä. Tämä toimi niin tehokkaasti, että lopulta latinaksi kaikkia saksalaisia alettiin kutsua teutoneiksi. Latinan kielessä ei näet tunneta termiä lapinpolttaja.

Saksalaisen ritarikunnan toimenkuva ja hallinto muistuttaa melko paljon muita ristiretkiajan ritarikuntia, joita ovat esimerkiksi Temppeliherrat, Tomppeliherrat, Homppeliherrat, Johanniitat, Vapaamuurarit ja Suomen Keskusta. Ne kehittelivät salaisia kädenpuristuksia sekä juomalauluja ja järjestivät leikkimielisiä hyväntekeväisyysturnajaisia jumalattomien vääräuskoisten murskaamiseksi.

Kun saksalaisen ritarikunnan Palestiinan-lomaosakkeiden arvot romahtivat 1200-luvulla, päätti ritarikunta keskittyä johonkin yksinkertaisempaan. Uusi toimintakonsepti käsitti vähemmän pyhiinvaellusorientoitunutta retkiohjelmaa, mutta sitäkin enemmän balttien tappamista ja näiden maiden anastamista. Yllättäen tämä osoittautui kannattavammaksi toiminnaksi kuin persaukisten pyhiinvaeltajien ruttopaiseiden sively yrttivedellä.

Saksalainen ritarikunta oli aikoinaan niin varakas, että jopa sen ratsut olivat tottuneet laukkaamaan vain mahonkijalustoilla.

Ritarikunnalla oli sydänkeskiajalta uuden ajan alkuun hallinnassaan oma valtio, mikä on aika vaikuttavaa. Tosin hieman vähemmän vaikuttavaa, kun muistaa, että ko. valtakunta sijaitsi Itä-Preussissa ja Liivinmaalla. 1400-luvulla ritarikunta kärsi useita nöyryyttäviä tappioita, sitäkin nöyryyttävämpiä, kun ne tulivat kahinoinnissa puolalaisia vastaan, ja reformaation myötä meni touhusta loppukin hohto. Ritarikunta jatkoi kuitenkin toimintaansa (seremoniamiekkojen kiillotusta, patalappujen virkkausta myyjäisiin) muualla Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella aina vuoteen 1809, jolloin Napoleon hajotti sen. Se perustettiin uudelleen Itävallassa, nyt korostetun uskonnollisena ja epäsotilaallisena organisaationa, lähinnä siksi, että itävaltalaiset olivat aika huonoja kaikessa muussa järjestön toiminta-alueeseen kuuluneessa touhussa kuin roomalaiskatolisena olemisessa ja hyvävelipöyhkeilyssä.

Saksalainen ritarikunta yhdistetään nykyään mielikuvatasolla usein Natsi-Saksaan, vaikka Adolf Hitler itse asiassa kielsi järjestön valtakunnassaan, lähinnä siksi, ettei tykännyt jakaa valtaa jonkin täydellisesti nysvöittyneen hyväntekeväisyyspuljun kanssa. Sen sijaan natseille kelpasi muisto saksalaisten hallitsemasta Baltiasta. Ja tekihän sitä paitsi Eisensteinkin sen elokuvan, jossa Saksalainen ritarikunta koostuu natsiroboteista.

Nykyään Lähde? Saksalainen ritarikunta koostuu tylsämielisistä nynnyistä.


P history-lightblue.png Tämä kaukaista tapahtumaa käsittelevä artikkeli uhkaa kadota historian hämäriin. Estä tämä lisäämällä historiallisia todisteita. Näin pelastat historioinnin maineen tieteenä.