Meditaatio

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Meditaatio on sitä, kun lepäämisestä tehdään vaikea suorite, jota on harjoiteltava paljon sekä kalliin opettajan opastuksella. Meditaatio on kuin omiaan niille rikkaille ihmisille, joilla on niin kiire, että he eivät ehdi levätä tarpeeksi. Meditoimalla he saavat mahdollisuuden levätä tehokkaammin, jolloin he voivat suorittaa enemmän ja nopeammin. Tämän vuoksi meditoivan ihmisen ei koskaan tarvitse luopua tohottavasta elämäntavastaan ja pysähtyä miettimään asioita.

Meditoinnin erottaa tavallisesta löhöilystä se, että meditoiva ihminen ei vain lepää, vaan suorittaa samalla jotain kulttuurillista ja henkisesti elähdyttävää harrastusta, joka paitsi johtaa yhteyteen luonnon kanssa ja jolla voi lisäksi kehuskella kahvipöydässä ystäville ja ystävättärille. Meditoiva ihminen, toisin kuin löhöilevä ihminen, ei myöskään koskaan saa yhtään mitään hauskoja ideoita tai ajatuksia tai keksi kaikkia ilahduttavia päähänpistoja, koska meditoinnissa olennaista on, että ei ajattele mitään. Meditoinnin termeillä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen tyhjentää ajatuksensa. Tämä onkin kiireisen puurtajan kannalta järkevää, koska muutoinhan hän voisi vaikka tajuta kuinka tyhmää kaikki se suorittaminen on. Hänhän voisi vaikka älytä lopettaa ylimääräisen touhuamisen ja oivaltaa, että ihminen voisi olla ilman tavoitteita muuttumatta kuitenkaan täysin ajattelemattomaksi olennoksi.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä