Q (keksijä)

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saatoit ehkä tarkoittaa samannimistä kirjainta?

Major Boothroyd Alias Q (synt. Desmond Llewelyn) (s. 12. syyskuuta 1914, Wales) on englantilainen keksijä ja brittien salaisen palvelun MI6:n teknisten vehkeiden pääsuunnittelija jo siitä asti, kun MI6 perustettiin. Q on myös esiintynyt James Bondin elokuvissa cameo-roolissa eli omana itsenään. Q on niin arvostettu henkilö, että hänen mukaansa on nimetty pelikortti.

Nuoruus[muokkaa]

Q syntyi Walesissa. Nuorena hänen suuri intohimonsa oli näytteleminen ja hän päätti hakea näyttelijäkouluun, mutta Q:n pahantahtoinen poliisieno järjesti hänet poliisikouluun vasten tämän tahtoaan. Q reputti tahallisesti poliisikoulun pääsykokeista ja alkoi suunnittelemaan papin uraa, mutta raivopäinen eno kosti Q:lle, eikä hänestä siis koskaan tullut pappia. Niinpä hän jatkoi näyttelyharrastustaan.

Toinen maailmansota alkoi 1939, joten Q:n näyttelijäura loppui väliaikaisesti ja Q joutui vänrikkinä sotimaan Ranskan maaperälle saksalaisia vastaan. Hän tosin joutui sotavangiksi, kun Q:n joukkue unohti aseensa Englantiin. Q yritti paeta leiriltä, mutta joutuikin eristysselliin viideksi vuodeksi jatkuvista pakoyrityksistä ja röyhkeästä vittuilusta.

Keksijäura[muokkaa]

1960-luvun alussa Ian Fleming perusti salaisen palvelun MI6:n ja Q meni sinne töihin keksijäksi. Q:lla oli tapana aina tehdä ihmeellisimpiä härveleitä, jotka pelastivat monesti [James Bond]in hengen.

Vuonna 1999 Q jäi osa-aikaeläkkeelle ja keksijä R tuurasi häntä. 19. joulukuuta Q ajoi nokkakolarin, koska vanhentununeena hänen näkönsä ei ollut sama, mikä nuorempana. MI6:n viholliset levittivät harhaluuloa, että Q olisi kuollut, mutta oikeasti hän selvisi ruhjeilla ja jatkaa vielä osa-aikaeläkettään.

2300-luku[muokkaa]

Star Trekissä Q ilmestyi keksimänsä siirtimen avulla monta kertaa lauleskelemaan TNG:hen. Hän teki myös vierasrooleja Star Trek Voyagerissa Mummo Janewayn miehenä. Q:n pitkän iän aiheuttajaa ei olla sarjassa kerrottu, mutta se on varmaankin jonkun hänen härvellinsä ansiota.