Raimo Ilaskivi
Hikipedia
”Tokihan ...täytyy...tehdä...jotain”
~Raimo Ilaskivi
”Toki, it´s my wife”
~"Raimo Ilaskivi", Jope Ruonansuun kappaleessa "It´s My Wife"
Raimo "Raipe" Ilaskivi (s. 1928) on ärsyttävän hidassanainen jahkailija, jonka käyttäytymistä leimaa alati ilmeinen ylimielisyys. Ilaskivi on pärjännyt elämässään hyvin, koska on kannattanut vapaata markkinataloutta sääntelytalouden vaaran vuosina 1945-1987. Ilaskivi on toiminut muun muassa Helsingin arvopaperipörssin johtajana, minkä lisäksi hän on pyrkinyt presidentiksi tässä kuitenkaan onnistumatta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsus
Ilaskivi syntyi Raumalla. Rauma oli perheen kotikieli, joten Ilaskivi joutui opiskelemaan suomen kielen heti Helsinkiin muutettuaan. Koska Ilaskivi oli jo tuolloin markkinatalouden kannattaja, hän opiskeli yksityiskoulussa. Helsingissä Ilaskivi perehtyi myös matematiikan saloihin ja innostui kovin osakemarkkinoista. Tuolloin hän oli kuitenkin vielä liian nuori johtajaksi, mitä hän on myöhemmin suurella ja syvällä katkeruudella muistellut.
[muokkaa] "Aikuisempana"
Helsingissä Ilaskivi ryhtyi muun muassa kansanedustajaksi vuonna 1962 ja erilaisilla pyrkyryysmetodeilla päätyi sekä aiemmin mainitun arvopaperipörssin johtajaksi sekä Helsingin kaupungin pormestariksi. Ilaskivi vietti enimmäkseen kurinalaista elämää, mitä nyt joskus riehaantui irrottelemaan Fredin kanssa. Ilaskivi tunsi olonsa turvatuksi Fredin seurassa lähinnä tämän suurikokoisuuden vuoksi.
[muokkaa] Pyrky presidentiksi
Raimo Ilaskivi halusi tasavallan presidentiksi. Hänen kiistakumppaneinaan toimivat Martti Ahtisaari ja Paavo Väyrynen. Laman runtelema Suomi ei luottanut Ilaskiveen tarpeeksi, paitsi vuoristoneuvos Tuura, joka tuki Ilaskiveä avoimesti. Ilaskivi jäi presidentinvaaleissa kolmanneksi ja katkeroitui. Hän istui vielä pari vuotta Europarlamentissa, mutta sitten hän vetäytyi julkisuudesta. Toisinaan Raimo Ilaskivi on puhunut uudenvuodenyönä Helsingin senaatintorilla varoitellen kansaa olemasta hyväntahtoisia hölmöjä. Tällä hän on tarkoittanut lähinnä olemaan varovainen erilaisten etnisten ryhmien sekä maahanmuuttajien suhteen. Ruben Stiller on sittemmin nimitellyt Ilaskiveä Raimoksi, mistä Ilaskivi ei pitänyt ja oli haastaa Stillerin oikeuteen.
[muokkaa] Pontikankeittoa Teijan keittiössä
Iltapäivälehdissä nousi loppuvuodesta 1993 suuri kohu, kun Ilaskivi oli Ahtisaaren ja Väyrysen kanssa MTV3-kanavalla esitetyssä Teija Sopasen juontamassa Teijan keittiö -ohjelmassa keittämässä pontikkaa. Ilaskivi kertoi, että mielellään nauttii pontikkaa kerman kanssa ja Väyrynen suolan kera. Ahtisaari oli sammunut jo ennen ohjelman kuvauksia ja makaili Sopasen keittiön lattialla.
| Äärimmäisen paha | Hyvin paha | Melko paha | Vähän paha |