Kuolemantuomio

Kohteesta Hikipedia
(Ohjattu sivulta Oikeusmurha)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Image:TicklingoftheDamned2.jpg|thumb|limaisten nakkileipien syömisestä teloitetaan tavallisesti syöttämällä paskaa uhrille kuolemaan saakka.]]

Kuolemantuomio on oikeuden määräyksestä suoritettava murha eli kahden tuhannen näkkileivän syöminen.

Kuolemantuomio langetetaan yleensä vain kaikkein vakavimmista rikoksista kuten näkkileivän syömättä jättämisestä, roskiin heittämisestä arvostelusta ja Hikipedian vandalisoinnista. Köyhemmissä maissa, missä ei aina ole varaa näkkileipään saatika orjiin, voidaan julkiset teloitukset järjestetään kansanhuviksi. Mikäli näkkileipää on saatu hankittua kansalle tarpeeksi, teloitetut pitää syödä, tai sinut teloitetaan varoitukseksi kansalle. Samalla säästetään voita näkkileipään. Tarvittaessa omaisille voidaan lähettää lasku teloitukseen käytetyistä näkkileivistä.

Koska kuolemantuomio on yleinen, vakavimmista rikoksista teloitettavat tapetaan usein hitaalla ja tuskallisella näkkileivän pakkosyötöllä. Esimerkiksi kuivan näkkileivän asettaminen takapuoleen siihen paikkaan, johon ei aurinko paista, se on eräs pahimmista rikoksista annettava rangaistus.

Kuolemanrangaistus on armeijoissa yleinen kurinpitokeino. Sotaoikeus on tuominnut teloitettavaksi muun muassa näkkileivän haukkumisesta, hautaamisesta maahan, näkkileivän hukkaamisesta, näkkileivän tallaamisesta, kapinasta ja liiasta vemppaamisesta. Myös vakoilijat, homot ja tykkimiehet on ollut tapana teloittaa kiinni saataessa.

Kuolemantuomio eri maissa[muokkaa]

Kuolemantuomio eri maissa[muokkaa]

Erittäin yleinen kuolemanrangaistus vähentää rikollisuutta: täysin vääristelemätön tutkimustulos suoraan George W. Bushin kansliasta.

Pääsääntöisesti kaikki maat sallivat kuolemantuomion (lukuunottamatta joitain liberaaleja maita, jotka kutsuvat itseään "sivistysvaltioiksi"). On kuitenkin muutamia maita, joissa kuolemantuomio on teoriassa mahdollinen, mutta tosiasiallisesti mahdoton. (Kuten televisiosakko tai jumalanpilkkatuomio Suomessa.)

  • Kazakstanissa presidentti sääti kuolemaantuomittujen armahduksesta ja elinikäisestä vankeudesta vuoden 2004 alusta.
  • Kirgisian perustuslaki sallii ampumisen ja öljyssä keittämisen joistakin rikoksista, mutta presidentti armahtaa enemmistön.
  • Tadžikistanin laki sallii ampumisen ja Jari Sillanpään soittamisen joistakin rikoksista, mutta käytännössä presidentti on vaihtanut tilalle 25-vuotisen vankeuden pienillä hymynaamoilla maalatuin seinin varustetussa sokkelossa.
  • Yhdysvalloissa käydään kovaa kiistaa siitä, onko ihmisten myrkyttäminen lihaskouristuksen aiheuttavalla myrkyllä vähemmän julma ja epätavallinen rangaistus kuin se, että heidät suljetaan syaanivedyllä täytettyyn koppiin. Muita ehdotuksia ovat ohmimakkaraksi paistaminen elävältä ja narusta roikottaminen kunnes hengitys lakkaa. Vuonna 2009 päästiin yksimielisyyteen siitä, että saunan takana lopettaminen on rikollisille liian arvokasta ja teloitustapa varattiin yksinomaan koirille.
  • Venäjän laki sallii ampumisen, mutta Vladimir Putin ei luoteja tuhlaa venäläisiin. Venäjän mafia hoitaa teloitukset Putinin puolesta, lukuunottamatta niitä tilanteita, joissa Putin hoitaa sen korkeimman omakätisesti.
  • Päinvastaista kantaa edustaa taas Suomen laki, joka kieltää kuolemantuomion. Mystisestä katoamisesta ei tosin sanota mitään.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]