Rauno Hyttynen

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rauno Hyttynen on palkittu Kuukauden kyttääjä huhtikuulta 2004. Asumisrauhaa rakastava Rauno Hyttynen onnistui tänä vuonna estämään lähes kaikkien virpojien pääsyn rappukäytäväänsä. Hän uskoo myös, että ainoa puolustuksen läpäissyt lapsijoukko sai niin kovan vastuksen, ettei hevillä yritä enää ensi vuonna uudestaan.

Rauno Hyttynen

Lähestyvä pääsiäinen saa Salossa asuvan Rauno Hyttysen joka vuosi varuilleen. Hänen asuinseudullaan ovat nimittäin lapset ottaneet käyttöön kiusallisen tavan: he kiertelevät virpomassa kunniallisten ihmisten ovella.

Rauno Hyttysen mukaan lapset ovat tavallisesti naamioituneet vanhoiksi naisiksi ja soittavat ovikelloa tahallaan juuri hänen päiväuniensa aikaan. Useimmat pääsiäisnoidat pysyivät tällä kertaa aisoissa, koska ulko-ovet pidettiin visusti lukossa viikonlopun yli.

Joukko A-rapussa asuvia oman talon lapsia onnistui kuitenkin livahtamaan Rauno Hyttysen porraskäytävään yhteisen kellarikäytävän kautta. Ovelan reittivalinnan takia lapset eivät ilmeisesti huomanneet kerjäämisen ja kaupustelun kieltävää kylttiä. Kuukauden kyttääjä oli kasannut kellarin ovelle barrikadiksi auton talvirenkaita, mutta puolustuslinja murtui, kun joku pyykkituvassa käynyt naapuri oli siirtänyt ne pois tieltä.

Huuto ja kiroilu auttavat

Jouduttuaan kasvotusten virpojien kanssa Hyttynen sovelsi heihin suosikkimetodiaan, niinsanottua karjumistaktiikkaa.

"Jotkut tirkistävät vain ovisilmästä ja jättävät avaamatta, mutta se on pidemmän päälle vaarallista", selittää Rauno Hyttynen. Kohtelias puhe ei hänen mukaansa tehoa tyhmänpuoleisiin lapsiin, vaan heille pitää sanoa asiat suoraan.

Huudosta ja kiroilusta lapsikin ymmärtää, ettei ole tervetullut. Äänekäs oven kiinni paiskaaminen on lisäksi hyvä tehokeino, joka toimii samalla varoitussignaalina muille naapureille. Leikkisillä tappouhkauksilla voi tarvittaessa korostaa omaa arvovaltaansa.

Samoilla nikseillä Hyttynen käsittelee myös kaupustelijoita ja erilaisten uskonlahkojen saarnamiehiä, joita aikaisemmin ravasi talossa pahimmillaan parin vuoden välein. Karjumistaktiikalla Hyttynen on saanut nämäkin jatkuvat käynnit laantumaan. Nykyisin jopa paikallislehden jakaja osaa jo välttää hänen rappuaan.

Uskonto on jokaisen oma asia

Hyttynen on jyrkästi kaikenlaista myynti- ja käännytystyötä vastaan, ja virpominen lukeutuu tavallaan molempiin. Perinteisen virpomislorun mukaan lapset pyytävät palkkiota käynnistään sanomalla "vitsa sulle, palkka mulle", vaikka alaikäisten palkkatyö on Suomen laissa kielletty.

Lisäksi lapset tyrkyttävät naapureille uskonnollisia näkemyksiä tulemalla virpomaan nimenomaan pääsiäisenä. "Uskonasiat ovat minusta todella henkilökohtaisia asioita, joihin kenenkään ei pidä joutua ottamaan kantaa. Kukaan ei saa tulla minun oveni taakse sanelemaan miten pääsiäistä vietetään", Rauno Hyttynen korostaa.

Koska Hyttynen on huolissaan kansalaisoikeuksista, hänellä on tapana ottaa yksityisyyden loukkaajista salaa kamerapuhelimella valokuva ovisilmän läpi ja säilyttää kuvat todistusaineistona.

Yksityisyyden kaipuu

Rauno Hyttynen on onnistunut ostamaan yksiön rauhalliselta paikalta, eikä voi käsittää, ettei hänen anneta asua siellä omissa oloissaan. Matkapuhelinta hän pitää useimmiten suljettuna, mutta ovea ei ilmeisesti saa pysymään kiinni. Pelottavin esimerkki tästä on viime syksynä sattunut tapaus: tyttären aviomies tuli varoittamatta käymään puoli yhdeksältä illalla.

"Jos minua tosiaan kiinnostaisi, paljonko niiden vastasyntynyt painaa, niin kai minä voisin lukea sen kaikessa rauhassa sanomalehdestä", puuskahtaa Kuukauden kyttääjä. "Sitä vartenhan se syntyneitä-palsta on olemassa."

Alaikäiset pääsiäisnoidat ovat kuitenkin vielä vaarallisempia vieraita kuin sukulaiset ja kaupparatsut. Heidän jäljiltään löytyy usein portaikosta karkkipapereita, pajunkissoja ja värillisiä koristesulkia. Heti lasten poistuttua Hyttynen kävi oikeaoppisesti haukkumassa heidän vanhempansa, jotka suostuivat kyllä hakemaan portaikkoon pudonneen pajunkissan, mutta kieltäytyivät maksamasta ylimääräisestä siivouksesta.

Toivotamme Kuukauden kyttääjälle onnea arvonimen johdosta ja rauhallisia hetkiä tulevina pääsiäisinä!