Oslo

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oslo (riikinruotsiksi Uuslu) lienee Norjan pääkaupunki. Vuonna 1997 kaupungissa tapahtui surullisenkuuluisa tulitaistelu, jonka voittajaksi selviytyi nykytiedon mukaan levykevandaali.

Oslo perustettiin 666 itsensä Saatanan toimesta. Pian maurit kuitenkin valtasivat kaupungin ja julistivat sen riippumattomaksi ja riippumatottomaksi tasavallaksi. Vuonna 700 paikan ottaneen vallankumouksen seurauksena Oslosta tehtiin osa Norjan veljeskuntaa. Oslossa elettiin suhteellisen rauhanomaista elämää vuoteen 1997 saakka.

Tilanne oli ollut jännitynyt koko vuoden 1997 ajan. 27. heinäkuuta tilanne riistäytyi käsistä, kun Wikipedian käyttäjät ja levykevandaali kokoontuivat Oslon keskustaan taistelemaan. Levykevandaali selvisi voittajaksi ja on siitä lähtien toiminut Oslon pormestarina. Levykevandaali pitää nyt hallussaan myös suurtaa osaa Wikipediasta.

Oslossa asustaa myös kummallisen hassun näköisiä pitkänaamaisia maahanmuuttajia. (lienevät japseja)

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä