Roope Ankka

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Vihaan tuota riistoporvaria!”
~Kulta Into-Piillä ja Kroisos Pennosella on yhtyvät mielipiteet Roope Ankasta


Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Roope MacAnkasta.


Roope Ankka
BarksScrooge.jpg
Roope nuoruusvuosinaan.
Koko nimi: Roope Scrooge MacAnkka
Syntymäaika: 1887
Syntymäpaikka: Glasgow, Skotlanti
Uskontokunta: kalvinisti
Kuolintapa: Munuaisvaivat
Hiusten väri: Kröhöm! Ankoilla ei ole hiuksia!
Saavutukset: Vaikutti merkittävällä tavalla Ankkalinnan kehitykseen
Miksi mainitaan
Hikipediassa:
Maailman rikkain henkilö
Pilkkanimet: Kääkkä, visukinttu, kitupiikki, häijy, kärttyisä

Roope Scrooge Ankka (ent. MacAnkka) (s. 12. toukokuuta 1887, Glasgowk. 21. tammikuuta 2007, Ankkalinna) oli maailman rikkain henkilö ja Life-lehden listan mukaan Maailman historian suurituloisin, joka ei urallaan tehnyt lahjoituksia (paitsi Yhdysvaltain asevarustamolle). Hän oli myös yksi maailman iäkkäimmistä henkilöistä sekä vanhin elossa ollut amerikkalainen. Jos hän olisi elänyt vuoden 2007 loppuun, hän olisi ollut maailman vanhimmaksi elänyt mies. Mikäli hän olisi ollut vielä elossa 2009, hänestä olisi tullut maailman vanhimmaksi elänyt henkilö. Vuoteen 2020 mennessä hän olisi ollut maailman vanhin ankka. Roope Ankan kuoltua vanhin elossa oleva yli 100-vuotias henkilö on Charles Montgomery Burns.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Alkuvuodet

Roope (tunnettiin tuolloin myös nimellä Scrooge) MacAnkka syntyi vuonna 1887 Glasgow'ssa, Skotlannissa. Hän oli kotoisin köyhästä perheestä. Hänen setänsä Angus MacAnkka opetti hänelle työnteon alkeet, ja nuori Roope aloittikin elämänsä uran kengänkiillottajana. Hänen ensinmäinen asiakkaansa antoi hänelle neljännesdollarin, jonka Roope säilytti koko loppuelämänsä. Roopen isä tiedettävästi tuki poikaansa kengänkiillottajan uralla ja lahjoittikin tälle oman kengänkiillotuslaatikkonsa. Uskotaan, että hän olisi halunnut Roopen vielä jatkavankin tuolla alalla.

Roope lähti 15-vuotiaana New Yorkiin Jake-setänsä (1851-1920) vastusteluista huolimatta (perhe maksoi matkan) kaivamaan kultaa 1900-luvun alkupuolella. Siellä hän ei löytänyt kutsumustaan, vaan hän eli lähinnä lumenlakaisijana.

Roope tajusi piakkoin, että vaikka hän olikin koko Manhattanin suurituloisin lumenlakaisija (hän lakaisi kertomusten mukaan 75 katukäytävää kerralla) hän ei ikinä tulisi rikastumaan sillä alalla. Hän siis nosti rahansa ja matkusti länttä kohti. Siellä Roope palkattiin cowboyksi. Hän menestyikin alalla, mutta valitettavasti jo kahden vuoden kuluttua karjabisnes kuoli.

Roope siirtyi tuon epäonnistumisen jälkeen luontevasti kullankaivajaksi, mutta piakkoin syntyneen uuden keksinnön, sähkölampun, ansiosta tuli kannattavammaksi etsiä kuparia, jota käytettiin lamppujen sähköistämiseen. Roope olikin hetken aikaa Amerikan suurimman kuparikaivoksen omistaja, mutta joutui lopulta myymään kaivoksensa perheensä taloudellisten ongelmien takia.

Roope Ankalta oli turha pyytää penniäkään.

Pitkään Roope vaelteli ympäri maailmaa, kunnes Australiassa opaaleja etsiessään hänen silmiinsä tarttui eräänä päivänä uutinen, että Klondikesta oli löytynyt kultaa. Nuori Roope näki tämän mahdollisuutenaan vihdoinkin rikastua, ja matkasikin paikan päälle hirven selässä ratsastaen. Hän uurasti vuodet 1917-1922 ja rikastui kultalöydöillään. Aarre toi kuitenkin mukanaan vaikeuksia, sillä Roopesta tuli todella pihi, ja lisäksi hän pelkäsi että aarre vietäisiin.

Roope meni Kultu Kimalluksen (1890-1988) kanssa naimisiin ollessaan Alaskan ja Klondiken välisillä linjoilla. He kuitenkin erosivat jo seuraavana vuonna, ja Roope alkoi miettiä muutakin kuin Klondikea. Kultu piti Saluna Rivollia, jossa kävi mainareita, joiden kultaa hän haali. Tuon takia Roope aiheutti kapakkatappelun. Roope tapasi Kultun vain kerran tuon jälkeen vuonna 1973, kun Roope matkusti Akun ja poikien kanssa Klondikeen tutkimaan paikkoja. Roope ilmoittikin olleensa erossaan hyvin onnellinen siitä, että hänellä oli ollut avioehto.

Lopulta Roope matkusti kultineen Calisotaan, Ankkalinnaan, joka oli tuolloin vielä vaivainen tuppukylä.

[muokkaa] Suku

”Nyt tarvittaisiin ennaltaehkäisevää turvakeinoa”
~Roope huolissaan tulevaisuudestansa.

Roopella oli kaksi ääliömäistä sisarta, Matilda MacAnkka (1891-1991) ja raivohullu Hortensia MacAnkka (1896-1996) (kumpikin eli vain 100-vuotiaaksi), joka oli Aku Ankan äiti. Hortensian puoliso oli Aaron Ankka (1895-1970), joka oli Kaino-Vieno "Mummo" Ankan (1875-1980) poika. Roopen äiti oli Lauha MacAnkka (1860-1917) ja isä Fergus MacAnkka (1850-1922). Muita sukulaisia oli mm. Angus "Hiidenkirnu" MacAnkka (1849-1920) ja lisäksi oli monia esi-isiä, kuten Sir Mahakas MacAnkka (1359-1402 (Kuoli ähkyyn ryöstäessään kuninkaan ruokakomeron)), Sir Rahakas MacAnkka (1108-1146), Malcolm MacAnkka (1530-1595), Lordi Ohrapää MacAnkka (1581-1666). Heillä on hieno linna Skotlannissa, jossa kummitteleekin. Kyseinen kummitus on Rikhard Ankanmielen (1300-1350) haamu, joka kätki jonkun aarteen ja muurasi paniikissa myös itsensä. Roope Ankan suku köyhtyi 1797, kun hänen isoisoisoisältään Julius MacAnkalta (1740-1801) huijattiin omaisuus ja häneltä jäi vain kultatekarit ja taskunauriinpahanen. Hänen pojanpoikansa Kalle (1815-1885) oli jopa mainari ja naimisissa erään Mollin (1828-1898) kanssa.

[muokkaa] Ankkalinnan ja maailman valloitus

Roope Ankka vartioimassa kassakaappiaan uhkaavan näköisenä.

Roope McAnkka muutti sukunimensä Ankaksi. Hän perusti kuuluisan rahasäiliönsä halpahintaiselle kukkulalle, jossa oli ollut 1850-luvulla kuuluisa Ankkalinnake. Roope halusi laajentaa bisneksiään, kävi monessa maassa ja sai paljon kritiikkiä, sillä Roope Ankka ei ottanut huomioon mahdollisia alkuasukkaiden kylään tulevia haittoja.

1920-luvulla Ankkalinna oli jo jotenkin kehittynyt ja Roope panosti metalliteollisuuteen. Kuitenkin kilpailija Kroisos Pennonen syytti Roopea laittomasta alkoholin panimosta. Väitettä ei kuintenkaan voitu todistaa, ja Roope ei saanut edes sakkoja oikeudessa.

1930-luvulla Saksassa Adolf Hitler nousi valtaan. Roope haistoi tässä hyvää bisnestä, ja hän alkoi tekemään sopimuksia Saksan aseteollisuuden kanssa. Tämäkin toiminta aiheutti suurta kritiikkiä. Toisen maailmansodan sytyttyä Roope purki vaikeiden liikenneyhteyksien takia asesopimuksen Hitlerin kanssa, ja satsasi bisneksiään propagandan levittämiseen. Roope myös tuotti muutaman propagandaelokuvan, joista kuuluisin on ehkä Der Führer's Face (1943).


[muokkaa] Sodan jälkeinen aika

Roope Ankka 1940-luvun loppupuolella.

1950-luvulla Roope Ankka esiintyi kommunismin vihaajana, ja hänet alettiinkin tuntemaan tyypillisenä kapitalistina. Syntyi skandaali kun 1960-luvulla Roopen suhteet kuuluisaan Corleonen mafiaperheeseen tulivat päivänvaloon. Roope vetäytyi kauemmaksi pois julkisuudesta, mutta palasi 1970-luvulla takaisin ja kansainvälinen rikollisjärjestö Karhukopla kidnappasi hänet lunnaita vastaan. Roope onnistuttiin kuitenkin pelastamaan vapautusoperaatiossa Meksikossa. Tapaus järkytti silti Roopea, joka päättikin (taas) vetäytyä pois julkisuudesta ja esiintyä vain keulakuvana.Lähde? Hän oli vielä kuintenkin ehdolla Calisotan kuvernööriksi, sekä Ankkalinnan pormestariksi, muttei voittanut.

Hänestä tulikin filantrooppi ja hän lahjoitti Ankkalinnan kaupungille kuuluisan Julle Ankanpään (1743-1829) valtavankokoisen patsaan. Roopen vanhenemisesta huolimatta hän alkoi käydä halvassa rasvaimussa, ja saadut rasvat säilöttiin ja käytettiin kolikkojen puhdistukseen. Tästä syystä Roope ei näyttänyt kovinkaan vanhalta. Roopen sihteerinä toimi Neiti Näpsä (1912-2003), joka kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 2003. Neiti Näpsän kuolema johtui siitä, että hän teki sihteerin töitä viimeiseen asti hiki hatussa. Näpsä tuli Roopelle töihin sihteeriköksi vuonna 1929 17-vuotiaana, jolloin Roopelle palkattiin paljon työntekijöitä. Roope lähti maailmalle heti tuon jälkeen ja näki kaiken työväkensä seuraavan kerran vuonna 1950, jolloin hänen sukunsa jätti hänet heti ja Roope jäi pankkiiriksi maailman rikkaimpana ankkana. Roope tapasi vain Matildan kerran vuonna 1975 (Hortensia lie jossain muualla), kun Roope, Aku ja pojat matkustivat Skotlantiin ja tutkivat sukulinnaa. He olivat käyneet siellä myös kerran aikasemmin, mutta jostain syystä he eivät tuolloin nähneet Roopen siskoja, koska he keskittyivät vain esi-isiinsä ja linnan salaisuuksiin. Neiti Näpsä jäi eläkkeelle pitkän uransa jälkeen vuonna 1982. Roope rakasti sitä, kun hän ui rahoissaan, joita on 100 metrin verran. Roope hyppii niissä kuin delfiini, kaivautuu niihin kuin myyrä ja heittelee niitä ilmaan ja antaa niiden ropista sateena hänen päälleen. Yksi Roopen vihollisista oli Riitta Hanhi. Mutta kaikista pahin oli Milla Magia-noita (1908-2007).

[muokkaa] Onnenlantti

Roope piti koko elämänsä hallussaan mystisenä pitämäänsä kolikkoa, jota hän kutsui onnenlantikseen. Tosiasiassa kyseessä oli tuikitavallinen 1 pennyn kolikko, mutta vinoutuneen elämänkatsomuksensa ja autististen piirteidensä vuoksi hän suhtautui lanttiin sairaalloisen ylihuolehtivaisesti säilyttäen sitä juustokuvussa.

Jostain syystä Roopen viholliset, kuten Karhukopla ja etenkin Milla Magia yrittivät tavoitella juuri tätä kyseistä kolikkoa, vaikka Roopella oli paljon merkittävämpiäkin rikkauksia. Tarina kertoo, kuinka Karhukopla koki karmean lopun suututtaessaan Roopen lopullisesti:

”Roope, Tupu, Hupu ja Lupu olivat joutuneet karhukoplan vangeiksi tutkiessaan rosmojen vehkeilemää kaivoshuijausta. Ankat viruivat työkaluvajassa sidottuina, kun Roope keksi leikata köydet poikki teräväksi hioutuneella onnenlantillaan. Myöhemmin Roope leikkasi lantilla Karhukoplan kurkut auki.”

[muokkaa] Kuolema

Viimeinen Roope Ankasta otettu valokuva paljastaa selvästi pankkiirin sekavan tilan.

Roope Ankka kuoli 21. tammikuuta munuaisvaivoihin Ankkalinnalaisessa sairaalassa. Roope oli kuollessaan 119 vuoden korkeassa iässä. Lääkäri tiedotti Roopen pysyneen tajuissaan lähes loppuun saakka. Yhdysvaltain liikemaailma on ottanut osaa Roopen poismenoon. Hänen kuuluisan rahasäiliönsä luokse Ankkalinnan asukkaat olivat vieneet kukkia Roopelle muistoksi. Manhattanilla, New Yorkissa 23. tammikuuta, 2 päivää Roopen kuoleman jälkeen, katuvalot himmennettiin kymmeneksi minuutiksi Roopen poismenon vuoksi. Hänet haudattiin Ankkalinnassa Julle Ankanpään hautausmaalle.

[muokkaa] Perinnönjako

Roope Ankan omaisuus olisi testamentin mukaan kuulunut Hannu Hanhelle, joka voitti testamentin lähiomaisten välisissä arpajaisissa. Omaisuutta oltiin siirtämässä Hanhelle, kun paljastuikin, että Roope olikin tehnyt eräällä tuntemattomalla Etelämeren saarella Hannu Hanhesta perinnöttömän. Asia on siitä huolimatta vedetty oikeuteen. Tällä hetkellä uskotaan, että Tupu, Hupu ja Lupu perivät Roopen omaisuuden niin kuin hän on monesti tokaissut.

[muokkaa] Katso myös

edeltäjä:
John D. Rockefeller
Maailman rikkain vanhus
1949-2007
seuraaja:
Charles Montgomery Burns
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä