Musta makkara

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop crap.png Tämä artikkeli on merkitty parannettavaksi välittömästi, koska sen sisältö tai aihe on kakkaa.
Voit auttaa Hikipediaa muokkaamalla artikkelia paremmaksi.
Jos parantaminen ei kiinnosta ketään, artikkelille käy huonosti.

Musta makkara on verimakkara, jota tiedetään valmistetun jo 1500-luvulla. Tämän perinneruoan ovat tamperelaiset omineet tavalla tai toisella omaksi nimikkoruoakseen. Turkulaiset yrittivät sitä myös, mutta heille jäi vain sinappi. Sittemmin sekin on siirtynyt ruotsalaisten haltuun.

Ennen vanhaan mustaa makkaraa, eli mustaa valmistettiin yleisesti syksyllä lahtiaikaan. Lihaa, verta ja ryynejä tai jauhoja sekoitettiin massaksi, jota työnnettiin suoleen. Tässä kohtaa kävikin turkulaisilla valmistajilla suurimmat virheet. Tulehdusvaara oli melkoinen. Lisäksi mainittakoon, että mustan makkaran hallussapito on Turussa, makkaran ruotsalaistumisen jälkeen, huumausainerikos josta syyllinen heitetään Turun linnan sopukoihin miettimään tekosiaan.

Tavallisimmin makkarat keitettiin muuripadassa, joskus paistettiin uunissa olkien päällä. Turun palon onkin joissain spekulaatioissa arveltu saaneensa juuri olkien päällä paistetuista mustista makkaroista.

Nykyisin kypsentäminen tapahtuu useimmiten Tampereella paistamalla.

[muokkaa] Ostaminen ja syöminen

Mustaa makkaraa voi ostaa esimerkiksi Tampereen torilta muutaman euron hintaan. Muualta ostaminen ei ole kovin suositeltavaa, sillä vain Tampereella kukaan ei katso sinua oudosti, halveksuvasti tai silmät pyöreänä ihmetellen.

Kun olet saanut mustan makkaran käsiisi, ala syömään sitä vedet silmissä kehuen jokaiselle ohikulkijalle, kuinka hyvää se on. Yritä pidätellä oksennusrefleksiä! Kun olet viimeistellyt sen, huuhtele suusi kylmällä oluella lähimmässä baarissa.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut