Rob Halford

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Robert John Arthur "Rob" Halford (suom. Roope Joni Artturi Halpafordi) syntyi 25. elokuuta 1951 Vatikaanivaltiossa. Hän on tunnettu parhaiten klassista musiikkia soittavan Judas Priest -yhtyeen laulajana. Hänen äänialansa on hyvin suppea ja yksinkertainen; silkkaa kirkumista. Paljon enempää sitä ei nyky maailmassa tarvitakaan noustakseen suureksi nuorisoidoliksi. Huhutaan että tälläisen äänen voi saavuttaa vaan pitämällä pallejaan tarpeeks kauan muurahaiskeossa, mene ja tiedä. Yksi hänen tavaramerkeistään on keikoilla käytetty Sweet Lolita -tyylinen pukeutuminen. Toinen on se, kun hän ajaa Helvetti taipui nahkaan -kappaleen alussa vaaleanpunaisella kolmipyörällään lavalle. Hän tykkää myös ruoskia soittajakavereitaan pyllylle pitkällä nahkaruoskalla. Hän on myös saanut lempinimen Sweet Candice. Kultaisen 90-luvun aikana hän järkytti musiikkipiirejä ilmoitettuaan julkisesti olevansa hetero-seksuaali.

[muokkaa] Elämänkerta

Uransa Judas Priestissä hän aloitti vuonna 1971. Judas Priestiä on syytetty mm. siitä, että bändin musiikki olisi ottanut liikaa vaikutteita Sturm und Drang -yhtyeestä. Tätä ennen Halford on soittanut mm. Elviksessä. 20-vuotisen onnettoman räpellyksen jälkeen hän sai tarpeekseen ja päätti aloittaa soolouran. Hänen mielestään klassinen musiikki ei ollut enää in, vaan maailmalla kasvava räp oli vasta jotain. Kymmenen vuoden aikana hän sai kasaan kaksi levyä, Ylösnousemuksen sekä Valupadan. Levyjä myytiin yhteensä kaksi kappaletta, yksi kumpaakin. Molemmat Halford oli kuitenkin ostanut itse. Kun Ylösnousemus oli tullut myyntiin, hän oli ostanut levyn vartavasten omia hautajaisiaan silmällä pitäen. Toisen hän oli taas hankkinut Upokaspatansa alustaksi.

Hän on myös korvannut Black Sabbath yhtyeen laulajia kolme kertaa. Kahdesti Ronnie James Dion liian suuren egon takia, kerran kun Ozzy oli sairastunut peräröörintulehdukseen ollen näin kykenemätön näyttämään jo legendaksi noussutta takapuoltaan keikalla.

Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä