Saituus

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saituus on vuonna 1589 Skotlannissa keksitty oleva periaate, eräs ahneuden patologisista ja kalvinistisista muodoista. Saiturit kannattavat tätä aatetta. Saituuden syvin tarkoitus on poistaa maailmasta ns. kulutushulluus. Aatteen kasvaessa suurempaan muotoon saiturity keksivät perustaa seuran, jolla oli kokoontumispaikkoja tietyillä alueilla. Aluksi miktonistiseura koostui lähinnä kauppiaista, mutta heitä erosi monta ymmärrettyään, että jos ihmiset eivät enään kuluta, heidän liikkeidensä tuotot vähenevät reilusti. Tämän jälkeen saitureita ovat olleet lähinnä tavalliset ihmiset.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tuhlareiden juonittelut

Tuhlarit ovat tahtoneet tuhota saituri"seuran" aikojen alusta seuran perustamisesta asti. Tuhlareiden kasvavan määrän vuoksi saituriseuraa inhoavien ihmisten määräkin kasvaa, ja siksi saituriseura onkin maailman 28. vihatuin seura. Skotlannin itsenäisyydenmenetys oli saitureille kova isku, ja siitäkös tuhlarit riemastuivat. Mutta vastaiskuksi saituus päätti alkaa levittäytyä Skotlannin naapurialueille kuten Englantiin, Irlantiin, Waxlantiin ja Atlantikseen. Saituus menestyi parhaiten Irlannissa, jossa saitureiden päätukikohta sijaitsee tänäkin päivänä. Tuhlarit ovat yrittäneet selvittää sen sijaintia - huonolla menestyksellä. Ainut saavutus tähän mennessä on ollut paikantaa Tower Bridge Lontooseen. Luultavasti tuhlarit olivat ostaneet kaikista kalleimman paikannuslaitteen, mutta kaikista kalleimmat hinnathan ovat Lidlissä. Ja eihän sieltä saa edes mitään hyvää. Tuhlarit huomasivat virheen ja päättivät koittaa Ikeaa, mutta muistivat sen olevan ruotsalainen yhtiö. Ja kaikki heistä pelkäsivät ruåtsalaisia.

Saituuden tavoite

[muokkaa] Saituuden saavutuksia

Saiturit ovat saaneet aikaan kaikenlaisia saavutuksia. Heitä on kuitenkin yhä vain kymmenesosa siitä, paljon tuhlareita on. Saiturit ovat yrittäneet saada Microsoftia säästämään rahaa poistamalla näppäimistöistään Caps Lock -näppäimen, jota monet vihaavat. Microsoft ei kuitenkaan suostunut. Saitureiden mukaan heidän olisi pitänyt antaa tieto julkisuuteen, koska silloin kaikki Caps Lockin inhoajat olisivat mahdollisesti liittyneet heihin. Mutta eihän kukaan enään usko, että saituriseura koitti tuhota Caps Lockin. Saituriseura on tehnyt samanlaisia mokia kaikenlaisissa projekteissa. Siksi saiturit eivät välttämättä menestykään.

[muokkaa] Saituuden kannattajat maailmassa (%)

  • 1500-luku: 2%
  • 1600-luku: 11%
  • 1700-luku: 27%
  • 1800-luku: 24%
  • 1900-luku: 17%
  • 2000-luku: 9%

[muokkaa] Kuuluisia saitureita

Wiki letter w.png Tämä artikkeli on syvältä, koska se on tynkä.
Laajentamalla artikkelia voit nostaa Hikipedian lähemmäs pintaa.
Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut