Rasistiset pastillit

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Olen aina välttänyt ostamasta ranskan pastilleja koska ne loukkaavat ihmisryhmää. Siksi, tiedostavana ostajana, olen boikotoinut tätä tuotetta ja sen sijaan ostin itselleni pussillisen aivan muita pastilleja. Ne olivat värikkäitä pastilleja. Ja kun katsoin pussia tarkemmin, huomasin että karkit olivat äärimmäisen rasistisia. Nimittäin kun laitoin niitä kulhoon pöydälle vieraiden nautittavaksi, eräs vieraistani pyysi minua antamaan hänelle ruskeanvärisen pastillin.

Eihän tässä voinut muuta kuin tuohtua. Sillä kohteliaampaa olisi ollut puhua mustista tai tummapintaisista pastilleista. Ruskea on niin rasistinen käsite. Ymmärrättehän? Vietän paljon aikaani internetissä ja näin tiedän että Amerikassa ollaan huomaavaisia. Ei puhuta ruskeista tai edes mustista vaan Afrikan-Amerikkalaisista. Siksi moitinkin vieraitani. Selitin että annan hänelle toki Afrikkalais-Amerikkalaisen pillerin kunhan hän ensin pyytää anteeksi rasismiaan. Että ei toisen kotiin vaan voi tulla huokumaan fasistisia natsifantasioitaan.

Kohtasin ällistystä. Rasismi on nykyään niin sisäänrakennettu kulttuuriimme että ihmiset eivät näytä edes sisäistävän ja ymmärtävän miten rasistisia he ovat. Rasismi on niin tavallista että siihen ei kiinnitetä huomiota. Rasismi on niin kaikkialla että kukaan ei näe sitä. Ei ihme että PerusSuomalaiset ovat niin suosittu puolue. Ihmiset eivät ole herkkiä toisten tunteille ja loukkaantumiselle. Vieraat pahastuivatkin ja selittivät että olisi jotenkin loukkaavaa syyttää heitä rasisteiksi. Ja että olisi idioottimaista kutsua ruskeanväristä suklaapastillia mustaksi. Heistä tämänlainen olisi rasismia.

He vitsailivat että pian sitä joutuisi rusakon pihalla nähdessään kutsumaan sitä mustikaksi. He eivät ymmärtäneet miten rasistista tämä jäniksen nimeäminen todellakin on. Itse ainakin kutsun rusakkoa mustikaksi. Tai, vielä parempi, Afrikkalais-Amerikkalaksi. Tosin on hyvä ihmetellä miksi mustikkaa kutsutaan mustikaksi vaikka se on väriltään sininen. Taustalla on varmasti rasismi. On haluttu marjapiirakkaa syödessäkin sortaa vähemmistöjä! Siksi ehdotan että tätä marjaa pitää jatkossa kutsua sinikäksi. Muu on rasismia.

Pian vieraat poistuivat, osa vähin äänin ja osa kovemmin riidellen. Jäin yksin kotiini syömään pastilleja. Vältin huolellisesti kaikki rasistiset ruskeat. Ja mustikoista viisastuneena myös kaikki siniset. Valitsin, tiedostava ja toisten tunteita kunnioittava ihminen kun olen, ensimmäisenä natiiviamerikkalaisen pastillin. Se maistui herkulliselta. Sitten tiedostin että tämä rinnastui valkoihoisten tekemään Custerin harjoittamaan murhaimperialismiin. Joten lopetin syömisen. En toisaalta voi heittää pastilleja roskiinkaan, koska se olisi rasistinen kaatopaikkavertaus ja oikeuttaisi holokaustin. Olen nyt täysin lukossa näiden rasististen pastillejen kanssa. Miksi joku valmistaa tämänlaisia? Vaadin täysboikottia!