Oblivion

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oblivion (tunnetummin Goblivion), on The Elder Scrolls -sarjan neljäs liitos, ja se sijoittuu Crydiilin osavaltioon Tamrielin maahan. Syylliset pelin takaa löytyvät Bethesda Skunkworksin päämajaluolasta USAsta. Pelin kehitys alkoi toisen maailmansodan jälkeen, ja se valmistui vuonna 2006, jonka jälkeen se päätyi melko luonnollista tietä kaupan hyllylle.

Oblivionin, kuten kaikkien kaltaistensa pelien, tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon arvokasta tavaraa kunnes pelihahmon repussa ei ole enää tilaa ja tämä ei pysty liikkumaan. Pelin aikana voi tavata useita saman kohtalon kohdanneita kivettyneitä seikkailijoita, joita keräämällä voi aloittaa oman puutarhatonttubisneksen. Kun pelaaja on tehnyt kaiken tarvittavan ja kerännyt kaiken arvokkaan, peli palkitsee korruptoimalla kaikki tallennustiedostosi ja pelin voi aloittaa alusta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Juoni

Pelaaja aloittaa vankilasta murhaajana ja raiskaajana, kun yhtäkkiä Crydiilin sotaherra Urinal Septim tulee henkivartioineen ja päästää hänet vapaaksi, koska heidän kulkureittinsä kulkee juuri pelaajan vankisellin läpi.

Yllättäen pelaaja huomaa, että linnakeikka on vihastuttanut koko Crydiilin eläinkunnan ja kaikki haluavat päästää hänet päiviltään. Lopulta kun demonit on piesty, pelaaja saa lämpimän taputuksen olalle ja sympaattisen hymyn palkkioksi. Kyllä kannatti käyttää tähänkin peliin puoli päivää elämästäsi!

[muokkaa] Killat

Peli ei rajoitu pelkästään elävien olentojen tappamiseen ilmaiseksi. On myös mahdollista päästä kiltaan, jolloin voi tappaa niitä rahasta.

  • Säännönrikkojien kilta

Pieniä metsähaltiahomppeleita jotka palvovat kerjäläisiä, koska nämä "vaklaavat" legioonalaisia ja näiltä saattaa tulla jopa tietoa näkikö legioonalainen heidän piiloleikkinsä. Ja voit myös jopa tappaa kerjäläisen ja sen vuoksi joudut maksamaan monta tonnia jollekkin hepulle, joka laittaa rahat aseisiin jolla voitaisiin tappaa lisää kerjäläisiä, joka on tietty sääntöjen vastaista, mutta sääntöjä kannattaa rikkoa, koska eräs sääntö on että sääntöjä pitäisi rikkoa, mutta jos rikkoo sitä sääntöä, rikkoo sääntöä. Eli rikot aina sääntöä, jonka vuoksi joudut maksamaan lisää rahaa, joilla voidaan lahjoa jäseniä rikkomaan lisää sääntöjä!

  • Hevareiden veljeskunta

Aivottomien murhaajien "kilta" jossa nämä nämä asustavat pienessä homoluolassaan ja palvovat "iltamammaa" joka käskee näiden tappaa kaikki viattomat ihmiset ja vastineeksi tämä kertoo näille iltasatuja! Jos rikot säännöistä suurinta - tapat veljeskuntalaisen, iso paha haamu "Shithis" tulee sänkysi viereen yöllä ja kertoo sinulle niin pelottavia iltasatuja että näet yöllä painajaisia!

  • Maagien kilta

Kasa nörttejä, jotka kuvittelevat muuttavansa roskaa ruoaksi. Älä maista näiden tarjoamia litkuja josset ole varma että nämä eivät kusseet siihen. Nämä myös pakottavat sinut hakemaan jotakin melkein sukupuuttoon kuollutta Nörttijuurta, jota eräs hörhö pyytää tonneittain, kunnes lopulta hän palkitsee sinut käskemällä sinun viedä kaikki takaisin luontoon koska on erittäin huono tapa repiä kasveja luonnosta!!

  • Veneenveistäjien kilta

Tiesitkö että voit tappaa myös veneitä, puhumattakaan että voit veistellä niitä veitsellä?

  • Teloittajien Taistelijoiden kilta

Joudut pelastamaan joka tehtävässä jotain viemärirottia, joita on todella vaikea tappaa, mutta miekalla yleensä pärjäät näitä vastaan, sillä nämä hyökkäävät aina kimppuun, eikä niitä voi pelastaa, ja jos rotta kuolee, niin sinut teloitetaan. Tiivistettynä: Sinut teloitetaan. Jossei sinua teloiteta, menet taas pelastamaan rottia, jotka tällä kertaa tappavat toisia, jonka vuoksi nämä teloitetaan ja tehtäväsi menevät mönkään ja sinut teloitetaan, koska ei ole tehtäviä!

  • Arena

Maailman paras kilta jossa teurastat viattomia gladiaattoreita. Kun olet saavuttanut suuren päägladiaattorin arvon, voit jopa kuunnella fanisi morkkausta: "BYAZURABYAZURABYAZURA! I CAN SENSE A LITTLE GAY IN YOU!", jonka jälkeen voit yrittää päästä tästä eroon ja katsoa kun tämä mysteerillisesti ilmestyy takaisin nurkan takaa.

Kiltojen nimet antavat kuvan, minkälaisia tehtäviä sen jäsenenä saa tehdä – paitsi veneenveistäjien kilta, jossa ei oikeasti ole veneitä, tai arena, joka ei ole kilta vaan aivottomien lihaskimppujen oma pikku teloitusleiri. Eli siis hevarikillassa kuunnellaan heviä ja kuunnellaan iltasatuja, varkaiden killassa varotaan rikkomasta sääntöjä jotta rikottaisiin sääntöjä, maagien killassa ollaan mageita ja juodaan kusta, taistelijoiden killassa taistellaan vastaan rottia jotka teloituttavat sinut!

[muokkaa] Rodut

Oblivionissa on useita pelattavia rotuja aina ihmisestä torakkaan lisäämään lisää mielenkiintoa tallennustiedostojen korruptoiduttua.

  • Imperiaalit ovat Crydiilin pääasuttajia ja orjuuttajia. He laittavat muille roduille turpaan.
  • Örkit ovat vihreän värisiä ihmismäisiä otuksia. Heitä ei onneksi ole paljoa Crydiilin alueella. Imperiaalit ovatkin koettaneet häätää heitä sukupuuttoon piilottamalla kaupoista hammastahnoja, jotteivät Örkit saisi pestyä kahta ulointa raateluhammastaan.
  • Korkeat haltijat ovat keltainen pitempi versio Pimeistä Haltijoista. Heillä on paljon manaa ja heittelevät tulipalloja arvaamattomien niskaan.
  • Pimeät haltijat ovat parempia miekan kanssa. Heidän punaiset silmänsä johtavat harhaluuloihin hampun polttelusta, mutta tämä on propagandaa, jota kateelliset imperiaalit levittävät. Pimeitä haltijoita kutsutaan myös dunmereiksi. Syyt ja juuret tähän nimitykseen eivät ole yleisessä tiedossa, eikä sillä olekaan mitään väliä.
  • Kah-jiitit ovat ihmisen kokoisia kahdella jalalla kulkevia, mutta silti jostain syystä eläimiä. He saavat kaikilta turpaan, mikä selittää heidän kovan huumeiden käyttönsä Tamrielin alueella.
  • Nordit asustavat Tamrielin pohjoisilla puolilla ja ovat osa ihmisrotua. Heidän barbaarisiin tapoihin kuuluu muun muassa veden heitto kuumille kiville suljetuissa tiloissa, ryyppääminen, riehuminen, huutaminen ja avantouinti. Suksiin he eivät koske, koska pitävät tätä ihan homojen hommana.
  • Metsähaltijat pitävät hiihtämisestä jopa niin paljon, että ovat kirjaimellisesti suksineet kuuseen asuessaan korkeiden puiden latvustoissa. Crydiilin alueella heitä valitettavasti tavataan, mutta heidän pieni kokonsa usein jättää heidät niin sanotusti tutkan alapuolelle. Ehkä hyvä niin.
  • Torakka on pieni mutta pippurinen lisäys Oblivionin maailmaan, jonka saat maksamalla $ 203 Bethesdalle kirjekuoressa käteisenä merkkaamattomilla seteleillä. Useiden pelaajien mielestä pelin paras rotu. Useat pelaajat ovat kuitenkin valitettavasti idiootteja.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä