Sébastien Buemi
Sébastien Buemi (s. 31. lokakuuta 1988 Aigle, Sveitsi) on sveitsiläinen F1-kuljettaja. Hän rakastaa tenniksen pelaamista ja Red Bullin juomista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
[muokkaa] Formula 1: Kuskina Toro Rossolla (2009 -)
Buemi pääsi F1-sarjaan vuonna 2009 Red Bullin kakkostalliin, Toro Rossolle Sébastien Bourdais'n talitoveriksi. Yksi syy Buemin pestaamiseen oli se, että Bourdais tarvitsi tallitoverin, joka tykkäsi pelata tennistä. Bourdais'lle haluttiin antaa vielä yksi mahdollisuus tiimissä ja hänen motivaatiotaan haluttiin nostaa hyvän tiimikaverin avulla. Vuoden 2009 Australian GP:n alla kaverukset viihtyivät paremmin tenniskentällä kuin harjoittelemassa itse kisaa varten simulaattorilla. Vaikka Buemi haaveili koko kisan tenniksen pelaamisesta, onnistui hän nappaamaan jo ensimmäisestä kisastaan kaksi MM-pistettä.
[muokkaa] Triviaa
- Koska Buemi pitää majapaikkaansa arabimaassa, Abu Dhabissa, joutuvat F1-kisapaikkojen poliisit tekemään hänelle ruumiintarkastuksen tunnin välein, koska hänen pelätään kuuluvan Al-Qaidaan. Myös Buemin autoon tehdään kymmeniä tarkastuksia jokaisen F1-kisaviikonlopun alla, jotta varmistetaan, ettei hänellä ole autossaan pommeja. Buemin auto tarkastetaan läpikotaisin myös jokaisella varikkokäynnillä.
- Mikäli F1-sarja palaa Yhdysvaltoihin, ehdoksi saatetaan asettaa Buemin ajattamisen kieltäminen, koska yhdysvaltalaiset kisajärjestäjät epäilevät Buemia terroristiksi.
- Buemi harrastaa Fernando Alonson tapaan kulmakarvojen kasvattamista. Väitetään, että Alonso on alkanut käyttämään kemikaaleja, jotta hän pärjäisi tässä harrastuksessa Buemille. Analyytikkojen mukaan Alonson kulmakarvat tulevat olemaan vuonna 2010 niin pitkät, että hän ei näe ajaa F1-autoa ilman erikoislaseja.
[muokkaa] Harrastukset
[muokkaa] Kulmakarvojen kasvattaminen
Sébastien Buemin kulmakarvojen kasvamista voi seurata näiden kuvien avulla:
- F1Chronicles.com: Sébastien Buemin kulmakarvat tammikuussa 2009
- Zimbio.com: Sébastien Buemin kulmakarvat myöhemmin tammikuussa 2009
- MTV3.fi: Sébastien Buemin kulmakarvat marraskuussa 2009
Kuten arvata saattaa, Fernando Alonso on hyvin kateellinen.