Munahaukka

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Munahaukka (Pervus augophagus), on suurikokoinen petolintu. Se on nimensä mukaisesti munansyöjä, eli ne käyttävät ravintonaan valvomatta jääneitä munia. Ne se ahtaa nokkaansa ahmien niiden nestemäisen sisällön. Munahaukka on evolutiivisesti muotoutunut siten, että se on erityisen hyvä tässä toimenpiteessä.

Munahaukat ovat varsin pitkäikäisiä olentoja, ja nyrkkisääntö on, että mitä vanhemmasta yksilöstä on kyse, sitä raivokkaampi saalistaja se on.

Metsästystapa[muokkaa]

Munahaukat ovat yöaktiivisia. Yöllä ilman viiletessä mutta maanpinnan pysyessä hohkaavana munahaukat kykenevät liitämään nousevien virtausten kannattamana. Kun munahaukka näkee munan, se lentää kehässä alemmaksi. Lähistön toiset yksilöt huomaavat tämän ja lentävät lähemmäksi. Kierrellen ja kaarrellen ne arvioivat munan koon, sekä sen, onko muna valvonnassa.

Munahaukka saalistaa hyvin laajalla reviirillä. Se kiertelee ja kaartelee ympäriinsä, ja katsoo jos jossakin olisi pientä tai vähän isompaakin suuhunpantavaa. Huomattuaan saaliinsa munahaukka iskee välittömästi. Tempoilevalla otteella munahaukka tarttuu saaliina olevaan munaan ja siirtyy rauhallisemmalle alueelle nauttimaan saaliistaan.

Sukupuuton vaara[muokkaa]

Munahaukka on viimeaikoina käynyt luonnonvaraisena sangen harvinaiseksi, osasyynä tässä on naistutkimuksen edistyminen, joka tuhoaa sen elinpiirin. Samanaikaisesti naistutkimus on kuitenkin edistänyt ns. born-again -munahaukkojen syntymistä, se on luonut suojelualueita. Munahaukka on näyttänyt myös sopeutumiskykynsä: Ne kykenevät elämään uudistuneissa urbaaneissa oloissa yllättävän hyvin, ja ne voivat jopa pesiä parvina konttoreissa ja toimistohuoneissa.

Munahaukan kesyttäminen[muokkaa]

Munahaukan kesyttämisen ongelmana on se, että munahaukka täytyy kesyttää aina uudestaan – eri henkilön toimesta. Niinpä munahaukan rengastanutta miestä voitaneen pitää samaan aikaan suurena sankarina ja säälittävänä ressukkana, riippuen siitä, miten hyvin hän saa lemmikkihaukkansa koulutettua. Linnun luontaiset elintavat ovat vahvasti iskostuneet mieleen, ja niistä pois opettaminen on suoritus, joka ansaitsee kaikkien miesten suuren kunnioituksen.

Täytyy kuitenkin muistaa, että yksi mies pitää munahaukan yksinään tyytyväisenä vain hyvin lyhyen aikaa, joten tämänkin lemmikkieläimen kanssa pidempi suhde on auttamatta tuhoontuomittu. Munahaukat eivät myöskään ole turhan tarkkoja pesänsä vartioinnista, joten sekin jää omistajan tehtäväksi. Lisäksi tiettyjen tautien uskotaan leviävän pääasiassa munahaukkojen välityksellä.

Katso myös[muokkaa]

Muita kaksimielisyys on kuulijassa -artikkeleita.

Bee.svg Tämä eläinlaji on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Laajentamalla kantaa saat sen ehkä selviytymään.