Rokotus

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Voi luoja! Voi luoja! Voi luojaaaaaaaaah!!!!! Se on valtava, ainakin kaksisenttinen! Eiiiiih!
”Parempi kuolleena kuin autistina.”
~Rokotusinfo.net

Rokotus on pelottavimpia lääketieteellisiä toimenpiteitä hammaslääketieteen ulkopuolella. Siinä ihmisen tai elukan elimistöön törkätään taudinaiheuttajia, joita on hivutuksella heikennetty tai passivoitu tai joiden myrkkyjä on lantrattu. Tästä elimistö sitten harmistuu ja tuottaa vasta-aineita itse tautia vastaan. Rokutuksen kehittäminen 1700—1800-luvuilla oli historian suurimpia immunologisia läpimurtoja. Rokotuksen varjopuoli on, että se tapahtuu yleensä piikittämällä, voi sattua ja on sietämättömän pelottavaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tavoitteet

Edward Jennerin lehmärokkorokotteet aiheuttivat välittömästi vakavia sivuvaikutuksia, kuten minotauroksia.

Rokotuksista on tullut kansallisen ja kansainvälisen terveydenhuollon merkittävä osa. Suurten väestönosien kattavilla rokotuksilla pyritään kolmeen päätavoitteeseen. Nämä ovat:

  1. Tartuntatautien tuoman uhkan ja lopulta itse tautien hävittäminen
  2. Autismin levittäminen. WHO:n salainen tavoite on autismin eri muotojen istuttaminen lapsiin näille suunnattujen rokotusten kautta. Autismiin toisinaan liittyvä, loogista älyä painottava erikoislahjakkuus on näet hyvin tärkeää, jotta tiede voisi tulevaisuudessakin edistyä tieteellisen tiedon käydessä yhä monimutkaisemmaksi.
  3. Älykkyyden testaaminen ja kelvottoman aineksen karsiminen. Rokotuksia pidetään kätevänä instant-älykkyystestinä. Henkilön pitää arvioida, onko todennäköisempää saada rokotuksesta oikeasti vaarallisia sivuoireita vai ilman rokotusta sairastua tautiin, jolta se suojaa. Ihmiset, joiden mielestä ensin mainittu on todennäköisempää, eivät tunne matematiikkaa eivätkä ota rokotusta. Mikäli he kuolevat tautiin, yhteiskunta on kärsinyt pienemmän ÄO-menetyksen. Win-win.

[muokkaa] Keksiminen ja kehitys

Tieteellisen rokotuksen kehitti englantilainen lääkäripuoskari Edward Jenner, joka havaitsi, että lehmärokon sairastaneet olivat saaneet immuniteetin isorokkovirusta vastaan. Hän ryhtyi vuonna 1796 törkkimään ihmisiin lehmärokkoa (vaccinia). Tämä tosiaan suojasi isorokolta, ja Englannin isorokonedistämisseura (Royal Society for the Advancement of Smallpox) hyökkäsi välittömästi Jennerin kimppuun. Vastustus kuitenkin vaimeni, kun suurin osa rokotuksien vastustajista kuoli isorokkoon. Nykyisin isorokko on hävitetty tauti, jota on jäljellä enää Yhdysvaltojen ja Venäjän biologisten aseiden varastossa – ihmiskunta on siis viimeinkin turvassa. Viimeinen luonnollinen isorokkotapaus todettiin vuonna 1977 Somaliassa (no missäpä muuallakaan?).

[muokkaa] Entä jos?

Tämä pieni tyttö on silminnähden iloinen: nyt hänellä on polio muistuttamassa häntä siitä, ettei hänen terveyttään vaarannettu rokotuksella.

[muokkaa] Rokotuskritiikki

Nykyajan arvostetuin rokotuskriitikko Ininiktitaatuq Great Bear Noniqtitaak. Hän ei mielellään suostu valokuvattavaksi, sillä pelkää kameran varastavan hänen sielunsa.

Rokotusta on kritisoitu siitä, että se on Jumalan tahtoon puuttumista, että se on länsimaiden salajuoni, että se aiheuttaa autismia, homoseksuaalisuutta, liikavarpaita, punatukkaisuutta, vampirismia sekä vastustuskykyä, että se tuottaa kaameita sekasikiöitä ja eniten siitä, että se on pelottavaa ja sattuu ihan varmana. Rokotusten vastustajiin kuuluu useita tiedeauktoriteetteja, kuten Jehovan todistajia, 1800-luvun paaveja, keskiafrikkalaisia heimoparantajia ja persoonallisuushäiriöisiä suomalaisvanhempia.

Erityisen hankala on kysymys siitä, miten lääketeollisuus käyttää rokotuksia tarpeettomasti saadakseen voittoja. Mitä useampi tauti maailmasta hävitetään lopullisesti, sitä paremmin lääketeollisuuden rahaherrat voivat odottaa tienaavansa, onhan tämä nyt jokaiselle selvää.

Merkittävin rokotuskritiikki perustuu kuitenkin siihen, että se neula on niin terävä... ja ne tökkäävät sen käsivarteen... sen on pakko sattua. Pakko. Pakko. Ja onhan niitä tieteellisiäkin syitä kieltäytyä, varsinkin niitä. Neula. Terävä. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIH!!!


[muokkaa] Rokotuksen vaihtoehtoja

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä