Tampereen kaupunginosat

Hikipediasta
(Ohjattu sivulta Pispala)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Information.gif Voi olla, että tämä artikkeli ei ole syvältä, mutta ainakaan siinä ei ole kuvia.
Tee päivän hyvä työ ja kuvita artikkeli mielellään aiheeseen liittyvillä kuvilla.
Tarkempia tietoja saattaa löytyä keskustelusivulta.
Pääartikkeli: Tampere
Tampere vaakuna.png

Amuri[muokkaa]

Amuri on Tampereen keskustan kupeessa sijaitseva alue, joka myös luokitellaan Tampereen "pääkaupungiksi". Amurissa on suuri yhdyskunta vieroittuneita kiviboxeissa asuvia ihmisiä ja muutama ruotsalainenkin. Amurin laadukkaista palveluista mainittakoon Väinö Linnan puisto, K-Market ja Pub Amuri viihtyisine terasseineen. Tampereen ylpeys, Särkänniemi, sijaitsee aivan Amurin kupeessa, mutta valitettavasti kaupunginosan asukkaat eivät ole vielä keksineet keinoa ylittää, alittaa tai porata tunnelia välissä olevan rautatiesillan ohi pääsemiseksi. Alueen asukaat hakevat vetensä vanhaan malliin kaupunginosan yhteisestä kaivosta ja laskevat jäteveden delfinaarion (kts. vedenpuhdistamo) kautta Näsijärveen. Amuri on tunnettu ja tunnustettu työläiskaupunginosa. Siitä on muistona esimerkiksi Amurin työläis(=kulakki)museokortteli. Museo on varsin tunnettu polttoraudoista, puujaloista ja lukuisista korttelin vanhan saunan kiukaalle mädäntyneistä vauvan ruumiista (kts. synnyttäminen saunassa).

Atala[muokkaa]

Atala (ruots. Att Betala) on Tampereen itäisessä kolkassa sijaitseva peräkylä, jota ei tunneta yhtään mistään. Atalan palveluihin kuuluvatValintatalo ja Apteekki(ainoita asiakkaita ovat hokaripojat, jotka ostavat sieltä itselleen nuuskatykkejä). Atalassa toimii myös pelätty pikkurikollisliiga Los Atalas, jotka liikuessaan kantavat mukanaan vähintään yhtä ydinasetta. Jotkut pitävät Los Atalaksen olemassaoloa vain urbaanilegendana, mutta ne jotka ovat itse nähneet sen, tietävät mistä puhutaan. Jos joskus sattuu Atalan alueella olemaan Mossen tiellä, tulee koko -95 syntyneiden lapsien joukko ja hakkaa maan rakoon. Atalassa on myös Mikon Leipä, joka toimii kesäisin mopopoikien kuminpolttopaikkana. Talvisin Atalan nuoriso kokoontuu joko Metsäjästadionille tai sitten Atala-areenalle. Kummalakin kentällä voi nähdä pari hassua poikaa vetelemässä ja loput polttamassa tupakkia vaihtopenkillä. Suurin osa Atalan nuorista ovat ahdasmielisiä ja pitävät muuta maailmaa pelottavana ja pahana paikka. Joskus tupakkaniksoissaan nuoret päättävät lähteä pyhiinvaellusmatkalle Linnatuvalle, jossa Sirpa ja Leinolan hurjat viettävät päiviään tupakkaa poltellessaan. Atalan huikeat mopo/moottoripyöräjengit ovat todellisia pommittajia. Atalan koulun alakatokselta voi kesäsin löytää jos jonkinnäköistä vehjettä; lähes vakioderbit ja yksi vakio DT peittävät näkymää, taustalla voi nähdä legendaarisin PV:n jota isopäinen omistaja rassailee. Atalan seuduilla voi myös joskus harvoin nähdä customoidun näsärin tai sitten jonkun YZF-R kuskin joka on täräyttänyt auton perään pärrällään. Mopoautojakin Atalasta valitettavasti löytyy, mutta niitä karsiutuu katukuvasta suhtkoht tasaiseen tahtiin, kun nuoret kuskit ajavat mautoillaan betoniporsaita päin. Tästä huolimatta Atalassa on väh. 2 mopoautoa asukasta kohden.

Hakametsä[muokkaa]

Hakametsä on Tampereen henkisen elämän keskus. Se on tosin aivan aina ja joka kerta kaikilta ulkopaikkakuntien pyhiinvaeltajilta hukassa. Paikallislinjojen kuljettajat eivät suostu edes lahjuksista, kuten salaa hihasta hivutetusta pikku konjamiini-putelistakaan huolimatta tämän Mansen Päätemppelin sijaintia paljastamaan - saatikka sen läheisyyteen sitten ketään saloihin vihkiytymätöntä kuljettamaan. Kansantaru kertoo, että siellä palvotaan Pyhää Lötähöntsää. Vakiosatu nr.2 kertoo, että Manzen-Zuhari eli faksitöräri ajaapi hallille, mutta 100 eken eli täyten huntin panttimaksusta, muuten menee sekin hommeli hanttiin..!

Haukiluoma[muokkaa]

Pääartikkeli: Haukiluoma

Haukiluoma on Tampereen kaupunginosa, joka sijaitsee siellä missä sinä et.

Haukiluomassa on huonot ulkoilumaastot varsinkin Pikku-Horhan alueella (Haukiluoman ja Lintuviidan välinen korkea hyppyalue josta putoaa helposti), tosin talviaikaan suuri osa sen ulkoilureiteistä on varattu kiitäjille. Haukiluomasta on lisäksi lyhyet matkat Ylöjärven puolella oleville laajoille metsästysalueille, Pyllymuron varren ulkoilureiteille, Tohlopin suomaastoille sekä Mustavuoren mäkimaastoihin. Lisäksi uuden Kuruntien itäpuolella (Nokialla) oleva laaja metsäalue on mainio ulkoilualue myös haukiluomalaisille. Haukiluomassa asuu köyhiä ja työttömiä.

Hervanta[muokkaa]

Pääartikkeli: Hervanta

Ikuri[muokkaa]

Pääartikkeli: Ikuri

Kalkku[muokkaa]

Pääartikkeli: Kalkku

eli Kalkku-City on Tampereen läntisin kaupunginosa Nokian ja Tampereen rajalla.

Kaukajärvi[muokkaa]

Pääartikkeli: Kaukajärvi

Laukontori[muokkaa]

Laukontori on Tampereella sijaitseva satama, josta lähtevät Royal Caribbean Cruisesin laivat kohti Dominikaanista Tasavaltaa. Paikalta voi ostaa evääksi Tapolan mustaa kesäaikaan, talvisin pitää kiepata Punjabin kautta.

Leinola[muokkaa]

Leinolan ja Linnainmaan rajat joskus joltain sekoittuvat traagisesti, sillä jos joku linnainmaalainen ylittää Leinolan rajan luvattomasti, hänet hakataan (parhaassa tapauksessa). Leinola on Itä-Tampereen pahin ghetto, jota terrorisoi mm. Leinolan Bädärit, mopoautoilevat jonnet, aitoniitynkatulaiset ja ala-astelaisia hakkailevat 8.Lk.

Leinolassa sijaitsee myös Uha-Ahmadin ja Mohammed ali shuhan pitämä karvakäsipizzeria sekä Mikonleipä ja Sale, josta jonnet usein käyvät ostamassa ES:ssän korviketta, MG:tä, koska eivät voi rajariitojen takia mennä Linnainmaan cittariin.

Lentävänniemi[muokkaa]

Lentävänniemeen ajaa jokunen linja, ja joka mukavasti kiertäen pyörittää jonnekin hämyiselle peräpysäkille eli takatopparille. Linja ajaa kuitenkin takaisin Manse-Cityyn muutaman hassunhauskan eskoottisen Kebab-kioskin kautti. Lentävänniemellä on kivikkoiset kalliot, muttei ne o noi kuulut Tahronportaat, jokka o Pyynikil!

Lielahti[muokkaa]

Pääartikkeli: Lielahti

Linnainmaa[muokkaa]

Linnainmaa on itä tampereen pahin ghetto Atalan kyljessä.Linnainmaalla voi tavata kaikenlaista porukkaa kodittomista Kirviälänkadun sisäpihatunnelissa majailevista spugeista niihin rikkaisiin jääkiekkoilijoihin. Linnainmaalla on myös koko itä-Tampereen pelätyimmät gangstat. Linnainmaan varoituskyltit varoittavat myös mopoautoista joita kyseisessä kaupungiosassa on huomattavasti koko Tamperetta enemmän. Siellä liikkuessaan on myös muistettava käsidesi sekä puukko, sillä itä-Tamperetta pitää hallussa LMC joka ei tunne armoa. Toisinaan linnainmaalaiset kasvattavat virusmatoja nuuskakiekoissa ja myyvät niitä penskoille saadakseen linnainmaalaisuuden mahdollisimman yleiseksi koko Tampereella. Itä-Tampere! Represent

Nekala[muokkaa]

Nekala sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, vain kolmen ja puolen promillen harhailun päässä rautatieasemalta. Paikka tunnetaan varakkaista ihmisistä sekä koirista. Paikallisia palveluja: Maailman kuuluisin Kahvila Katiska, kulttuuriravintola Railo, Riihitien urheiluareena sekä Wanhan Tapin legendaarinen Bingo sunnuntaisin. Nekalassa on myös lukuisia hotelleja kuten Grand Hotel Siirtolapuutarha. Nekalassa on myös Siwa sekä Bomber-suora jossa niin mopoilijat, skootteroijat, moottoripyöräilijät ja myös pyöräilijät on nähty pommittamassa maksimivauhtia. Suurin mitattu nopeus on 654 km/h. Sekä Vihku jossa ihmiset paiskovat muovia telineeseen ja 2000-luvulla syntyneet kakarat onkivat sekä sukeltavat muoveja ja pöllivät ne.

Parin vuoden ajan Nekalassa on majaansa pitänyt myös Legioonateatteri (ent. Kriminaaliteatteri), joka koostuu lähinnä työtävieroksuvista mielenvikaisesta juopoista eli teatteritermein taiteilijoista. Sisäisen apinansa löytäneet voivat testata luontaisia taipumuksiaan Nekalassa sijaitsevassa Tampereen kiipeilykeskuksessa. Onhan siä myös Sali jossa kuuluisa Rogerr nostaa rautaa penkistä! Nekalaan on myös suunnitella pohjoismaiden suurin kauppakeskus. Nekalasta pääsee myös kaikkialle, kuten Ikea (1 km). Mestarien liigassa pelaavat NePa on kotoisin Nekalan huudeilta. Alkoholin juominen on olennainen osa Nekalan alkuperäisasukkien arkitoimintaa. Toinen suosittu harrastus on talojen polttaminen ja tähän Nekala tarjoaa luontaisia edellytyksiä runsaalla puurakennuskannallaan. (Alhaisen) Sivistystasonsa Nekalan asukkaat hakevat Nekalan alakoulusta, vierailevia staroja varten on normaalikoulu Lähde?.

Vuonna 2009 Nekala valittiin Suomen [1]vaarallisimpien kaupunginosien kilpailussa kolmanneksi perintöprinsessaksi. Yleisten spekulaatioiden jälkeen, niin kahvila katiskassa, kuin kulttuuriravintola railossa päädyttiin siihen että pykälän tai kaksi paremman sijoituksen olisi saanut jos iltapukukierroksella ei olisi pukeutunut lainkaan. Nekalaa pidetään sen verran vaarallisena alueena, ettei poliisi uskallaudu alueelle lainkaan. Sen sijaan alueen lainvalvonnasta vastaa Etsivätoimisto Nekala [2].

Ylä-Pispala ja Ala-Pispala[muokkaa]

Ylä-Pispala ja Ala-Pispala sijaitsevat ei-kenenkään-maalla Tampereen ja muun maailman välisellä ankealla harjulla. Pispalan alue sai syntynsä, kun työläiset varastettuaan ensin rakennustarvikkeita, rakensivat luvattomia hökkeleitä syrjäiseen ja vaikeakulkuiseen maastoon. Nykyään Ylä- ja Ala-Pispalasta on kohtuullisen hyvät kulkuyhteydet Etelä- ja Pohjois-Suomeen Pispalan portaita pitkin. Pispalan asukkaisto on sekoitus viherpiipertäjiä, ituhippejä, vihaisia punkkarianarkisteja, pinttyneitä juoppoja, pikkurikollisia, nihkeitä pikkuvirkamiehiä, äkkirikkaita nirppanokkia ja mahtuupa joukkoon (sini)rillipäisiä kansanedustajiakin. Suosittuja gourmetravintoloita alueella ovat Chez Vaakko ja Restaurant Pizpala. Eräs varsin suosittu harrastus Pispalan/Tahmelan alueilla on kukkien kasvatus, monilla onkin veikeä pikku kasvimaa vaatehuoneissaan. Kesäisin pispalalaiset kokoontuvat Tahmelanrantaan tai Pyykkipuistoon soittamaan kitaraa ja möykkäämään, ja ne jotka eivät osaa tehdä kumpaakaan juovat kaljaa ja pelaavat suosittuja kansallispelejä kuten mölkkyä ja "viimeiset parit savut tuutista ulos"-leikkiä. Kuuluisia pispalalaisia ovat olleet mm Olavi Viita, Lauri Virta ja Kossu-Kalle. Pispalassa sijaitsee myös Suomen vanhin (lue heikkokuntoisin) yleinen sauna, Punaportin Sauna. Se on perustettu vuonna 1506.

Pispalassa voit tavata useita erilaisia eri lajeja edustavia rillirouskuja ja tekonivelkirurgeja. Usein Pispalalaiset ajattelevat olevansa muita ihmisiä ylempänä katso; Kansallinen Kokoomus

Pyynikki[muokkaa]

Pyynikki on Tampereella sijaitseva pusikko. On todettu että mm. Rölli ja Lumikki asuvat siellä. Pyynikin pusikkoon on eksynyt moni ulkopuolinen (yleensä Turkulainen) joka ei ole ikinä päässyt sieltä pois vaan elänyt elämänsä erakkona pienessä mökissä loppuuun asti.

Pyynikillä voit: Syödä itsesi täyteen rasvaisia munkkeja Pyynikin näkötornissa, hiihtää vaarallista hiihtolatua, uida (muista varoa laivoja), lähteä uimapatjalla Saunasaareen. (Hikipedia suosittelee!) Lisäksi voit tampata jaloja Tahdonportaita. Muista silloin varoa harjoittelevia Ilveksen ja Tapparan jääkiekon pelaajia!

Särkänniemi[muokkaa]

Pääartikkeli: Särkänniemi

Kärsännimi eiku Särkänniemi on Tampereen virrallinen ja virallinen huvituttelun kaapuntinosa. Siellä voit törmätä ja törsätä! Kuten esim. omituisiin olentoihin jotka pyörivät pörröpuvuissa-ansa. Pelikauden ulkopuolella ovat myös Ilveksen ja Tapparan peliasut sallittuja paikallisia pörröpukuja. Suurin osa Takon tehtaiden (v. -14, jo suljettu) ohella oleva Tammerkosken voimalaitos jauhaa enimmät energiansa juuri ja nimen omaan Särkänniemen päitä pyörryttäviin huvitutuspuiston laitteisiin. Niitä lienee noin viitisen kymmentä.

Tesoma[muokkaa]

Pääartikkeli: Tesoma


Ruotula[muokkaa]

Ruotula (tunnetaan myös nimellä golfkenttien viereinen skutsi) on Tampereen korpisin kaupunginosa. Ruotulan asuimisto on laajaa ja monikansallista. Ruotulan metsien miehiin kuuluvat niin hipit, kuin puukolla pöytiä veistelevät jantteritkin. Paikalliset polttavat kaasua Ford-autoillaan ja blunteillaan pitkin kyliä. Pitkää päivää tekevät Ruotulan kyrpäritarit päätyvät rankkojen viikonloppujen jälkeen hysteeriseen tilaan parvekkeillensa hihittämään milloin millekin. Usein he potevat tässä heikossa mielentilassa myös jonkin sortin Voodoo-menoihin liittyviä mystisiä selkäkramppeja. Ruotulasta ulkomaailmaan kulkevat heposkärryt 8 ja 42069. Myös legendaarinen viidakkolinja 90 kulkee sillon kun huvittaa. Ruotulan korpisoturit ovat yrittäneet soluttautua rajojensa ulkopuolella muun muassa lukioihin. Ruotulan alkuasukkaiden luonnonjumaluuksien palvontamenot tunnetaan myös nimellä Tammerfest. Ruotulan asukkaat tunnistaa rituaaliparrasta, sekä samasta ilmeestä jokaisessa tilanteessa (tunnetaan myös nimellä lusikkatesti-ilme). Ruotulan tunnetuin turistikohde ja suurin vetonaula "Ruotulan studio" siirtyi ajasta ikuisuuteen aiemmin tämän viimeisen koronapandemian sävyttämän vuoden aikana. Ruotula state of mind.

Vehmainen[muokkaa]

Vehmainen on Tampereen ja Kangasalan välinen itsenäinen kunta, joka tunnetaan siitä, että kukaan ei ole kuullut siitä. Paikkakunnalla ei ole porvarikartanoiden ja vanhusten lisäksi muuta kuin päiväkoti, homehtunut ala-aste sekä wannabe Tavaratalo K-market, joka toimii paikallisena amiksena. K-marketin katto on suosittu skeittialue sekä hyppytorni ja K-marketin metsässä humisee cottagecore ernuja, huumediilereitä ja kirvesmurhaajia. Vehmaisten ainoa vesiyhteys on Kaukajärven pohjoisosa, josta on tapana suorittaa siirtymäriittiä 5-vuotiaana uimalla Annalaan ja varastamalla sieltä resursseja, kuten posliinimukeja ja multaa. Kyseisen seremonian aikana Vehmaisten ainoa julkinen sauna käytetään rukoushuussina ja lopuksi marssitaan Krouviin juomaan ittemme kaatokänniin.

Kuten aikaisemmin on jo mainittu, Vehmaisissa asustaa persuporvareita ja vanhoja villasukkamummoja, mutta muutoin Vehmaisten asukasväki on kaikin tavoin tylsää ja pettymystä (nuoriso). Seutu on rauhallista - täydellistä masentuneille introverteille - täynnä virheitä pensaita (luontohippien unelma) ja naapureita jotka pakenevat toisiaan. Vehmainen on erinomainen paikka asua jos rakastaa kuunnella mopojengin terrorisointia ja naapuri-Kareneiden valitusta että miten se pensasaita kuuluu hoitaa. Tänne muuttaessa voi nauttia etuoikeuksista kuten linja 17:n lakkauttamisesta, linja 40:n epäluotettavuudesta sekä lokkien terrorisoinnista. Ainakin Kmarketista saa es