Räkä

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Älä käytä luovuuttasi, tee vain tasan niin kuin tämänkin artikkelin kirjoittaja on tehnyt.
Vuonna 79 Vesuvius-tulivuori purkautui Roomassa, sylkien tulikuumaa räkää Pompeijin kaupungin ylle. Kaikki eivät ehtineet pakoon purkausta, ja nämä hautautuivat sulaan räkään. Sittemmin nämä jättivät kovettuneeseen räkään oman muottinsa.

Räkä on eläinkunnassa yleisesti tunnettu nenäonteloiden erite. Kasvi- ja sienikunnassa ei räkää katsota esiintyvän, vaikka sitä vastaavia limatuotteita on useita. Vaikka ihmisen räkä on useimmille tutuin räkäerite, ovat myös monien muiden eläinten räkäeritteet päässeet osaksi arkista kielenkäyttöämme. Esimerkiksi koiranräkä on henkilön olemusta mahdollisesti vähättelevä nimitys.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Räkä maailmanhistorian vääntökahvana

Räkä on osoittanut merkityksensä ja voimansa monissa historian käänteissä. Aleksanteri suuri erehtyi viimeisenä tekonaan vähättelemään yltyvää räkätautiaan ja Kolumbus luotsasi kohti Intiaa räkäkännissä tehdyn navigointisuunnitelman turvin. Kun Mannerheim teki kuuluisan ratsastusretkensä halki hyisen Siperian, oli hänellä Novosibirskiin saapuessa tuntemus, kuin persvako olisi täynnä räkää sisältäviä paiseita.

[muokkaa] Rään monet käyttömuodot

Valuttaminen Rään valuttaminen on sen yleisin ja kenties helpoin käyttömuoto. Räkä voi valua joko sisään- tai ulospäin. Sisäänpäin valuvaa räkää voi lähinnä nieleskellä, mutta ulospäin valuvalla räällä on monia jälleenkäyttömuotoja. Rään valuttaminen on niin helppoa, että lapsikin sen osaa! Räkää nieleskelevän ei pidät sortua ahnehtimiseen, sillä pitkä nenämato nielussa voi aiheuttaa nieleskelijälle oksetuksentunteen ja sekoittuneen rään ja oksennuksen takaisinnieleminen on hankalaa. Epäonnistuneessa takaisinnielennässä räkä ja oksennus joutuvat helposti muihin pään onteloihin mikä voi aiheuttaa näkökentän samentumista.

Kaivelu Rään kaivelu rinnastuu ihmisen luontaiseen tarpeeseen kaivella esiin elimistön eritteitä. Rään kaivelu ei sinänsä eroa peräsuolen loppupään, korvakäytävien, navan tai esinahan alusten kaivelusta. Onneksi meillä on tähän tarkoitukseen monta sormea. Rään kaivelija voi esimerkiksi kerätä jokaiseen sormeensa eri eritteen ja sitten yrittää haistelemalla tai maistamalla arvuutella itseltään, mitä eritettä minkäkin sormen päässä on. Räkä erottuu muista eritteistämme siinä, ettemme juurikaan haista sen läsnäoloa, mutta sen maku on lievästi suolainen. Rään kaivelu mahdollistaa rään monipuolisen jälkikäytön.

1800-luvun teollistuneessa Lontoossa kehitetty erityinen käsikäyttöinen räänkaivuuvarsi. Terävällä päällä saattoi porautua sieraimen syvyyksiin, tylpällä kaapia reunoille kuivunut materiaali yksinkertaisella pyörötekniikalla.

Keräily Rään keräily kehittyi metsästäjä-keräilijä -kulttuurin kukoistaessa n. 40 000 vuotta sitten. Ihmisen voimakas taipumus keräilyyn on leimannut räkätuotteiden tallentamista näihin päiviin saakka. Useimmilla ihmisillä on kotonaan pieniä purkkeja, nyyttejä ja nyssäköitä, joissa säilytetään räkää joko taloustavarana tai muistoesineenä. Kukapa ei tahtoisi säilyttää paperille kuivattua näytettä omasta ennätyspitkästä nenämadosta tai meripihkaa muistuttavasta kokkareesta, jonka irrottaminen nenäkarvoista kesti kolme viikkoa.

Kosteutta pitävään purkkiin kerättyä räkää voi käyttää elintarvikkeiden jatkeena tai makua lisäämässä. Vahvasti sokeroitua räkää voi esimerkiksi tarjoilla teekutsuilla hunajan sijaan.

Rään käyttö liima-aineena Räkä vastaa vetolujuudeltaan jänisliimaa, johon on sekoitettu 5 % siirappia. Vanhojen puutuotteiden entisöinnissä räkä on loistava liima-aine, sillä liian kovat liima-aineet eivät jousta ja rasituksessa ne saavat puun helposti ratkeamaan liimapinnan vierestä. Räkä kestää hyvin UV-säteilyä, eikä se kuivuttuaan juurikaan jää näkyviin. Ylimääräinen räkä kannattaa liimattaessa pyyhkäistä pois liimattavalta pinnalta ja säästää myöhempää käyttöä varten. Huomattava etu rään liima-käytössä on myös se, että rään käyttäjää ei tohdita nimitellä liimatukaksi.

[muokkaa] Merkittäviä räkätuotteita

Pallot (eli voipallot) ovat useimpien nenänkaivajien ensimmäinen räkätuote. Räkäpallojen pyörittely on yleistä KAIKKIEN maapallon kulttuurien keskuudessa, mikä on vääjäämätön todiste siitä, että kulttuurit joissa räkäpalloja ei pyöritellä, ovat kadonneet maapallolta luonnonvalinnan seurauksena. Lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu, että räkäpallon pyörittäminen on vahvasti adaptiivinen ominaisuus, joka on useiden geenien yhteisesti säätelemää. Vaikka taipumus räkäpallojen pyörittelyyn on sisäsyntyistä, liittyy pitkälle hioutuneseen pallojen pyörittelyyn monia hankinnaisominaisuuksia.

Räkäpallojen erikoisuuksiin kuuluvat mm. punaiset tai karvaiset räkäpallot.

Räkäpallojen neppailu on niiden kerskakulutusta. Arvokkaita räkäpalloja ei pitäisi kevytmielisesti neppailla pitkin lattioita, koska näin tehdessä ei koskaan saavuta laajempaa kokemusta räkäpallojen käytöstä.

[muokkaa] Räkäaiheista sanastoa

Nk. Räkäpää. Ja räkäkänni. Kuvakin on tehty varmaan räkälässä. Ja karaokessa tuolla oli räkäkurkku. Ja jälkeenpäin kuvan henkilö räkästeli.

Räkäaaa on räkäaakkosten ensimmäinen sana eikä se tarkoita mitään. Räkäaaan käyttö sekä puhutussa että kirjallisessa suomen kielessä onkin melko vähäistä.

Räkäkurkku on henkilön lauluääntä kuvaava termi. Esimerkkeejä kuuluisista räkäkurkuista ovat mm. Virve Rosti, Bonnie Tyler sekä Rod Steward. Parasta hoitoa räkärkukkuudesta eroon pääsemiseen on laulamisen lopettaminen.

Räkälä on juotavien virvotteiden myyntiin keskittyvä liikelaitos, jossa kaikki nautinnon hankkimisen edellytykset eivät ole kohdallaan. Liiketoiminnan kulmakivenä ovat uskollisesti lämpöhaalariin ja karvalakkiin sonnustautuvat veljet, joille on ominaista vieno mahorkantuoksu ja lämpimään pukeutumiseen nähden loistava rääntuotanto. Liikeyrityksissä on varatut istuinpaikat, mikä kannattaa huomioida jos vaikkapa päättää piipahtaa yhdelle. Varomaton istuskelu katsotaan loukkaaviksi tai peräti uhkaavaksi käytökseksi ja se voi helposti johtaa telmimiseen. Ankaran telmimisen jälkeen räkä poskella on tummaa ja suttaavaa.

Räkäpää on toisen olemusta, älykkyyttä tai viehätysvoimaa vähättelevä termi.

Räkässs on kirjoitusvirhe, jolla on tavoiteltu räkäaakkosten ensimmäistä sanaa, mutta tavallista leveämpi näppäimistö on tehnyt räkäaiheiselle kirjoittajalle tenän. Näitä sattuu.

Räkäkänni on tavoiteltu tunnetila. Onnistunut räkäkänni vaikuttaa persoonan käytökseen ja olemukseen elähdyttävästi. Epäonninen räkäkänni voi johtua väärästä annostelusta tai lähtökohtaisesti heikosta mielialasta (= mättö). Räkäkännissä henkilön kyky tuottaa räkää paranee jonkin verran ja se näkyy toisinaan rään valumisena suun kautta.

Räkästelu on useimmiten kahden nuoren henkilön välistä toimintaa, jossa räkätuotteet ja taudinaiheuttajat vaihtavat omistajaa tunnekuohun siivittäminä.

Räkättirastas on lintumaailman ansioitunut laulumestari. Rääntuotannoltaan räkättirastas ei ole kummoinen, mutta muiden eritteiden ruikkimisessa vetää vertoja pululle. Räkättirastaan räkää voi halutessaan maistella puoliksi syödyistä mansikoista.

Vääpelinräkä on armeijahenkinen esimerkki, kuinka nälkä saa perunajauholla suurustetun sokeriveden maistumaan hyvältä. Mansikoilla maustettuna se pärjää maussaan monille oikeille räkätuotteille.

[muokkaa] Räkä ja lainsäädäntö

Sivistysvaltioksi Suomessa on verraten kehittymätön lainsäädäntö rään käyttöön, hallussapitoon tai valmistukseen liittyen. Tavallista nenänkaivelijaa tämä hämmästyttää mm. siksi, että Suomessa on säädetty lakeja paljon turhemmistakin asioista (kuten lahjusten ottamisesta virkamiehenä tai vaikkapa salassa pidettävän tiedon luovuttamisesta sitä kohteliaasti pyytäville ulkomaalaisille). Tarve räkälainsäädännön luomiselle on kuitenkin polttava, sillä räikeä välinpitämättömyys räkätuotteiden myynnissä on johtanut laajaan räkäpirtaismiin. Halpoja räältä näyttäviä tuotteita myydään alaikäisille ilman, että kellään on resursseja tai valmiuksia puuttua asiaan. Kaikkea rään käyttöön liittyvää ei ole kuitenkaan tarpeen säädellä lainsäädännön kautta. Monet rään käytön perusasiat voidaan joko ohjeistaa tai tietoiskun omaisesti valistaa kuluttajille. Edelleen osaksi koulujen kansansivistystä on tarpeen aloittaa valistustyö, joka ohjaa nuorisoa vastuulliseen rään käyttöön. Tällä voidaan ehkäistä, että nuorena opeteltu holtiton räänkäyttö johtaa ajan myötä kovempien eritteiden vaaralliselle tielle.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä