Ohje:Kirjoittaminen

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hikipediaan tulee tolkuttomasti tavaraa päivittäin. Valitettavasti suurin osa siitä tavarasta häipyy/poistetaan saman tien. Jottei sinun hieno kirjoituksesi kokisi samaa kohtaloa, kannattaa vilkaista muutama pohdinta siitä, mikä tekee tekstistä sopivan Hikipediaan.

Sisällysluettelo

Tajunnanvirta ja sen vastakohdat

Suurin piirtein kolmeneljäsosaa Hikipedian artikkeleista on täysin puuta heinää. Mihinkään liittymätön hömppä voi olla huvittavaa, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Siltä menee äkkiä teho. Kun ihminen kirjoittaa etsi-ruutuun Jeesus, hän haluaa todennäköisesti lukea satiirisen kuvauksen kristinuskon merkkihenkilöstä eikä kuulla, että Jeesus on viisipäinen dinosaurus, joka asuu Neuvostoliitossa. Tajunnanvirtaa on nopea kirjoittaa, joten sitä täällä riittää, mutta suurin osa siitä on melko raskasta luettavaa, koska lukijan nappaava koukku puuttuu.

  • Esimerkki: Martti Ahtisaari on läski keksijä. Hänet tunnetaan mm. appelsiinien, vaseliinin ja rautanaulojen keksijänä. Hän kehitteli myös turskanfileerauskonetta 1700-luvulla Belgian kaakkoisosissa.
Ei järin hauskaa: Täyttä tajunnanvirtaa
  • Esimerkki 2: Martti on mukava mies, rauhan mies. Valitettavasti presidenttikaudellaan hän joutui median ryöpytykseen, ja nykyään läskit maatalon isännätkin muistavat Martin laastariposkisena, lihavana ja vaappuvana presidenttinä. Martti päätti näyttää kaikille ja on kahminut presidenttiuransa jälkeen paitsi kolme Nobelin rauhanpalkintoa myös yhden Oscarin parhaasta sivuosasta elokuvassa The Pacifier.
Hauskempi: Martti Ahtisaari on sovittelija oikeassa elämässä. Hän oli myös presidentti ja kävelytyyli oli yksi pilkanaihe hänen kaudellaan. Martista oikeasti tehdyn pilkan yhdistäminen hänen toimiinsa presidenttiuran jälkeen tekee keksitystä Nobelin rauhanpalkinnosta paljon nokkelamman pilan.

Totuuden ja fiktion sekoittaminen tai rajojen hämärtäminen tekee tekstistä mietitymmän oloisen - ja yleensä myös hauskemman.

Pitkä, mutta silti johdonmukainen ja näppärä artikkeli on parempi kuin monta keksitystä transilvanialaisesta kuninkaasta ja hänen toilailuistaan kertovaa kolmisanaista tynkää.

Älä tule Hikipediaan iloittelemaan kirjoittelemalla huonoa tajunnanvirtahömppää. Ensimmäinen munkkisota on malliesimerkki artikkelista, joita ei kannata tehdä.

Peruskikkoja

Johdonmukaisuus tajunnanvirrassa

Homo, vittu ja muut takuuhauskat keinot

Vältä kliseitä

Metahuumori ja sisäpiirin vitsit

Hikipedian sisäiset ilmiöt voivat toisinaan olla ihan mukava huumorin lähde, mutta kannattaa muistaa, että jos jokainen käyttäjä kehittää omaa sisäpiirin vitsiään (esim. keksimäänsä henkilöä) artikkelista artikkeliin, niin sivustosta tulee helposti sisäänpäin lämpiävä. Tämä taas ei houkuttele ihmisiä lukemaan tai kirjoittamaan. On kyseenalaista, kannattaako kehittää tyhjästä hahmoa tai tapahtumia, joiden ympärille alkaa tämän jälkeen rakentaa muita vastaavia keksittyjä artikkeleita. Ainakin niiden olisi onnistuttava todella hyvin. Tällaisen huumorin tajuamiseen liittyy usein se, että lukijan pitäisi tuntea kirjoittaja vitsin ymmärtämiseksi. On siis helppo huomata, että tällaista "huumoria" kannattaa välttää.

Joten

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut