Nightwish

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Information.gif Voi olla, että tämä artikkeli ei ole syvältä, mutta ainakaan siinä ei ole kuvia.
Tee päivän hyvä työ ja kuvita artikkeli mielellään aiheeseen liittyvillä kuvilla.
Tarkempia tietoja saattaa paljastua kuvitustoiveista.

»Ghost Love Score on käsityskyvyn rajoja uhmaava tour de force, joka ylittää, paitsi kaiken mitä Holopainen on tähän mennessä tehnyt, myös kaiken mitä kukaan on metallin piirissä klassisen orkesterin kanssa uskaltanut edes kuvitella tekevänsä. Helpottaa suuruudenhullujen metallisäveltäjien elämää, eipähän tarvitse enää kuvitella säveltävänsä spektaakkeleja, vaan saa iskeä rukkaset naulaan jo ennen kuin aloittaa. Mahtipontinen ja valtaisa; suurempi, kauniimpi ja ennen kaikkea vaikuttavampi kuin yksikään tähän mennessä kuulemani soundtrack. Kuinka helvetin kauan tätä on pidetty vakan alla? Olenko minä joskus puhunut TÄMÄN säveltäjän kanssa? Vanhana sitä on hyvä miettiä, että onhan sitä jo siinä ollut hyvä syy elää.»
(Tämä ei ole mikään keksitty lainaus. Kriitikko Mape Ollila, Imperiumi.net.[1])

DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
...Nightwishin koskettavin kappale nimeltään ”Romanticide” eli romanttinen säynävä (romantic=romanttinen, ide=säynävä) kertoo kivestä?

Nightwish (suom. Yökala) on kiteeläinen, Ruåtsista ja Hollannista vahvistuksia saanut orkesteri, joka on tullut tunnistettavaksi enemmän sinfoniaorkestereita kuin Stockhausenin Gruppenissa -sovitusmaailmastaan sekä toistuvasta tavastaan ensin työllistää jotakuta laulajatarta keulahahmonaan muutaman vuoden ajan ja sitten tämän hankittua perheenlisäystä tai muuta esiintymisvelvoitteiden tielle tulevaa elämää ilmoittaa tälle erottamisesta lehdistötiedotteella, jossa riepotellaan laulajattaren henkilökohtaiset puutteet sekä väärät puolisovalinnat ja josta muu yhtye selviytyy entistä vahvempana. Nightwishin musiikillinen tyyli on eräänlaista sinfonista gootti-folk-pop-proge-heavy-mäiskintä-trance-hard rockcock-kaamos-masennus-syntikkahumppaa, jossa on kuultavissa vaikutteita myös oopperasta, romanttis-keskiaikaisesta klassisesta orkestraalimusiikista, Amerikan alkuperäisasukkaiden kansanmusiikista, irlantilaisesta kansanmusiikista, ruotsalaisesta kansanmusiikista, kansanmusiikista ylipäätään, elokuvamusiikista, japanilaisesta karaokemusiikista, laadukkaasta suomalaisesta iskelmämusiikista, Matista ja Teposta (mikä ei missään nimessä lukeudu edelliseen) sekä Kiteen pitkästä pontikankeittoperinteestä. Vaikutteita on myös muista tyylilajeista, ensimmäiset julkaisut (Enkelit Saatana ensin lunastaa) sisältävät bändin tyyliin nähden melko epämahtipontista sinfonia-power metal-whitemetal-kitarahyrryytys-nuotiolaulua. Kaikesta mainitusta monipuolisuudesta huolimatta yhtyeellä on jalat maassa: tyypillinen kappale on varsinaiselta sävellykseltään niin yksinkertainen, että se voitaisiin sovittaa uudelleen nuotiolauluksi (ks. myös Stratovarius).

Bändi on tunnettu paljonpuhuttelevista syväluotaavista lyriikoistaan, joissa himoitaan Syntistä, pelätään Naapurin Miestä, kuunnellaan hiljaisuutta suljetussa huoneessa, vaalitaan viattomuutta, vihataan kaikkia, haudotaan itsemurhaa, hypätään mereen ja lennetään luudanvarsilla. Bändin lyyriikoita on arvosteltu viittauksista saatananpalvontaan, mutta itse asiassa ne viittaavat ihan tavalliseen pohjoiskarjalaiseen elämänmenoon.

Nightwish ja julkisuus[muokkaa]

DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
...Nightwishiä ei ole ikinä kutsuttu goottimetallibändiksi, koska sen musiikillinen anti on niin monipuolista? Tosiasiassa media joko a) ei luokittele Nightwishiä goottimetalliksi koska Tervon Iloluontoisin Mies ja vuohenparta Marco Hietala soittaa tätä nykyä yhtyeessä eikä ole edes meikattu, b) ei tiedä tippaakaan Nightwishin tuotannosta ennen Turusen erottamista, muttei halua Nightwishiltä kunnianloukkaussyytettä kutsuttuaan bändiä goottimetalliksi Nemo-videoon perustuen - bändin tuotantoon todella perehtyneet (ei käsitä yhtyeen faneja) ovat huomanneet yhtyeen koko tuotannon olevan aivan samanlaista.
”Nightwishin suosiota Suomessa ei voi vähätellä; en tunne ihmistä, joka ei luulisi Over the Hills and Far Awayta aidoksi Nightwish-biisiksi.”
~Imppeeriumin Mape. Sanoi se jotain tällaistakin oikeasti, jossain.

Nightwish nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun se antoi kenkää maailman parhaaksi naispuoliseksi rock-laulajaksi tituleeratulle, klassisenkin musiikin parissa menestyneelle solistilleen Tarja Turuselle ja otti tämän tilalle kaikkien järkytykseksi kuulopuheen mukaan ruotsalaisen poplaulajan, jonka nimen oikeinkirjoituksesta ja laulutaidosta ei vielä ole täyttä varmuutta. Vaihdon jälkeen kaikille oli kuitenkin päivänselvää, että uusi laulaja Anette Olzon on tekniikaltaan ja lauluääneltään huomattavasti parempi kuin esim. Turunen, Maria Callas tai Luciano Pavarotti. Myös Tuomas "Anneli" Homopaimen on kosketinsoitin- ja urkutransuista yksi maailman kehittävimmistä.

Kaikki muu on kuitenkin täysin yhdentekevää, koska ainoa asia mikä bändissä merkitsee, on Casion takana lymyilevä stetsonipäinen Mikki Hiiri, puuterilla finninsä peittävä Hötöpäisen Tuoppi (s. 25. joulukuuta 1976), joka keikistelee sieltä ja yrittää löytää yleisöstä kivannäköisiä poikia. Hänen sukupuolta tai sukupuolista suuntautumista ei koskaan ole onnistuttu selvittämään, muttei se bändin transumaiseen pop-musiikkiin ja tyylitajuun suhteutettuna olekaan mitenkään olennainen tai tutkinanarvoinen tieto. On arveltu, että hän on jonkinlainen viemärirotan, Kirsti Paakkasen, Michael Jacksonin, Willy Wonkan ja naiset hurmaavalla feromonikannalla varustetun lahjattoman myöhäisromantikon ristisiitos.



Julkaisut[muokkaa]

DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
...yhtyeen johtaja Tuomas Holopainen ei ole ekshibitionisti vaan eskapisti? Hurry up, kerkiät vielä editoida tuhat fanifoorumille lähettämääsi viestiä, joissa kerrot, kuinka itsekin tykkäät esitellä.

Tarja-aika[muokkaa]

”pari lippuu ostettaan tai seuraliseks keikalle :) maksetaan cash money, seksillä tai ihan millä vaan :)”
~Jonkun ressukan "ostoilmoitus" yhtyeen ehdottoman epäkaupallisella foorumilla

Nightwish aloitti uransa Tarja Turusen ulinaa ja Tuomaan mahtipontisen komeaa laulua sisältävällä Angels Fall First -levyllä (1997), joka oli hirveä mahtavan upealla riffittelyllä varustettu nuotiolaululevy. Levyllä oli monta oikein mallikasta biisiä,[2] mutta lähes saman verran myös väliinputoajia. Levy sisälsi oikein paljon viattomuutta. Kun katsoo Nightwishin myöhempää toimintaa, viattomuus on kaukana.

Seuraavalla levyllä Oceanborn (1998) Nightwish siirtyi huomattavasti teknisempään, vaativampaan ja kikkeliä kasvattavampaan power metaliin. Tällä on se lumiukkobiisi. Nightwish sai levytyssopimuksen Spinefarmilta, koska vokalistivieras Wilska asuu Helsingissä.

Wishmaster (2000) oli sitä samaa, mitä nyt kitaristi, turhin jäsen Empun sävellykset ”Bare Grace Misery” ja ”Crownless” toivat mukaan stratovariusmaista myötähäpeää aiheuttavaa kikkelitiluttelua ja huonohkoja riffejä.
"And remember me, because I love her."
”En pidä saksalaistyyppisestä sankarimetallista, siis siitä jossa itse sävellys on iskelmä tai lastenlaulu mutta siellä paukkuvat kuitenkin bassorummut taustalla. Niin kun, eh... tästä bändistä, johon hiljattain liityin...”
~Marco Hietala[3]

Kamalalta rahastukselta haisevan EP:n jälkeen oli aika päästää markkinoille Nightwishin lopullinen huipputeos, hyvin pop välityörahastus Century Child (2002). Basisti oli vaihdettu, erimielisyyksien takia (ihank tosi?), ja tilalle astui Marco Hietala kuopiolaisesta pitkän linjan Tarot-orkesterista vaikenemaan kohteliaasti Nightwishin vanhemmista levyistä. Marcolla on tosi kiva kusenkeltainen, letitetty parta ja Marco soittaa Tarotissa, ja savolaiset ovat tunnetusti aina nastoja. Marco ei ole myöskään koskaan langennut Tarotista soittamaan muissakaan paskaprojekteissa kuten Raskasta Joulua -jouluparodiassa, Northern Kingsissä, Sapattivuodessa tai missään muussakaan rahanpuutehommissa.

Kenties Hietalan vaikutuksesta tempoissa on Century Childilla vähemmän tarkoituksetonta vauhtia, mutta siitä tuli joka tapauksessa ehkä yhtyeen siihenastisen historiankin paskin[4] teos, jossa on uuvuttavaa syntikkatunnelmointia – ja uhkaavan enteellisesti laajenevaa sovitusmaailmaa. ”End of All Hope” kertoo Tuomaksen jo monen levyn ajan kestäneestä ei-ymmärrettävän hissukkamaisesti artikuloidusta säälivonkauksesta ja pelosta menettää Tarja itseään komeammille latinomiehille. ”Dead to the Worldin” intro on sellainen intro joka vaaditaan lailla jok'ikiseen moderniin metallibiisiin, ja ”Ever Dream” on Tuomaksen varoitus faneille pitää katseet ja ajatukset irti Tarjasta. Myös Marco uhkaa Tuomaksen puolesta ”Slaying the Dreamerissa” piiskata jouhiturvallaan fanien naamoja, jotta saa pitää tulevaisuudessakin työpaikkansa. Marcon ääni junnaavassa biisissä on suorastaan uhkaava ja kuulostaa samalta kuin 70 vuotta sitten viimeeksi rasvattu ladonovi avattaessa, eli tulkinnallisesti vihdoin jotain mielenkiintoista Nightwishiin. ”Ocean Soul” on todella omaperäisesti nimetty biisi nonsense-teemasta, jota Hötöpäinen pakottaa rasittavammin kuin Tommi Liimatta renkejään. ”The Phantom of the Opera” on taas hyvin omaperäisesti valittu Tuopin tekotaiteellista romantiikkaa hehkuva cover. Lyriikat (© Tuomas) ovat käsittämättömän tyhjänpäiväisiä, mutta sehän ei ole mitään uutta.

No niin. Oli aika (2004) julkaista menestyslevy Once. Sen kansi muistuttaa lähinnä facepalmaavaa Julius Caesarin[5] kipsistä tehtyä omakuvapatsasta. Entistä runsaampia orkesterisäestyksiä, diskovaikutteiset singlelohkaisut, ja tasankointiaaneista kertova minieepos, jossa muinainen Buffalo Billistä siinnyt pilvenpolttaja John Two-Hawks soittaa huilua ja resitoi lakotankielistä runoa – joka ei sitten edes ollut mitään kieltä! – eli luvassa on sietämätöntä noloutta, joka myy platinaa koska on niin omituisen suuruudenhullua, että jää kaikkien mieleen kerrasta, ja... mitä? Mitä tämä on? Sujuvaa rytmiikkaa ja kekseliäitäkin pitkiä kappalerakenteita, ihan emotionaalisesti vetoavaa kamaa siellä täällä, ja siinä intiaanijutussakin on traaginen haikeutensa. Mutta jos joku ei ole vielä kuollut levyn puolessavälissä Buranan puutteessa Orff-Carminaan, niin levyn loppupuolella esitettävä Kuolema tekee transvestiitin -balladi tappaa tylsyyteen ja kiusaantuneisuuteen ja aiheuttaa nekrofiilisiä fantasioita.

Koska levyn sisältö ei miellyttänyt Tarjaa ja tämä omaksui yhä enemmän diivan elkeitä (mm. hankki aviomiehen), Meikki-Tuoppi päätti erottaa Tarjan näyttävästi välittömästi kiertueen päätyttyä ja lähettää maailmanlaajuisen törkykirjeen yhteistyösuhteen päättymisestä. Turusen erotus bändistä oli tietysti Holopaisen tapaan junailtu selän takana ja ilmoitettiin kirjeellä Hjalliksen Jokerit-areenalla tapahtuneen playback-keikan jälkeen "ikäänkuin kiitoksena" menneistä vuosista. Kirjeen olivat allekirjoittaneet myös muut bändin merkittävät muusikot lettiparta-Mace, Yngwie-Emppu ja Techno-Jukkis. Julkisena häröilynä Meikki-Tuoppi selitti tapahtumista koko maailmalle monisivuisen törky- ja loukkauskirjeen muodossa, josta tietenkään yksikään pienintäkään sisälukutaitoa hallitseva ulkopuolinen ihminen ei voinut uskoa ymmärtävänsä, mistä asiassa on todellisuudessa kysymys. Tuoppi palkkasi tämän jälkeen kahden tuhannen miljoonan hakijan joukosta myös täysin Ö-tason ruotsalaisen karaokelaulajan, jotta hänen omat oceansynansa ja casionsa kuulostaisivat edes hetken hyvältä. Tapahtuneen jälkeen Tuopin naamassa alkoi näkyä entistä enemmän meikkiä.

Nykyään Tarja on naimisissa ja Tuomas sinkku.

Dark Passion Play[6][muokkaa]

I cannot cry ’cause the shoulder cries more
I cannot die, I, the whore for the cold world
(– –)

I'm afraid, so afraid of being raped
Again and again and again
I know I will die alone, but loved
You live long enough to hear the sound of guns
Long enough to find yourself screaming every night
And if you want
Live long enough to see your friends betray you
Years have I been strapped unto this altar
Now I only have three minutes and counting
I just wish the tide would catch me first
And give me a death
I always longed for
(– –)

Today, in the year of our Lord, 2005, Tuomas was called from the cares of the world.
He stopped crying at the end of each beautiful day.
The music he wrote had too long been without silence.
He was found naked and dead with a smile in his face, a pen and 1000 pages of erased text.

~Tuomas Holopainen Turusen erottamiskohun vaikutuksista itseensä 13-minuuttisessa ”The Poet and the Pendulum” -kappaleessa

Hirveän odottelun jälkeen mielipiteet muuttuivat. Ne, jotka olivat ennen fanittaneet uudeksi laulajaksi juoruttua Vibekeä, fanittivatkin 24. 5. 2007 alkaen Anettea. Tuomas oli varmasti käyttänyt suurta älyään jälleen kerran hyvin. Kaikki todelliset fanit joka tapauksessa keskittyivät inhoamaan uutta laulajaa ja julkaistua ”Eva”-singleä, joka kertoi käärmeiden harjoittaman koulukiusaamisen aiheuttavista pysyvistä viattomuusvaurioista tai jostain sellaisesta. Kitarasoolokin oli Empun tapaan lähes yngwiemäisen tasokas, mutta onneksi asia korjaantui vieläkin imelämmällä ”Amaranthilla”. Kappaleessa oli varsin abbamainen kertosäe, mikä loukkaa Abbaa syvästi. Nightwish alkoi tässä kuulostaa pelottavasti Within Temptationilta. Spinefarm-levy-yhtiön niskaläskipromoottorit rupesivat raapimaan kerrostuneita niskaläskejään, sillä kukaan ei missään nimessä halunnut plagiaattiskandaalia (ks. Katra). Musiikkivideon juoni lainattiin Uniklubilta. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut tunnustaa singleä oikeasti persoonattomaksi goottipopiksi, koska Tuomas on niin ihana kynsilakkapoju <3<3 aaawwwww <3 <3 <3

Loppujen lopuksi kaikki kävi kovin äkkiä. Samplet ehdittiin julkaista, albumi (2007) vuotaa nettiin, Nuclear Blast rahastaa viidellä eri versiolla kaikista kahdestatoista singlestä sekä vanhojen albumien uudelleenjulkaisuilla ja kaiken huipuksi Nightmailkin saatiin pyörimään. Levy alkoi imelällä ja kaikkea aiempaa mammuttimaisemmalla ja epätarkoituksenmukaisemmalla kappaleella ”The Poet and the Pendulum”. Samoin myös ”Whoever Brings the Night” kertoo siitä, että Meikki-Tuopille on aivan sama kuka hänen makuuhuoneeseensa tulee siitä asti kun etelän gigolo vei Tarjan. Monen fanin mieleen oli itseään toistava, upeaa rauhallista mahtipontisuutta sisältävä, nightwishmainen mutta lähes ainoastaan edellisten levyjen lämmittelyllä pelaava ”7 Days To The Wolves”, jonka mukaan 7 Päivää -lehti tulee syöttää susille. Fanikunnassa pidettiin hyvänä vetona myös ”Bye Bye Beautifulia”, jonka aiheena on, miten paska tyyppi Tarja oli. ”7 Days to the Wolvesin” lisäksi sivustolle tuli ennakkoon myös hötöpäisentyyppinen, rasvaisen imelä ”Master Passion Greed” (aiheena yksityishenkilö Marcelo Cabuli-Turusen kusipäisyys), joka sai kaikki Uniklubin jäsenet vaihtamaan kajaalin väriä.

Imaginaerum[muokkaa]

Dark Passion Playn tuottaman maailmanlaajuisen sekasorron jälkeen tapahtui maata järisyttävä ihme. Kun fanit luulivat, että Nightwish oli viimeinkin kuollut, niin se palasi entistä isompana ja vittumaisempana. Tällä kertaa ei tullutkaan pelkästään uutta levyä (2011), vaan kiusaksi tuli aivan liian kalliilla tehty päät räjäyttävä elokuva, jonka nimi oli törkeästi kopioitu albumilta. Mutta kun Anette rääkyi ensimmäiset sanat, niin kuuntelija vakuuttuu albumin potentiaalista. ”Scaretale” antaa kuuntelijalle lähinnä mielikuvan sirkuksesta, jossa tanssii joukko pellejä, joilla on pesäpallomailat perseessä. Tällä kertaa levyllä esiintyi lapsikuoro, jonka Tuomas kokosi yleisöstä sieppaamistaan lapsista, jotka pakotti laulamaan keinolla tai toisella.

Imaginaerum-elokuvan jälkeen kukaan ei enää epäillyt Hötöpäisen taitoja, ja näin Tuomas saattoi ryhtyä suunittelemaan seuraavaa mahtieeposta, joka tulisi räjäyttämään pankin, (ja aivan, myös kuuntelijoiden päät, kuun ja auringon.) Kun megalomaaninen Imaginaerum-kiertue alkoi, solisti alkoi jälleen kerran riitautua yhtyeen Tuomas Suuren kanssa. Tästä suuttuneena Tuomas potki Anetten helvettiin yhtyeestä, ja hommasi kaikkien kauhuksi hollantilaisen kaksimetrisen maskuliinisen viikinkiraivottaren, jonka ääni muistuttaa tuhannen norsun yhtäaikaista raiskausta. Fanit eivät uskaltaneet vastustaa Floor (lattia) Jansenia, sillä he pelkäsivät, että Odin tai ehkä jopa Tuomas itse siitä heitä rankaisisi.


Endless forms most beautiful[muokkaa]

Lopulta Tuomas raotti salaperäisyyden verhoja, ja paljasti uuden levyn, jonka kansikuva muistutti ensivilkaisulta norsunpaskaa, joka on läpeensä homehtunut, mutta kun levykuvaa on tuijottanut 2 päivää, ja kuluttanut kilon hasista, alkaa kuvasta erottua sellainen eläintarha, että katsojan on pakko vetää 2 kiloa hasista lisää. Kun Shudder before the beautiful räjähtää soimaan, saa kuuntelija ajatuksen siitä, että tämä levy tulee olemaan Tuopin suurin teos ikinä, ellei huonosti rakennettua omakotitaloa Kiteellä lasketa. Weak fantasy kertoo Tuoppi holopaisen heikosta fantasiasta lattia jansenia kohtaan, ja siitä että kaikki johtajat pitäisi syöttää susille, ja että lapsille ei enää ole hyviä satuja jäljellä. Sitäkin imelämpi edema ruh kertoo vuorella asuvasta mustalaiskatraasta, joka seireeninä syö viattomia matkailijoita, ja sammuttaa heidän kaikki kynttilät. Endless forms most beautiful levyn koko teema on richard Dawkinsin teoria, jonka mukaan maailma ei ole jumalan vaan apinan perseestä. Levyn viimeinen kappale, ylikalliilla ja ylipitkäski tehty kappale, jossa pompitaan alkuposahduksesta ihmisten jätekasoihin asti. Kappaleessa esiintyy Floorin ja Marcon yhteistä karjuntaa, ja poispotkittu jukka nevalainen, jonka korvasi jälleen pitkähiuksinen mies, kai hahto, ja kumma sattuma että kaikki nightwishin jäsenet ovat pitkähiuksisia, mokomatkin hipit.

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Thor.jpg
VAROITUS! – tämä artikkeli on metallimusiikin jumalan, Jurpan suojeluksessa, joten älä vandalisoi sitä, tai hän tulee kännissä riehumaan kotiisi ja pistää paikat tasaisiksi!!!

Viitteet[muokkaa]

  1. [1] (luettu 3.2.2014)
  2. Nymphomaniac Fantasia. Ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Avaa kenties liikaakin nuoren Tuomaksen psykoseksuaalisia maailmoja
  3. http://www.elvisry.fi/artikkeli/marco-hietala
  4. tosin Tuomaan virallisen kannan mukaan biiseistä ei saa sanoa rumasti, koska ne ovat lapsia, jotka bändi yhdessä kasvattaa, ja haluaisitko itse että lastasi dissattaisiin, häh?
  5. johon joku henkilö yhtyeessä saattoi samaistua
  6. ’double-penetration purgatory’