Pohjois-Karjala

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Pohjois-Karjalan autonominen suuriruhtinaskunta maakunta
Pohjois-Karjalan vaakuna.png
vaakuna
Pohjois-Karjalan vainotiet.png
strateginen kartta
Motto Kynä on miekkaa terävämpi (kielletty)
Kansallislaulu Karjalaisten laulu (kielletty)
Emämaa Hakusessa. Virallisesti Suomi. Venäjä kieltäytynyt tarjoamasta suojelusta.
Valtiomuoto de jure: todellinen demokratia
de facto: käräjäkivet
Maaherra Viraltapantu. Johdetaan suoraan Turusta Helsingistä Brysselistä
Pääkaupunki Joensuu
Muita kaupunkeja ei
Väkiluku 140 000
Viralliset kielet ruotsi, suomi
Valuutta de jure: Karjalan markka
de facto: kiihtelys (40 oravannahan nippu, vastaa noin kolmea euroa)
Itsenäisyys
 
Kun RKP lähtee hallituksesta
Kansainvälinen
suuntanumero
+{{{suuntanumero}}}
{{{alaviite}}}
”Minä lähden Pohjois-Karjalaan. Vaihdan farkut verkkarihousuun. Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Juon kaljaa aurigonnousuun.”
~Gösta Sundqvistkin oli kotoisin Pohjois-Karjalasta.

Pohjois-Karjala ( karj. Suomen Karjala, ven. Финская Карелия, Tšudina Korelya veps. Tšuhnan Korjala, ruots. Norra Karelen) on autonomiaa tavoitteleva Suomen maakunta ja kotiseutu. Pohjois-Karjala on osa Suomen itäblokkia. Suomea puhuu 92 %, karjalan kieltä noin 5 %, venäjää hieman yli 2 % (useista valtion toimista huolimatta) sekä englantia noin 1 % (vuoden 2007 tilastot). Pohjoiskarjalaiset ovat geneettisesti lähes 2/3 länsisuomalaista alkuperää, mutta heidän kulttuurissaan on voimakas karjalainen plasebovaikutus.

Osia Pohjois-Karjalasta, esimerkiksi Tohmajärvi, ei ole koskaan kuulunut Ruotsiin tai niin kutsuttuun ”Ruotsi-Suomeen”. Nämä alueet liitettiin Suomeen vasta sankaritsaari Aleksanteri ensimmäisen vapauttaessa Suomen Ruotsin ikeestä. Näin ollen näillä alueilla ei ole myöskään voimassa pakkoruotsia, joka on ruotsinvallan jäänne.

Pohjois-Karjalan de jure (eli virallinen) pääkaupunki on Joensuu (engl. Joe's Mouth, ruåts. Johans mun). Muita väestökeskittymiä ovat Ilomantsi (r. Glädjemanz), Outokumpu (r. Ovanlig kulle) ja Lieksa (r. Stöld). Koli on kuitenkin aina ollut Pohjois-Karjalan henkinen keskus ja vankin tukipilari. Kolin valkohuippuisille vaaroille ovat pohjoiskarjalaiset usein menneet pakoon kyliään terrorisoivia ruotseja, ja moni ruotsi on kaatunut niiden rinteille yrittäessään vallata linnoituksia. Kolilla on myös Hiisi sekä vanha käräjäpaikka, josta käsin maakunnan puolustusta on koordinoitu.

Piilopaikat ovat tärkeä osa paikallisia turvajärjestelyjä. Monilla suvuilla on omat piilopirttinsä. Lisäksi legendan mukaan koko maakunnan siviiliväestö mahtuisi äärimmäisessä hädässä mahtavaan solaan, Kolvananuuroon, jota on lähes mahdoton valloittaa. Kolvananuuron sijainti on tarkkaan varjeltu salaisuus.

Vaatetus[muokkaa]

Ruotsien rasistinen näkemys ryssän eli minkä tahansa idempänä asuvan kansan edustajasta kesäasussa

Nykyisin Pohjois-Karjalaa pilkataan "tuulipukukansan" viimeiseksi linnakkeeksi. Tämän, lähinnä-keski-eurooppalaisten tasolle laskeutuvan ylimielisen näkökulman mukaan vain uusimman ranskalaisen muodin mukainen pukeutuminen on soveliasta. Pilkkaajien "tuulipuvuksi" haukkuma vaate ei sitä paitsi edes ole norjalaisperäinen tuulipuku, vaan paikallisten etninen piirre, kauhtana, jolla on vuosituhantiset juuret itäisessä Euroopassa. Kauhtanat, ja toinen pilkan kohde reuhkat (karvahatut), ovat kuitenkin Pohjois-Karjalaisille ylpeys ja etninen tunnusmerkki samoin kuin saamelaisille lapinpuku. Kesäisin pohjois-karjalaiset eivät luonnollisestikaan pidä näitä lämpimiä vaatteita, vaan kulkevat jopa paidatta. Neitsyet oheisen kuvan mukaisesti jopa alasti.

Liikenneyhteydet[muokkaa]

Pohjois-Karjalaan on vedetty Suomen suuriruhtinaskunnan aikana rautatie ja vesireiteille on rakennettu sulkuja ja kanavia isojen alusten kulkua varten Pohjois-Karjalan ja muun Suomen välillä. Nykyisin monet Pohjois-Karjalassa pitävät näitä rakennustoimia kuitenkin vakavina virheinä. Pian tiedät, miksi. Valmistaudu näkemään Suomi ja suomalaisuus uudesta näkökulmasta. Mikäli identiteettisi on hauras, lopeta lukeminen nyt.

Historiaa[muokkaa]

Esihistoria[muokkaa]

Vesireitit ovat olleet Pohjois-Karjalassa tärkeitä jo kivikaudelta lähtien. Kuvassa saima-luokan alus, joka pysyy kellukkeidensa ansiosta pinnalla kovassakin koskessa.

Kivikaudella Pohjois-Karjalassa asui pyyntiväestöä sekä vonkaamisväestöä. Itse asiassa alue on ensimmäisiä merestä nousseita ja jäätiköistä vapautuneita Suomen alueita, ja se on ollut asuttuna Suomen alueista pisimpään. Alueella oli kiinteää asutusta vielä varhaisella pronssikaudella, jolloin kokeiltiin myös maanviljelyä. Rautakaudella alue kuitenkin taantui erämaaksi, jonka pyyntioikeuksista kävivät taistelua Läntisen Suomen heimot ja Laatokan rannoilla kukoistava Muinais-Karjala. Tarut kertovat alueella asuneen myös hiisiä ja lappalaisia, mutta nämä eivät liene olleet nykyhiisien ja nykylappalaisten esivanhempia. Nykytutkimuksen mukaan muinaiset hiidet ja lappalaiset erosivat suomalaisista lähinnä elinkeinojensa suhteen ja sulautuivat maanviljelysväestöön tämän levittäytyessä.

Historiallinen aika[muokkaa]

Sivistyksen saapuminen[muokkaa]

Pohjois-Karjala sai runsaasti kulttuurivaikutteita Muinais-Karjalasta ja Novgorodista. Näiltä tahoilta tulivat muun muassa kristinusko (ortodoksinen), kirjoitustaito (aluksi kyrillisillä kirjaimilla tuohelle), ikkunat (aluksi akkunat), maanviljelys (kaski) ja karjankasvatus. Laatokan Karjalan ortodoksinen kirkko lähetti Ilja-munkin kertomaan pohjoiskarjalaisille kristillisestä uskosta. Ortodoksisuus sai jonkin verran seuraajia, jotka elivät sulassa sovussa pakanuutensa säilyttäneiden kanssa. Monet palvoivat sekä Jeesusta, Mariaa, Jumalaa ja pyhimyksiä, että vanhoja jumaliaan ja haltijoitaan. Pakanalliset jumalankuvat saivat rintaansa uuden taikamerkin, ristin. Tsasounien (ortodoksinen rukoushuone) portailla uhrattiin haltijoille jokavuotinen Pokko-uhri. Ensimmäinen kirkko perustettiin Sortavalaan (joka tuolloin kuului vielä Pohjois-Karjalaan) ja ensimmäinen luostari perustettiin Joensuuhun.

Merkittävä osa länsisuomalaisista oli jo kristittyjä ennen Ruotsin valtaa. Uskoteltuaan paaville Suomen olevan "pakanamaa" sai Ruotsi luvan sotaretkille ja oivan tekosyyn päästä valloittamaan alueita. Pian vainolainen "käännytti" eli nujersi läntiset suomalaiset miekalla ja kirveellä osaksi valtakuntaansa. Käännytetyistä osa pesi kasteensa pois ja taisteli urhoollisesti vastaan, mutta vastarinta nujerrettiin hiljalleen Ruotsin vallan rautakourien ulottuessa yhä syvemmälle sisämaahan. (lisätietoa artikkelissa Suomen kristillistyminen)

Nykysuomessa oppilaille kerrotaan sivistyksen ja kaiken muunkin kivan tulleen Ruotsista. Totuus on kuitenkin aivan toinen...

Vainolaiset tulevat[muokkaa]

Ahnas ja vallanhaluinen Ruotsi halusi yhä lisää maata ja alamaisia ja yritti saada Pohjois-Karjalan itselleen ja käännyttää sen kaksikielisyyteen. Ruotsit hyökkäilivät toistuvasti alueelle ja hävittivät muun muassa Joensuun luostarin ja kylän monta kertaa. Ikkunat rikottiin, ja niiden sirpaleista tehtiin nuolia varsijousiin. Kesti vielä 200 vuotta, ennen kuin ikkunat levisivät Ruotsin valtakuntaan. Pohjois-Karjala sai tukea Karjalasta, Vienasta ja Novgorodista, mutta ajautui samalla Novgorodin alaisuuteen puoli-itsenäiseksi alueeksi. Vastineeksi sotilaallisesta avusta Pohjois-Karjala toimitti Novgorodiin ja Karjalaan muun muassa turkiksia. Ruotsien ja pohjois-Karjalaisten vihanpito kesti vuosisatoja, eivätkä "kaksikielisen" Suomi-Finlandin ja Suomen välit ole vieläkään täysin kunnossa.

Joukoittain alkuperäisväestöä pakeni Laatokan Karjalaan pakoon ruotsien vainoja ja terroria. Savolaista ym. suomalaisväestöä taas pakeni Ruotsin puolelta Pohjois-Karjalaan pakoon sietämätöntä verotusta, maanviljelyksen ja metsästyksen kaksikielisyysvaatimuksia ja sotaväen pakko-ottoja. Näin ollen nykyisen Pohjois-Karjalan väestö edustaa pääosin läntisiä pakolaisia, esimerkiksi väestön valtakielenä on suomen murre. Karjalan kieltä puhuu vain noin 5% väestöstä. Pohjois-Karjalan kulttuuri on kuitenkin pikemminkin karjalainen kuin suomalainen, mikäli "suomalaisella" tarkoitetaan Ruotsin vallan turmelemaa itsevihassa rypevää näennäisesti kaksikielistä hienostelua ja byrokraattisten kulissien rakentelua. Kaksikielisyyttä ei saatu levitettyä alueelle ennen paperin keksimistä, ja silloinkin se levisi alueelle vain paperilla.

Ruotsin korkokengän alla[muokkaa]

...Aseteknologia joka tapauksessa kehittyi

Lopulta Ruotsi kuitenkin alisti suurimman osan Pohjois-Karjalaa. Väestöä pakkokastettiin kaksikielisyyteen, ja osa pakeni piilopirtteihin ja linnavuorille. Pohjois-karjalaiset kävivät Ruotsin valtaa vastaan pitkällistä sissisotaa. Näissä taisteluissa he kehittivät myöhemmin talvisodassa voittoisasti käytetyt taktiikat, kuten motituksen, hiihtojoukot ja yllätyshyökkäykset. Tohmajärvi ja eräät muut alueet anoivat suojelusta Novgorodilta ja sen seuraajalta Venäjän keisarikunnalta, joka sai pelastettua ne omaan piiriinsä, eikä niitä koskaan kaksikielistetty. Ruotsit kuitenkin polttivat alueen maan tasalle, ja vain murto-osa väestöstä jäi eloon. Pohjois-Karjalaiset pyysivät lukuisia kertoja Venäjän tsaarien ja itäisten heimoveljiensä apua. Monet viestinviejät lähetettiin tuohikirjeineen erämaiden ja vesistöjen halki.

Pelastus tulee idästä

Vähiin käyneet Pohjois-Karjalan sissit oli piiritetty linnavuorelleen ja ruotsit pyrkivät jo mäkilinnan muureille. Äkkiä joku huusi ilouutisen. Aurinko oli tullut esiin pilvien seasta, ja sen valossa Pielisjärvellä hohtivat 200-laivaisen karjalais-novgorodilaisen laivaston valkoiset purjeet, ja ristein ja pakanallisin tunnuksin koristetut kilvet kimaltelivat. Kauan kaivattu apu oli vihdoin tulossa. Ruotsit pakenivat jo ennen kuin saimojen ja uiskojen joutsenenkaulat nousivat rantahiekalle. Ruotsit saivat pian tuta, mitä olivat tilanneet. Tällä kertaa luterilaiset kirkot ja ruotsien linnoitukset paloivat. Alkoi koston kierre, jonka vaikutuksesta satojen vuosien ajan aina jossain päin Suomenmaata paloi kirkko, linna, kylä tai luostari.

Vapauden aika[muokkaa]

1800-luvun alussa sankaritsaari Aleksanteri ensimmäisen johdolla Venäjän keisarikunta sai vihdoin muiden sivistysvaltioiden tuella sotilaallisen yliotteen ikivihollisesta Ruotsista. Pohjois-Karjalaiset nousivat välittömästi kapinaan sortovaltaa vastaan, ja yhdessä venäläisten kanssa koko Suomi saatiin vapautettua vuosisadat kestäneestä sorron ikeestä. Tätä voittoisaa vapaustaistelua on myöhemmin kutsuttu Suomen sodaksi ja sitä se olikin; sen vaikutuksesta syntyi ensi kertaa yhtenäinen ja vapaa Suomi.

Pohjois-Karjala ja muut Venäjän suojeluksessa olleet suomenkieliset alueet liitettiin vapautettuun Suomeen, ja uudesta hallintoalueesta tuli Suomen autonominen suuriruhtinaskunta. Seurasi lähes vuosisadan kestänyt suomalaisuuden kulta-aika ja pisin jatkuvan rauhantilan jakso Suomenmaassa. Karjalaa ja Pohjois-Karjalaa alettiin arvostaa myös Länsi-Suomessa. Suomalaiset ja Pohjois-Karjalaiset ymmärsivät, etteivät he enää olleet "ruotseja" ja "ryssiä" ja vihollisia toisilleen, vaan samaa kansaa. Myös varsinaiset karjalaiset ymmärrettiin lähisukulaisiksi. Länsisuomalaisten erityisestä karjala-innostuksesta käytetään nimitystä karelianismi. Karjalaisten ja pohjois-karjalaisten henkisenä perintönä lukuisista kaksikielistys-yrityksistä huolimatta säilynyt kalevalainen runous kerättiin talteen, ja siitä koottiin Suomen henkiseksi tukirangaksi muodostunut Kalevala. Se oli ensimmäinen aidosti kaksikielinen hengentuote Suomenmaassa; siinä yhdisteltiin luovasti ja sulassa sovussa sekä Karjalan että Suomen kieliä ja näiden monia murteita. Kalevalan ja muun aidon alkuperäiskulttuurin vaikutus suomalaisuuden tulevaisuuden kannalta oli ratkaiseva. Karjalaisuus ja pohjois-karjalaisuus puhalsivat elävän ja aidon hengen kuihtumaisillaan olevaan ja juurensa kadottaneeseen länsisuomalaiseen kulttuuriin. Ilman tätä raikasta tuulahdusta suomalaisuus olisi jo hiipunut pois. Nyt se kuitenkin nousi kirkkaampaan liekkiin kuin koskaan, josta konkreettisena todisteena on juhannuskokko-perinteen elpyminen Länsi-Suomessa.

Suuriruhtinaskunnan aikaan suopeudestaan tunnettu Jumalan armosta keisari yli koko Ryssänmaan, Puolan käskynhaltija ja Suomen suuriruhtinas Nikolai I (ei se myöhempi Nikolai, jonka arvonimi oli Se yksi perkeleen valapatto ali koko jäätyneen helvetin) perusti Joensuuhun uuden kaupungin, josta tuli maakunnan pääkaupunki. Suomenkielisessä maakunnassa, kuten koko autonomisessa Suomenmaassa, saivat opiskelijat valita opiskelemansa vieraat kielet aivan itse.

Ruotsin vallan kannattajat olivat kuitenkin yhä soluttautuneina syvälle yhteiskuntaan, ja yrittivät muun muassa tehdä ruotsin kielestä pakollisen kaikille suomalaisille. Venäjän tsaarit puolustivat kuitenkin alkuperäiskansaa entisen sortajan ja vihollisvallan kätyrien juonilta, ja torjuivat nämä katalat hankkeet. Ruotsin vallan kannattajat yrittivät epätoivoisesti lannistaa suomalaisten nousevaa itsetuntemusta suomalaisia ja kaikkia muitakin ei-germaaneja väheksyvin rotuopein, mutta pystypäin kulkevat suomalaiset eivät moiselle puudelin räksytykselle korvaansa hetkauttaneet. Suomalaisten ei enää tarvinnut asettua mihinkään muottiin, mihin Ruotsin valta kätyreineen heidät olisi halunnut lokeroida. Suomalaiset päättivät nyt itse identiteetistään ja sen kehityksestä.

Suomen itsenäisyys[muokkaa]

Ymmärrettävästi pohjois-karjalaiset olivat erittäin kiitollisia tsaarin Venäjälle. 1900-luvun alkupuolella kommunismi kuitenkin löi poikki Pohjois-Karjalan ja Venäjän vuosituhantiset luottamukselliset ja lämpimät suhteet. Kommunistit aloittivat vallankaappaus-yritysten sarjan yli koko Ryssänmaan, ja uhkasivat siten keisarikunnan vakautta ja hyvinvointia. Nyt oli tsaarin vuoro pyytää apua pohjois-karjalaisilta. Lähes 600-miehinen retkikunta Venäjän vapauttamiseksi saatiin koottua yhdellä torven töräyksellä. Syljeskelyn ja yleisen napinan jälkeen retkueen johtoon hyväksyttiin sotaruotsiksikin kutsuttu Mannerheim. Vaikka miehessä oli hienohelmaisen ja ylimielisen ruotsin elkeitä, oli hän kuitenkin palvellut kunnialla Venäjän armeijassa. Sitä paitsi hänellä oli kunnon kauhtana ja karvalakki, ja hän joi väkeviä ja tepasteli pitkissä saappaissaan kuten aito kasakka.

Sotaruotsi kertoili myös tuntevansa valtavan Venäjänmaan itäisimpiä kolkkiaan myöten, ja tästä arveltiin olevan hyötyä, mikäli maan kaukaisimmatkin kolkat pitäisi vapauttaa. Poliitikot kuitenkin pelasivat likaista peliään, ja menivät salaisten, tupakanhajuisten neuvottelujen päätteeksi irrottamaan koko Suomen suuriruhtinaskunnan Venäjästä. Retkelle lähtö jäi siihen, sillä se olisi ollut "puuttumista Venäjän sisäisiin asioihin" (poliitikkojen selittelevää ilmausta käyttäen). Venäjä jäi ilman pohjois-karjalaisten apua, ja vajosi yli kuudeksikymmeneksi vuodeksi diktatuuriin ja sortoon.

Pohjois-Karjalaisten retkikunnan ei kuitenkaan tarvinnut laittaa torrakoitaan aittaan, sillä myös syntyneessä uudessa Suomen tasavallassa oli kommunisteja, jotka järjestivät maalle oman pienen sisällissotansa. Sotaruotsi saikin suostuteltua pohjois-karjalaiset mukaansa aina Helsinkiin asti ulottuvalle sotaretkelleen.

Suomen itsenäistyttyä Ruotsi huomasi hetkensä koittaneen, ja yritti lahjoen ja kiristäen saada jälleen otetta entisestä siirtomaastaan. Suomalaiset olivat kuitenkin kehittäneet vapaan kansakunnan itsetunnon, eivätkä tällaiseen alistuneet.

Rajariidat[muokkaa]

Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytiin vuosina 1939-45 rajakärhämiä, joista Neuvostoliiton virallisen tiedon mukaan aiheutui 702 kuolonuhria. Pohjois-Karjalaiset olivat kuitenkin tällä kertaa Suomen puolella, sillä se ei edustanut katalaa sortajaa Ruotsin valtaa. Sitä paitsi vastapuolella oli kommunismi, joka kaksikielisyyspolitiikan tavoin perustui näennäisesti kauniisiin sanoihin, mutta toteutti tosielämässä kurjuutta ja vääryyttä. Myös kauppasaksojen arveltiin jollain tavoin sekaantuneen, mutta ei tiedetty, kenen puolella he olivat. Suomi hävisi rajariidat, mutta säilytti jonkinasteisen itsenäisyyden. Sitä ei kuitenkaan kestänyt kauan.

Sortokausi[muokkaa]

Suomi oli sodan jälkeen heikkona, ja joutui myötäilemään hammasta purren Neuvostoliittoa. Suomalaisten itsetunto oli pohjamudissa. Tätä hetkeä Ruotsi oli odottanut jo sata vuotta. Rahaa liikkui kulissien takana, ja sinisilmäisimmille poliitikoille uskoteltiin, että Ruotsi tukisi Suomea, jos Neuvostoliitto taas hyökkäisi; - eikä aikaakaan, kun eräänä aamuna valtion virallinen julkaisu Helsingin Sanomat ilmoitti nöyrtyneelle ja väsyneelle kansalle, että Suomessa jokainen pakkokastettaisiin saman tien kaksikielisyyteen, ja tästä lähtien ruotsin kieli kuuluisi jokaisen suomalaisen identiteettiin. Kasterituaali suoritettiin peruskoulun yhteydessä samalla, kun suomalaisille kerrottiin miten huono kansa he olivat ja ovat yhä. Ruotsi oli vihdoin voittanut lähes tuhat vuotta kestäneen yrityksensä vallata ja kaksikielistää Finland. Ruotsit heiluttivat jälleen kaksiteräisiä sotakirveitään, ja palavien tsasounien kitkerä haju tunkeutui päänsä painaneen kansanmiehen nenään. Pohjois-karjalaisia pakeni Norjaan ja jopa Neuvostoliittoon, joissa heidät kuitenkin ammuttiin. Ruotsilla oli enää yksi tavoite: Suomen yksikielistäminen. Yksikielisyyttä kokeiltiin jo käytännön tasolla Ahvenanmaalla.

Nykytilanne[muokkaa]

Itse asiassa pieni saareke Pohjois-Karjalaa, johon kuuluu muun muassa Tohmajärven kunta, pitää edelleen puoliaan uutta hirmuhallintoa vastaan. Lainopillisesti alueella on tähän oikeus, sillä pakkoruotsin peruste on maan "historiallinen side" Ruotsin valtakuntaan, ja alue ei ole koskaan kuulunut Ruotsiin. "Yhtään pakkoveroa ei tiedetä Tohmajärveläisiltä kerätyn, eikä yhtään Tohmajärven miestä tiedetä pakotetun Ruotsin sotaretkille, joten pakkoruotsille ei löytyne lainopillisia perusteluita" harmittelee oikeuskansleri vastauksessaan RKP:n kolmanteen valitukseen.

RKP aikoo kuitenkin valittaa päätöksestä Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimeen, puolustaen rohkeasti Tohmajärveläisten oikeutta kumpaankin kansalliskieleensä. RKP:n kannan mukaan jo se että Tohmajärvi on ainakin kolme kertaa käyty polttamassa, on selvä osoitus siitä, että ruotsi kuuluu alueen ihmisten identiteettiin. "Eivätkö ne juntit arvosta lainkaan sitä, että Ruotsin valtakunta piti heidän esivanhempansa länsimaisen sivistyksen piirissä? Sieltä Tohmalasta vai mistälie käytiin tuhoamassa sellainen ryssän-kirkkokin, ja katso nyt, tämä minun sukusormuksenikin on valettu sen kupolin kultauksesta. Ilman Ruotsin apua te kaikki suomenkieliset olisitte jo ihan ryssiä!" päivittelee RKP:n kansanedustaja itäsuomalaisten rasistisuutta.

Pohjois-Karjalaiset muistelevat kaiholla 1800-luvun kulta-aikaa. Monet kannattavat Pohjois-Karjalan palautusta - Suomen autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi, tällä kertaa yksin ja ilman muuta "Suomea". RKP on kuitenkin todennut, että niin kauan kuin sillä on ministeri hallituksessa, Pohjois-Karjala on ja pysyy osana kaksikielistä valtakuntaa. Näin ollen jokainen virkamies Pohjois-Karjalassa joutuu todistamaan ruotsintaitonsa, vaikka viimeksi ruotsinkielistä palvelua tarvittiin alueella vuonna 1934. Silloinkin oli kyse suihinotosta.

Pohjois-Karjalassa kadunmiehet kutsuvat jälleen kaksikielisyyden katkeran kalkin nielleitä tai sitä suuhun tunkevia ruotseiksi, vainolaisiksi, ja linnavuorilla palavat vainovalkeat, paitsi tietysti metsäpalovaroituksen aikaan. Kouluikäisiä lapsia piilotetaan piilopirtteihin, kunnes oppivelvollisuusikä on ohi. Kielivalinnan kannalta vapaan, kapean ja syrjäisen alueen kyläkoulujen kapasiteetti ei riitä kaikkien halukkaiden opiskeluun, ja alueen pakolaiskeskukset ovat täynnä poliittisia pakolaisia. Suomen hallitus on auttanut tilannetta lakkauttamalla kyläkoulujen rahoituksen, joskus toimintaluvatkin. Koulut ovat kuitenkin siirtyneet maan alle, ja suojelupoliisi ja valtakunnallinen kielipoliisi pelkäävät jopa satojen lasten oppineen espanjan, kiinan, venäjän, saksan tai ranskan kieliä. Sadat ihmiset ovat ilmoittaneet äidinkielensä englanniksi, sillä englanninkielisenä edustaa toiseutta ja vähemmistöä. Toiseutta ja vähemmistöä edustavien ihmisoikeuksia ei sentään raskita polkea, joten heidän identiteettiään ei voida pakolla muuttaa, eikä siksi heitä ei saa pakolla kaksikielistää. Pohjois-Karjalassa onkin Suomen suurin anglosuomalainen vähemmistö. Se on maakunnan suurin germaanista kieltä puhuvien etninen ryhmä.

Vaikka Suomen Postin Itella Finlandin toiminta on uuden, vuonna 2004 voimaantulleen kielilain toimesta suomalaisalueilla lakkautettu, epäilee suojelupoliisi Pohjois-Karjalaisten aktivistien salakuljettavan rajan yli Venäjälle viestejä, joissa pyydetään Venäjän nykyisen tsaarin sotilaallista tai taloudellista apua. Rajan yli molempiin suuntiin kulkevista tukkirekoista on löydetty joitakin puunrunkoja, joissa on ilmeisesti kyrillistä kirjoitusta. Kaksikielisenä organisaationa suojelupoliisi ei kuitenkaan ole vielä kyennyt näitä "käsittämättömiä harakanvarpaita" tulkitsemaan. Rekkajonot rajoilla ovat kasvaneet kymmenien kilometrien mittaisiksi kielipoliisin syynätessä jokaisen puunrungon.

Lakiehdotus kyrillisen kirjoituksen julkisen esilläpidon kieltämiseksi "aidon kaksikielisyyden" toteuttamiseksi menee näillä näkymin läpi eduskunnassa lähiviikkoina. Kyltit, mainokset ja tienviitat, joissa on tekstit ovat suomeksi ja venäjäksi, on jo etukäteen poistettu Joensuun katukuvasta kohteliaana eleenä maan ruotsinkielistä vähemmistöä kohtaan. "Rasistiset pikkuskinit", kuten opetushallitus joensuulaisia opiskelijoita kutsuu, kuitenkin toisinaan turmelevat julkista omaisuutta palauttamalla näitä kylttejä.

Pohjois-Karjalaiset kutsuvat yleisesti maakuntaansa Suomeksi, kun taas muuta "Suomea" kutsutaan useilla pilkallisilla nimityksillä, kuten Ruotsiksi, Finlandiksi, sortomaaksi, vainomaaksi tai Östlandiksi. Maakuntaa ympäröi muuta "Suomea" vastaan paljaaksi hakattu epävirallinen rajavyöhyke, jota valvovat paikalliset puolisotilaalliset suojeluskunnat. Rajavyöhykettä on myös yritetty laittomasti tulvittaa mm. Höytiäiseltä kanavoidulla vedellä, jotta Pohjois-Karjalasta muodostuisi saarimaakunta. Toiveena on, että saarimaakuntana Pohjois-Karjalakin saisi kielivapauden. Monin paikoin rajaa voi nähdä laittomia kylttejä, joissa lukee pelkästään Suomi - ei Suomi-Finland, kuten uusi kielilaki edellyttäisi. Valtiollinen kielipoliisi ja paikalliset suojeluskunnat pelaavat eräänlaista kissa-hiiri-leikkiä ympäri maakuntaa. Suojeluskunnat pystyttävät yöllä kylttejä, tienviittoja, muistolaattoja, hautakiviä ja opasteita suomeksi, karjalan kielellä ja venäjäksi, ja kielipoliisi poistaa ne päivällä.

Laajoja osia Pohjois-Karjalaa on julistettu alkuperäisen kulttuurin suoja-alueiksi taikka luonnonsuojelualueiksi. Näilläkin alueilla vallitsee tietysti maan virallinen kaksikielisyys, mutta käytännössä metsänvartijat eivät aina välttämättä osaa palvella hirviä ruotsiksi. RKP on erittäin huolissaan tilanteesta, ja aikoo lähivuosina asuttaa Pohjois-Karjalaan ruotsinkielisen asukkaan, jotta viranomaisten kyky palvella ruotsiksi voitaisiin panna koetukselle ja koituneista ongelmista vastuulliset asettaa syytteeseen.

Tulevaisuus[muokkaa]

Top Secret.png
Tämä kappale ilmestyy vain niille lukijoille, joilla turvaluokitus on B3 tai ylempi. Kappale sisältää huippusalaista vakoilutietoa, jota et saa paljastaa muille

Turvaluokituksesi ei ole riittävä. (Need 7000€)


Lähteet[muokkaa]

  • Nestor: Nestorin kronikka (1095)
  • Tuntematon tekijä: Kolvananuuron kääröt (säilyneet versiot 1600-1700-luvuilta)
  • Siististi pukeutunut herrasmies (viimeisin havainto Paiholan kirkonkylältä vuonna 1999)
  • Kansanperinne (kerätty 1840-2003 lähinnä Ilomantsin ja Nurmeksen seuduilta)
  • Kaleva: Tuohiraamattu
  • Hiidet (suullinen tiedonanto unen ja valveen rajamailla juhannusyönä 2002 taikka 2003)
  • Suojeluskuntalainen-lehti (12.6 2007)
  • Salaisen poliisin nauhoite (2007)
  • Epämääräiset huhut (keväästä 2008)

Katso myös[muokkaa]