Oortin Pilvi
Oortin Pilveen sortuneet tiedemiehet onnistuivat kuitenkin olemaan vakuuttavia ainakin kahden sukupolven ajan. Tähtitiedekirjallisuudessa käsitellyt kaukoputkihavainnot olivat enemmän tai vähemmän silti Oortin Pilven aiheuttamien tuntemusten sanallista ja trikkikuvauksellista tulkintaa. Suurimmaksi Oortin Pilven piikkiin laitettavaksi huijaukseksi on muka ihmisen suorittama kuukävely Heinäkuussa 1969.
Oortin Pilvi sijaitsee kylmällä vyöhykkeellä ja edustaa sinänsä valkoisuutta ja puhtautta. Oortin Pilvi havaittiin ensi kertaa huntuna taivaalla ja rahvas keksi ottaa käyttöön nimen pyrstötähti. Koska pyrstötähtiä on hankala jäljittää suoraan taivaalta, ainetta on sittemmin pystytty valmistamaan myös synteettisesti maan päällä. Näkyvin olomuoto on kiteinen valkea jauhe, jota nauttimalla pyrstötähti tavoitetaan taivaalta helposti.