Monarkia
Monarkia on suhteellisen uusi, 2000-luvulla syntynyt valtiomuoto. Monarkia on teokratian alalaji, jossa kaikki valta on keskitetty Kuningas Antti Tuiskulle. Hänen valtaansa Maan päällä toteuttavat Kuninkaan opetuslapset, joita pakanat mollaavat nimellä "kirkuvat teinitytöt". Monarkioita on kahdenlaisia: perustuslaillisia monarkioita ja absoluuttisia monarkioita.
Perustuslaillinen monarkia[muokkaa]
Tätä valtiomuotoa toteuttavissa valtioissa Kuninkaan valta on osin – tai lähes kokonaan – siirretty Tuiskun levy-yhtiön edustajille, monarkeille. Naapurimaat saattavat olla hieman eri mieltä, mutta oikeasti perustuslaillisissa monarkioissa on aina vaalittu kansalais- ja ihmisoikeuksia. Näihin kuuluvat erityisesti Pikkuhousujen heittelyoikeus ja Vapaus soittaa Kuninkaan levyjä CD:ltä tai C-kasetilta. Perustuslaillisia monarkioita ovat mm. Iso-Britannia, Iran, Tampere ja osa Internetin vapaavaltioista kuten Demi.fi.
Yleensä monarkit tyytyvät kännäämään keskenään, jonka jälkeen hovin tiedottajat joutuvat selvittelemään heidän toilailujaan seuraavat kaksi viikkoa. Monarkit ovat tunnettuja naimaan toisiaan ristiin, mikä tuottaa tiedottajille yhä vain lisää ongelmia. Kuningas Tuiskua itseään eivät perustuslailliset monarkiat juuri kiinnosta, ja nämä valtiot lipsahtavat toisinaan hetkeksi hypokratioiksi.
Absoluuttinen monarkia[muokkaa]
Kuten nimestä voi päätellä, absoluuttisissa monarkioissa Kuninkaan sana on laki. Näissä valtioissa kansalaisoikeuksia on rajoitettu jyrkästi. Häkki heilahtaa
- § Kun oot levoton
- § Kun kuljet läpi jään kylmän sään lämpimään
- § Jos menet biitistä sekaisin[1]
- § Jos lähdet karkuun, kun päästiin alkuun
YK on toistuvasti lähetellyt julkilausumia absoluuttisiin monarkioihin, mutta yksikään ei ilmeisesti ole mennyt perille, sillä jokainen kirje on tipahtanut takaisin Kofi Annanin laatikkoon "En kommentoi" -tarralla varustettuna. Esimerkkejä absoluuttisista monarkioista ovat Etelä-Afrikka, Saksa ja pyhiinvaelluskohde Rovaniemi.
Katso myös[muokkaa]
- Anarkia
- Demokratia
- Fa NFiction Antti Tuiskun kirkon ylläpitämä legendatietokanta
Viitteet[muokkaa]
- ↑ toim. huom. nuuska on siis laillista absoluuttisissa monarkioissa