SS
”Sulla on ässä hihassa”
~SS-mies suojeluskuntamiehelle
”Itelläs on kaksi”
~suojeluskuntamies SS-miehelle
SS (SchutzStaffel, suom. 'suojajoukot') oli saksalainen sotilaallinen ja puolieroottinen järjestö kolmannen valtakunnan aikana (1933–1945). Sen perusti Adolf Hitler, Saksan Führer ja Grösster Feldherr aller Zeiten.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Hitler oli havainnut valtakunnassaan selkeän tarpeen mies- ja poikajärjestölle, jonka jäsenet pukeutuisivat mustaan nahkaan, koppalakkeihin ja uumaa myötäileviin univormuihin. Hän palkkasi italialaisen muotigurun Hugo Bossin suunnittelemaan kevään 1933 malliston uudelle organisaatiolleen. "Leder auf der catwalk" -näyttelystä tulikin suuri suksee, ja SS:n jäsenten rekrytointi pääsi vauhdikkaasti alkuun.
Alkuperäisinä kriteereinä SS:n jäsenyydelle oli vaalea tukka, siniset silmät ja söpö peppu. Tiukan seulan läpäisseet kokelaat alistettiin ankarille fyysisille ja henkisille harjoitteille. Alokkaan tuli esimerkiksi peruskoulutuksen jälkeen pystyä puhumaan jatkuvasti huutamalla ja erittämään samalla runsaasti sylkipisaroita. Poliittisella kasvatuksella oli myös tärkeä rooli. Oppikirjoina oli monia nykyisin kiellettyjä teoksia, kuten Hitlerin Mein Kampf ja Matti Vanhasen vaalikirja.
[muokkaa] Toiminta
SS:n tunnuslauseeksi vakiintui jo järjestön alkuvuosina "Meine Ehre heißt Treue", suomeksi "Aina valmis". Lause oli kohokuvioitu järjestön vyönsolkiin ja brodeerattu beautypusseihin. Eräs huomionarvoinen tapa oli myös tervehtiä kaikkia vastaantulijoita lausumalla "Heil Hitler". Tämä on sikäli merkillistä, sillä Hitlerhän kökötti usein samaan aikaan bunkkerissaan Itä-Preussissa, eikä näin ollen voinut vastata tervehdykseen.
SS:llä oli merkittävä rooli juutalaisten vainoamisessa toisen maailmansodan aikana. SS-miehet kiusasivat juutalaisia Saksassa ja miehitetyillä alueilla: tuuppiminen, puukäsien- ja jalkojen antaminen ja haukkuminen rumilla nimillä jatkui aina vuoteen 1945 saakka. Kiusaaminen tietysti johtui suurimmaksi osaksi SS:n jäsenten huonosta itsetunnosta, kehnoista kotioloista ja surkeasta koulumenestyksestä. Sodan jälkeen useat aktiiviset juutalaiset, Simon Wiesentahl etunenässä, kertoivat opettajalle ja monet entiset SS:n jäsenet (Adolf Eichmann on kenties tunnetuin) joutuivat tiukkaan puhutteluun Jerusalemissa.
Sodan aikana monet hoteimmista SS-miehistä saivat surmansa. Tilalle jouduttiin värväämään "nicht-so-sexy" -täydennysmiehiä. Näihin kuului mm. turkkilaisia, suomalaisia ja muutakin porukkaa, jolla oli selkeästi liian korkea rasvaprosentti ja tukka huonosti. Monet alkuperäisjäsenet valittelivatkin koko jutun menneen silloin ihan pilalle.
Tappiollisen sodan jälkeen entiset SS-miehet perustivat pahamaineisen ODESSA-järjestön (Organization der ehemaligen SS-anhörigen). Sen jäsenet kokoontuvat salaa Etelä-Amerikassa, jossa he pystyvät rauhassa jatkamaan sodomiaa, sulkeisharjoituksia ja sokeaa tottelevaisuutta.
[muokkaa] Joitakin SS-sotilasarvoja
- SS-Pimpf – SS-poju. Alin ja söpöin arvo.
- SS-Rottenführer – Pilaantunut SS-johtaja.
- SS-Sturmführer – Myrskysäällä toimiva SS-johtaja
- SS-Obersturmbannführer – Arvo myönnettiin, jos kokelas pystyi huutamaan sen ensimmäisellä yrityksellä ilman virheitä.
- SS-Hallintopäällikkö – Erikoisarvo Kimi Räikköselle.
- Reichsführer-SS – Isoin johtaja. Koko asu oli kiiltävää nahkaa. Aaahhhhhm....
[muokkaa] Maineikkaita SS-miehiä
- Arnold Schwarzeneggerin Isä
- Kurt Waldheim – YK:n pääsihteeri
- Muumipappa
- Sami Sihvonen -- nettilegenda
- Lauri Törni
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Viitteet
| Mikä Homma?: | 300 (elokuva) - Rasismi - Tasa-arvo - Totaalista sotaa - Valkoisen rodun historia - Vihapuhe - Väärä mielipide - Yleistämismi |
| Homman ystävät: | Arjalaiset - Isänmaallinen kansanliike - Jussi Halla-aho - Teemu Lahtinen - Kai Michael Aalto - Kristian Arje - Olli Immonen - Ku Klux Klan - Maastamuuttajat - Olavi Mäenpää - Pekka Siitoin - Perssuomalaiset - Seppo Lehto - Skinit - SS - Suojeluskuntamies - Suomen Isänmaallinen kansanliike - Suomen kansan sinivalkoiset - Suomen Sisu - Suomen Valtakunnanjohtaja - Timo Soini - Tony Halme - Turun ruskea talo |
| Homman viholliset: | Astrid Thors - Erilaisuuden Liitto - Feminismi - Hollannin pedofiilipuolue - Homoseksuaalisuus - Joukkoraiskaus - Mikko Puumalainen - Monikulttuurisuus - N'Ubuntut - Punaviherstalinismi - Rauhan uskonto - Rikastaminen - Rikkaus - Suuri Yhdyntä - Todellinen holokausti - Vihreä liitto - Vähemmistövaltuutettu |