Nero

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Rooman keisaria. Jos etsit neroutta tai ylipäänsä mitään nerokasta, olet harvinaisen väärässä paikassa.
Nero
Nerobust.jpg
Koko nimi: Nero Claudius Caesar Augustus Potutus Hutilus Germanicus
Syntymäaika: 15. joulukuuta 37
Syntymäpaikka: Antium
Uskontokunta: kreikkalais-roomalainen mytologia
Kuolintapa: itsemurha (mahd. yliannostus)
Hiusten väri: Vaihtui kausittain
Saavutukset: supertähteys, pyromania
Miksi mainitaan
Hikipediassa:
mainitaan Wikipediassakin
Pilkkanimet: Neropatti, Nero joka ei ole mikään nero

Lucius Domitianus Ahenobarbus, taiteilijanimeltään Nero (37–68) oli kuuluisa ja kohuttu viihdetaiteilija antiikin Roomassa. Hän herätti pahennusta uskaliailla ja harvinaisen pitkillä esityksillään sekä ylellisellä elämäntyylillään. Nero oli antiikin suosituimpia artisteja, ja hänen ennenaikainen kuolemansa vuonna 68 teki hänestä kulttihahmon.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ura

[muokkaa] Alkuajat

Nero tuli mukaan showbisnekseen jo varhain. Häntä rohkaisi erityisesti hänen kunnianhimoinen äitinsä Agrippina, joka tasoitti pojalleen tietä ja hankkiutui eroon kilpailevista artisteista sienitietoutensa avulla. Nero nousi suuren yleisön tietoisuuteen Sepponius Hovinuksen tenavatähtikisoissa 14-vuotiaana vuonna 51. Hän voitti kisat Agrippinan murhattua kaikki muut kakarat. Lisäksi Nerolla oli todellisia lahjoja, sillä äänenmurros ei vielä ollut tuhonnut hänen ääntään. Nerosta tulikin suuri lapsitähti. Neron ensimmäinen albumi In hoc signo ilmestyi jo samana vuonna. Tuolloin hän esitti perinteisiä ikivihreitä, joilla oli noussut yleisön suosioon, kuten ”Hei Karthagosta heilin minä löysin” ja ”Sellanen ol’ Metaurus”. Toinen kokoelma Kauneimmat saturnalialaulut ilmestyi vuoden lopulla saturnaliamarkkinoille.

Nero kohautti Rooman mediaa menemällä 16-vuotiaana naimisiin sisarpuolensa Claudia Octavian kanssa. Nero alkoi myös esiintyä yhdessä aikakauden suosituimpien artistien kanssa. Suuren suosion saavutti hänen Claudiuksen kanssa tekemänsä kiertue ”Mestaajat areenalla. Yhteistyö kuitenkin päättyi vuonna 54, kun Claudius kuoli yllättäen sieniin. Tämän jälkeen Nerosta tuli todellinen supertähti. Hän julkaisi pian Claudiuksen kuoleman jälkeen uuden albumin, jolla esitti coverversioita tunnetuista roomalaisista hiteistä kuten ”Kaiken takana on matroona” ja ”Maantieltä domukseen”.

Nerolle ilmaantui pian jäljittelijöitä. Edesmenneen Claudiuksen 15-vuotias poika Britannicus nousi Neron tavoin lapsitähdeksi, ja arvostelijat ylistivät hänen pehmeää ääntään. Nero ja Britannicus kokeilivat yhteisesiintymistä Terminus-jumalan kunniaksi järjestetyillä festivaaleilla, mutta Britannicus sai yleisöltä ylivoimaisesti suurimmat suosionosoitukset. Pian tämän jälkeen Britannicus kuoli yllättäen. Nero antoi julkisuuteen tiedotteen, jossa valitteli tämän liian aikaista poismenoa epilepsiakohtauksen takia. Kuolinsyy jäi kuitenkin epäselväksi, sillä epileptiset kohtaukset aiheuttavat harvoin uhrin kasvojen muuttumisen tummansinisiksi.

[muokkaa] Menestys

Nero angstaa erittäin muodikkaasti tässä suositussa keräilykuvassa.

Nero jäi Rooman musiikkitaivaan kirkkaimmaksi tähdeksi. Hänen lavashownsa alkoivat muuttua yhä suurellisemmiksi. Samalla Nero alkoi säveltää ja sanoittaa itse omia kappaleitaan. Ensimmäinen kokonaan oman albuminsa Vitam regit Fortuna hän julkaisi vuonna 56. Nero totesi vielä ”hakevansa omaa tyyliään” ja käväisi suurella promootiokiertueella Kreikassa ja Makedoniassa. Helleeninen musiikki teki häneen suuren vaikutuksen, ja hän alkoi esittää kappaleita myös kreikaksi.

Ensimmäiset merkit varsinaisesta huumasta saatiin vuonna 57, kun Nero romutti peloponnesolaisen hotellihuoneen keikkaillessaan Korintissa ja esiintyessään Epidauroksen suurella ulkoilmalavalla. Tämän jälkeen hän romutti lisäksi koko hotellin, heitti siivoojat leijonille, antoi repiä omistajan kappaleiksi ja ristiinnaulitsi muut majoituspaikan vieraat. Nero pyysi myöhemmin agenttinsa välityksellä anteeksi tätä ylilyöntiään faniensa suureksi tyydytykseksi.

Vuonna 58 Nerolle kehittyi suhde taustatanssijansa Poppaea Sabinan kanssa. Tämä huononsi hänen välejään äitiinsä Agrippinaan, joka oli ilmaissut tyytymättömyytensä Neron uuteen, kokeilevampaan musiikkityyliin. Nero katkaisi kuitenkin huhuilta siivet ja ilmoitti vuoden 59 alussa tehneensä sovinnon äitinsä kanssa. Sovinnon merkiksi hän lahjoitti Agrippinalle ilmaisen risteilyn. Yllättäen laiva kuitenkin haaksirikkoutui. Argippina onnistui pelastautumaan, ja Nero riensi välittömästi paikalle omien sanojensa mukaan ”varmistaakseni, että äitini... saa parasta mahdollista... hoitoa". Agrippina kuoli pian tämän jälkeen.

Nero erosi vaimostaan Octaviasta pian äitinsä kuoleman jälkeen. Octavia kuoli salaperäisissä olosuhteissa myytyään erohaastattelun yksinoikeudella VII päivää -lehdelle. Valtavan mediamylläkän keskellä Nero avioitui Poppaean kanssa. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, sillä Poppaea kuoli keskenmenon aiheuttamiin komplikaatioihin 65. Huhujen mukaan keskenmeno olisi aiheutunut Neron potkusta, mutta kaikki moisia väitteitä esittävät kidutettiin pikaisesti hengiltä artistin julkisuuskuvaa valvovien agenttien toimesta.

Neron suurin hitti oli kesällä 64 ilmestynyt Rooman palo, jonka musiikkifreskoa[1] varten noin kaksi kolmasosaa imperiumin pääkaupungista poltettiin maan tasalle. Se oli suorastaan neronleimaus. Esityksen yhteydessä Nero laulaa sydäntäsärkevästi Troijan tuhosta säestäen itseään lyyralla kaupungin palaessa taustalla. Kyseessä oli kallein siihen asti tehty musiikkifresko, joka levisi maailmalle Parthiaa ja Induksen laaksoa myöten. Freskon julkaisun jälkeisissä bileissä Nero juhlisti menestystään murhauttamalla kristittyjä.

[muokkaa] Uran loppupuoli

Nero hyödynsi esiintyessään usein pröystäilevää lavashowta, johon saattoi kuulua esim. kaupungin polttaminen.

Ennen pitkää Neron erikoiset elämäntavat synnyttivät hänen ympärilleen huhumyllyn. Roomassa alkoi liikkua huhuja mm. Neron väitetyistä käynneistä plastiikkakirurgilla ja hänen oletetusta tavastaan vietellä nuorukaisia. Edelleen huhuttiin Neron olevan muutenkin seksuaalisesti perverssi ja kieroutunut. Neron agentit kiistivät aina johdonmukaisesti nämä väitteet ja ristiinnaulitsivat niiden esittäjät. Pahimmat huhumaakarit valeltiin öljyllä ja käytettiin lyhtyinä Neron uima-allasbileissä.

Neron pukeutumistyyli alkoi myös muuttua yhä mielikuvituksellisemmaksi. Seurapiiritoimittaja Suetonius kertoo, kuinka Nero alkoi pukeutua mitä ihmeellisimpiin asukokonaisuuksiin ja kuinka hän ei enää käyttänyt samaa asua kahdesti. Toisinaan Nero aiheutti pahennusta esiintymällä naisten vaatteissa, kuten singlensä Alea iacta est musiikkifreskolla. Häntä alettiin myös syyttää jäljittelystä, sillä legendaarinen drag-artisti Caligula oli tehnyt aivan samaa jo aikaisemmin. Nero tyrmäsi väitteet Favoribus-lehden (Suosikki) numerossa CXXVI, jossa hän vakuutti ”toteuttavansa omaa visiotaan”.

Myös Neron musiikillinen tyyli koki suuria muutoksia. Hän alkoi suuntautua ns. progressiiviseen lyyramusiikkiin, joka pyrki kokeilemaan rajoja – etenkin kuulijoiden sietokykyyn liittyviä rajoja. Vuonna 65 valmistui Neron siihenastisen uran kunnianhimoisin ja suurisuuntaisin teos. Hän sävelsi, ohjasi ja tuotti valtavan eeppisen musikaalin ja esitti itse myös kaikki osat. Teos sai aluksi melko vaisun vastaanoton. Musiikkikriitikko Seneca tuomitsi ”ylipitkän” teoksen, jonka ”tarkoituksena on lähinnä todistaa tekijänsä erinomaisuus”. Edelleen Seneca, itsekin näytelmäkirjailija, valitti, että ”Neron lauluääni ei ole läheskään puhdas” ja että teoksen ”lavastus ja puvustus ovat kuin yliseksualisoidusta painajaisesta”. Loppukommenttinaan Seneca tyrmäsi musikaalin väittäen sen olevan ”vielä törkeämpää kuin kreikkalainen mytologia”. Teoksesta tuli kuitenkin menestys sen jälkeen, kun Nero viilsi Senecan valtimot auki, antoi tämän vuotaa kuiviin ja teki näytöksiin saapumisesta pakollista ristiinnaulitsemisen uhalla.

Nero poistui musikaalinsa jälkeen julkisuudesta joksikin aikaa. Hän avautui ajasta myöhemmin Vesper-Sanomille kertoen ”palaneensa loppuun” musikaalin aikaisen maanisen vimman aikana. Nero teki suuren comebackin vuonna 67 ja keikkaili Syrakusassa, Mediolanumissa, Korintissa, Efesoksessa ja Aleksandriassa. Keikkojen jatkoilla ajauduttiin yhä useammin hillittömyyksiin sen jälkeen, kun Nero oli tutustunut itämailta tuotuihin ”erikoisiin aineisiin”. Nero osallistui myös saman vuoden Olympian kisoihin laulaen avajaisseremonioissa kärsivälle yleisölle.

Vuoden 68 alussa Nero tuli jälleen julkisuuteen. Hän vakuutti olevansa nyt ”kuivilla” ja lupasi, että hänen uransa ”paras jakso on vasta edessä”. Maaliskuussa häneltä ilmestyi viimeinen hittisingle Audentes Fortuna iuvat, jonka kuuluisalla musiikkifreskolla Nero seikkailee 15 000 ristiinnaulitun kristityn seassa. Silti musiikkipiireissä liikkui yhä enemmän huhuja Neron holtittomasta rahankäytöstä ja odotettavissa olevasta vararikosta.

Nero löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan 9. kesäkuuta 68. Hän menehtyi todennäköisesti yliannostukseen, vaikka olikin ilmeisesti vielä tämän jälkeen yrittänyt itsemurhaa teräaseella. Neron vuoteen vieressä oli papyruksenpala, jolle hän oli kirjoittanut viimeisen kappaleensa nuotit ja sanat. Kappale levytettiin myöhemmin nimellä Qualis artifex pereo (Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään) suurella tribuuttialbumilla, jonka tekoon osallistuivat kaikki Neron henkiin jättämät muusikkokollegat. Qualis artifex pereo sai syntyhistoriansa takia pian maineen suurena ja koskettavana mestariteoksena, vaikka esimerkiksi Tacitus kuvasi sitä ”tyylipuhtaaksi paskaksi”.

Jälkimaailma ei ole kohdellut Neroa hyvin, ja siihen on syynsä. Mutta todettakoon, että sellaisiin tapauksiin kuin Caligula tai Heliogabalus verrattuna Nero oli lähes täysipäinen.

[muokkaa] Viitteet

  1. Videota ei vielä ollut keksitty.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä