Noita

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Noidat näyttävät usein rumilta naisilta.

Noidaksi kutsutaan henkilöä, joka omaa epämääräisiä, pelottavia ja outoja kykyjä kuten kahvinkeittotaidon tai itsekseen puhumisen mahdin. Noitia on vainottu kautta maailmanhistorian, mikä on hyvä asia, sillä he ovat täysin pahuuden ja pimeyden voimien turmelemia ihmisraunioita. Noitia kannattaakin varoa, sillä he harrastavat mm. bondagea, bakkanaaleja ja joukko-orgioita ja sieppaavat säälimättä jokaisen lähelleen tulevan ihmisen mukaan näihin turmeltuneisuuden kinkereihin.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elinympäristö

Noidat asuvat yleensä keskellä synkkää metsää rupuisessa risumajassaan, josta käsin he toivovat pahaa kaikille muille metsän ulkopuolelle jääville eliöille. Noidat saattavat elää myös leivintarvikepurkeista rakennetussa hökkelissä tai mutaisessa maakuopassa. Suomessa noitia esiintyy lähinnä Lapin korkeimmilla tuntureilla.

[muokkaa] Elämäntehtävä

Noidat syyllistyvät usein hatisminiinismiin.

Noidat pyrkivät salaperäisillä toimintatavoillaan tuhoamaan ympäröivän maailman (50 metriä noidan ympäriltä yhdellä taialla) valtarakenteet ja romuttamaan yhteiskunnan peruskivet, jotta voisivat elää vapaasti magiikan ehdoin. Noidat eivät osallistu politiikkaan mutta haukkuvat jatkuvasti sen hetkistä hallitusta "paskaksi.", mikä on aivan totta. Nämä tavoitteet noita toteuttaa yleensä raiskaamalla oravia tai hyppimällä vouhottaen ympäriinsä pelotellen pahaa aavistamattomia voikukkasia ja sieniä. Näin luullaan yleisesti ainakin hipahtavien (tai tripahtavien) sivarien keskuudessa.

Noitien pyhän kirjan Splöön käskyjä noudattaen noidat toteuttavat kukin - ihmisten mielestä - pimeää päämääräänsä. Noitien itsensä mielestä taikuus on hauskin tapa toteuttaa itseään, mutta typerät ihmiset eivät vain tajua menettämiään mahdollisuuksiaan, vaan raatavat ja heräävät joka aamu tylsämielisinä istumaan joukkoliikennevälineissä päästäkseen työpaikkakiusattavaksi. Noitien ei tulisi mieleenkään uhrata itseään ja elämäänsä näin triviaalilla tavalla. Valtaapitävät herrat vain ovat pyrkineet tukkimaan heidän käkättävät suunsa aikojen alusta lähtien, jotta voisivat itse paistatella päivää rauhassa terassilla. He pelkäävät taikaa, kun heidän vahvin aseensa on lapsesta asti ollut nyrkki, isältä pojalle, millä nyt ei ole ennenkään ratkaistu yhtään mitään.

Noidat pitävät keskenään kokouksia Kyöpelinvuorella, jonne he lentävät tarujen mukaan luudanvarsillaan, mutta Finnairin koneet vastaavat lähes samaa matkustusmukavuuden laatuluokkaa, joten oletettavasti noidatkin lentävät sinne lentokoneilla.

Noidat saattavat myös syödä pieniä lapsia, mutta gastronomiset poikkeavuudet on yleisesti hyväksytty jo aikoinaan 1500-luvun Ranskassa, jossa edelleen syödään vesiliskon silmiä, etanoita ja kissankieliä.

[muokkaa] Miten tunnistat noidan?

Noidat nauttivat perversseistä seksileikeistä. Itsensä polttaminen ja bondage ovat heidän lempiharrastuksiaan.

Noidilla on yleensä nenässään syylä, luomi tai jokin muu epäilyttävä ja täysin paranoormaali ulkoinen objekti. Noitien hampaat ovat keltaiset ja lohkeilleet, koska niitä ei ole koskaan harjattu. Noidan hengitys saattaa haista myös hieman savusilakalle tai vuohenjuustolle.

Noidilla on yleensä käsissään pitkät raatelukynnet tai silkkihansikkaat, joilla he huitovat ohikulkijoita ja katukiviä. Noidan kädet ovat yleensä ryppyiset ja täynnä erilaisia näppylöitä, jotka on yleensä saanut aikaan jokin nykylääketieteelle vielä tuntematon tauti tai liian railakas onanointi ja haureuden harrastaminen metsäneläinten kanssa (etenkin oravien). (Varma tieto Pappiskokous 13.13.1313).

Noitien käyttämät suippopäiset seremoniahatut ja mustat viitat ovat tuttuja asioita populaarikulttuurista ja vanhempien vaatekaapista, mutta nykyaikana noidat saattavat pukeutua miten haluavat. He kuitenkin suosivat edelleen kerrospukeutumista ja saattavatkin pitää yllään monta eri vaatekokonaisuutta samaan aikaan.

Varhempi noitien pukeutuminen oli rituaalinomaista ja se on jäänyt tuntemattomaksi alueeksi historiassa. Heidän ympärillään on aina kiemurrellut käärmeitä, parveillut pöllöjä, lojunut kissaeläimiä leijonista lumitiikereihin ja aina kippurahäntäisiin kolleihin saakka.

Nykyisin noidan voi myös tunnistaa käkättävästä naurusta, runsaasta keskisormen näyttelystä ja hieman aaltoilevasta, narisevasta äänestä, joka usein sisältää paljon voimasanoja.

[muokkaa] Noita ja yhteiskunta

Noitia on vainottu kautta aikojen, johtuen näiden inhottavuudesta ja perversseistä harrastuksista, väittävät papit ja muut ns. jumalanmiehiksi ilmoittautuneet. Noitia on ruoskittu ja heistä on myöhempienkin aikojen pappien iloksi jäänyt melko suuri määrä sadistisia alastonkuvia rovion päällä esitettyinä. Useilla papeilla ei vain ole ollut sen enempää mielikuvitusta elää fantasioitaan pelkästään päänsä sisällä.

Nykyaikana noitien määrä on palautumassa sukupuuton partaalta normaalitilaan ja heitä näkyy katukuvassa yllättävän usein. Noitain Kinkerineuvosto ja Näyttöryhmä (NoKiNeNä) on noitien oma maailmanlaajuinen järjestö, joka pyrkii edistämään noitien hyväksymistä modernissa yhteiskunnassa. Tämä on kuitenkin tuottanut hankaluuksia, sillä keskivertonoita ei tiedä paljon mitään ympäröivästä maailmasta, ja noidilla on yleensä pinttynyt pelko tietotekniikkaa kohtaan. Nokinenän suoralta radioaalto-kanavalta voimme kuitenkin seurata lähes joka joulu ja pääsiäinen noitien tosielämää ennakkoluulojen poistamiseksi. Kippurahäntä ja muut taikakissat osaavat käsitellä noitia. Voimme oppia heiltä paljon, mutta hygieniapuoli ihmiskunnalla on hiukan kehittyneemmällä tasolla (vrt. tiskien nuoleminen).

[muokkaa] Mitä teet, jos tapaat noidan?

Jos tapaat noidan, näyttele kuollutta! Mene maahan makaamaan ja ole aivan hiljaa. Vaatteiden riisuminen ei ole pahitteeksi, jos olet hyvännäköinen mies. Noita joko jättää sinut rauhaan tai raiskaa sinut riippuen siitä, millaiset asiat häntä miellyttävät. Noita saattaa myös tunkea sieniä peräsuoleesi, jos niin pyydät, joten muista tarkistaa allergiasi ennen kuin astut Noidan asuinalueille tai tutkimattomiin taikametsiin.

[muokkaa] Katso myös:

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä