Nikita Hruštšov

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop hand.png Nikita Hruštšov on julistettu idiootiksi Yhdistyneiden kansakuntien
Ole oma itsesi, ja se riittää” -julistuksen liian kirjaimellisen noudattamisen vuoksi.
Kekkonen yrittää turhaan selittää ilmeisen humalaiselle Hruštšoville.

Nikita Sergejevitš Hruštšov (17. huhtikuuta 189411. syyskuuta 1971) oli Neuvostoliiton johtaja, joka hakkasi kenkää pöytään YK:ssa. Ja muutenkin, jos jokin asia ei miellyttänyt häntä, tai vaihtoehtoisesti silloin, kun jokin asia miellytti häntä erityisesti. Käytöstä selittää se, että Hruštšov oli tavallisesti juovuksissa.

[muokkaa] Valtaannousu

Hruštšov onnistui nousemaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen huipulle mielistelemällä Stalinia kaikin mahdollisin tavoin, joita känninen mieli vain keksii. Stalinin kuoltua Hruštšov piti pitkän puheen, jossa haukkui Stalinin epäkelvoksi, julmaksi ja pahaksi hallitsijaksi sekä ylipäänsä ikäväksi ihmiseksi. Itse Hruštšov osoittautuikin suunnattoman humaaniksi poliitikoksi, joka teki aina moraalisesti oikein ja käyttäytyi sivistyneesti ja hillitysti. No ei nyt sentään oikeasti. Hän osoittautui harvahampaiseksi juopoksi, joka muuttui väkivaltaiseksi nousuhumalassa ja sietämättömän sentimentaaliseksi sen jälkeen.

[muokkaa] Neuvostoliiton johtajana

Hruštšov muistetaan erityisesti pääpahis Auric Goldfingerin roolista James Bond -elokuvassa Kultasormi vuodelta 1964.

Kun Hruštšov Neuvostoliiton johtajana tuomitsi Stalinin toimet, ajattelivat unkarilaiset kunnon kommunisteina poistaa Stalinin patsaat julkisilta paikoilta, kun tämä kerran oli ollut niin epäkelpo tyyppi. Hruštšov valitteli myöhemmin tätä väärintulkintaa: "Vaikka henkilökultti olisikin lähtökohtaisesti huono asia, ei se tarkoita sitä, että siitä pitäisi luopua. Saatanan tyhmät madjaarit!"

Hruštšov oli talonpoikaista syntyperää ja piti itseään eksperttinä maatalouskysymyksissä. Hän laati kunnianhimoisen suunnitelman, jonka nojalla koko Neuvostoliiton Keski-Aasia oli määrä muuttaa kolhoosipelloiksi, jotka tuottaisivat niin tolkuttomasti viljaa, ettei vodkavarannon ehtymisestä olisi pelkoa. Valitettavasti Hruštšov oli tuhannen kännissä laatiessaan suunnitelmaa, eikä siitä tullut mitään.

Ulkopolitiikkaa Hruštšov johti edellä kuvatulla kenkämenetelmällään. Panokset olivat kylmän sodan maailmassa korkeat, ja Hruštšovin ja Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn lapsellinen vedonlyönti siitä, "kuka ehtii ekana Kuubaan" johti pian "kuka painaa ekana laukaisunappulaa" -kisaan. Lopullinen taisto käytiin turnauksessa, jossa Hruštšov ja Kennedy olivat vastakkain tuijotuskilpailussa. Hämmästyttävää kyllä, molemmat saivat samanaikaisesti krampin ja räpäyttivät silmiään täsmälleen samalla hetkellä. Tulokseksi tuli tasapeli ja maapallo sai hieman lisää elinaikaa.

Hruštšov päätettiin syrjäyttää puolueessa, koska A) hänen jatkuva kännäämisensä vaikeutti Neuvostoliiton politiikkaa B) sosialistisessa maassa johtaja täytyy syrjäyttää aina silloin tällöin. Hruštšovin tapauksessa ei tarvinnut käyttää väkivaltaa; hän suostui vetäytymään kotiarestiin, kun hänelle luvattiin rajattomat viinatoimitukset loppuiäksi. Hruštšov vietti elämänsä ehdottomasti hauskimmat seitsemän viimeistä vuotta kotiarestissa tehdäkseen tilaa NKP:n valmistamalle vahanukelle, joka kulki nimellä Leonid.


CommieBac.jpg Kaikki maailman työläiset liittykää yhteen! Tämä artikkeli on liian kapitalistinen Hikipediaan.
Voit auttaa kommunismin ja sosialismin levittämistä laajentamalla tätä artikkelia.
Soviet coat of arms.png Neuvostoliiton/Venäjän diktaattorit
Igor | Iivana Julma | Boris Godunov | Suutari Pieri | Katariina Suuri | Paavali I | Aleksanteri I | Nikolai I | Aleksanteri II | Aleksanteri III | Nikolai II | Grigori Rasputin | Aleksandr Kerenski | Vladimir Iljitš Lenin | Josif Stalin | Georgi Malenkov | Nikita Hruštšov | Leonid Brežnev | Zombi-Stalin | Mihail Gorbatšov | Anarkia | Boris Jeltsin | Vladimir Putin | Dmitri Medvedev
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä